Connect with us

Bíblia PR

1 Reis 8

1 Salomo kutsui sitten luokseen Jerusalemiin Israelin vanhimmat, kaikkien israelilaisheimojen päälliköt ja sukujen päämiehet. Heidän oli määrä tuoda Herran liitonarkku Siionista, Daavidin kaupungista.

2 Kaikki Israelin johtomiehet kokoontuivat kuningas Salomon luo etanim-kuun, vuoden seitsemännen kuukauden, juhlien aikaan.

3 Kun kaikki Israelin vanhimmat olivat tulleet, papit nostivat arkun paikaltaan.

4 He veivät Herran arkun ja pyhäkköteltan sekä kaikki teltassa olleet pyhät esineet temppeliin. Kantajina olivat papit ja leeviläiset.

5 Kuningas Salomo uhrasi arkun edessä, ja hänen ympärillään oli koolla koko Israelin seurakunta. Kuningas ja kansa uhrasivat lampaita, vuohia ja nautakarjaa, eikä uhrieläinten määrää voinut lukea, ei laskea.

6 Papit veivät Herran liitonarkun paikalleen temppelin sisäkammioon, kaikkeinpyhimpään, kerubien siipien alle.

7 Kerubien siivet olivat levällään sen paikan päällä, missä arkku oli, ja peittivät ylhäältäpäin arkun ja sen kantotangot.

8 Kantotangot olivat niin pitkät, että niiden päät näkyivät sisäkammion edessä olevaan temppelisalin osaan, eivät kuitenkaan kauemmaksi. Ne ovat siellä vielä tänäkin päivänä.

9 Arkussa ei ollut muuta kuin ne kaksi kivitaulua, jotka Mooses talletti sinne Horebin luona, kun Herra teki liiton israelilaisten kanssa heidän ollessaan matkalla pois Egyptistä.

10 Kun papit poistuivat Herran temppelistä, pilvi täytti sen.

11 Papit eivät pilven vuoksi voineet jatkaa palvelustaan, sillä Herran kirkkaus täytti temppelin.

12 Salomo lausui silloin: — Herra, sinä haluat pimeän asuinsijan.

13 Minä olen rakentanut sinulle asumuksen ikuisiksi ajoiksi.

14 Kuningas kääntyi kansaan päin ja siunasi koko Israelin seurakunnan. Kaikki seisoivat,

16 'Jo kauan sitten toin Israelin pois Egyptistä, mutta tähän mennessä en ollut valinnut Israelin heimojen alueilta kaupunkia, jonne rakennettaisiin temppeli nimeni asuinsijaksi. Nyt olen sen tehnyt ja olen myös valinnut Daavidin johtamaan kansaani Israelia.'

18 Mutta Herra sanoi hänelle: 'Minun temppelini rakentaminen on ollut sydäntäsi lähellä, ja olet tehnyt hyvin, kun olet sitä ajatellut.

19 Sinä et kuitenkaan ole sitä temppeliä rakentava. Sen saa minulle rakentaa poikasi, sinun omien kupeittesi hedelmä.'

22 Salomo seisoi Herran alttarin äärellä koko Israelin seurakunnan edessä. Hän kohotti kätensä taivasta kohti

24 Sinä olet pannut täytäntöön sen, minkä lupasit isälleni Daavidille. Minkä suusi puhui, sen kätesi teki. Niin on nyt tapahtunut.

25 Herra, Israelin Jumala, täytäthän vielä senkin, minkä lupasit palvelijallesi, isälleni Daavidille, kun sanoit hänelle: 'Aina on Israelin valtaistuimella oleva sinun sukuusi kuuluva mies, jos poikasi pysyvät sillä oikealla tiellä, jota sinä olet silmieni alla vaeltanut.'

26 Herra, Israelin Jumala! Käyköön toteen myös tämä lupaus, jonka lausuit palvelijallesi Daavidille, isälleni.

28 Herra, minun Jumalani! Käänny kuitenkin palvelijasi puoleen ja kuule nöyrä pyyntöni, kun nyt hartaasti rukoilen sinun edessäsi.

29 Pidä päivin ja öin silmissäsi tämä temppeli, paikka, jossa olet sanonut nimesi asuvan. Kuule, mitä palvelijasi tähän paikkaan päin kääntyneenä rukoilee.

30 Kuule palvelijasi ja kansasi Israelin pyynnöt, kun me käännymme tätä paikkaa kohti ja rukoilemme sinua. Kuule ne asuinsijaasi taivaaseen, kuule ja anna anteeksi!

32 niin kuule kaikki tämä taivaaseen ja ratkaise palvelijoittesi asia. Osoita syyllinen syylliseksi ja anna hänelle rangaistus hänen tekonsa mukaan, todista syytön syyttömäksi ja anna hänelle hyvitys hänen syyttömyytensä mukaisesti.

34 niin kuule se taivaaseen. Anna kansallesi Israelille anteeksi sen synnit ja tuo se takaisin tähän maahan, jonka olet isillemme antanut.

36 niin kuule se taivaaseen. Anna anteeksi palvelijoittesi ja kansasi Israelin synti, sinä, joka osoitat hyvän tien heidän kuljettavakseen. Anna sadetta maalle, jonka kansasi on saanut sinulta perintömaaksi.

38 niin kuule silloin asuinsijaasi taivaaseen jokainen rukous, yhtä lailla yksityisten ihmisten kuin koko kansasi Israelin armonanominen, kun palvelijasi onnettomuutensa ahdistamina kohottavat kätensä tätä temppeliä kohti.

39 Anna silloin heille anteeksi, auta heitä ja anna jokaiselle hänen ansionsa mukaan, sillä sinä tunnet heidän sydämensä, sinä yksin tunnet kaikkien ihmisten sydämen.

40 Näin he pysyvät koko elinaikansa sinun palvelijoinasi tässä maassa, jonka sinä olet isillemme antanut.

42 mutta he ovat kuulleet suuresta nimestäsi ja voimakkaasta ja pelottavasta kädestäsi, jonka olet kohottanut. Kun muukalainen tulee ja rukoilee tähän temppeliin päin kääntyneenä,

43 niin kuule se asuinsijaasi taivaaseen ja tee niin kuin hän sinulta pyytää. Silloin kaikki maailman kansat oppivat tuntemaan nimesi, kunnioittavat sinua kansasi Israelin tavoin ja tietävät, että tämä rakentamani temppeli on pyhitetty sinun nimellesi.

45 niin kuule taivaaseen sen pyynnöt ja rukoukset ja anna sen menestyä.

47 ja jos he sitten siinä maassa, jonne heidät on viety, tekevät parannuksen, kääntyvät puoleesi ja vangitsijoittensa maassa anovat sinulta armoa sanoen: 'Olemme tehneet väärin, olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet sinua vastaan',

48 ja jos he vankeina vihollistensa maassa koko sydämestään ja sielustaan kääntyvät puoleesi ja rukoilevat sinua suunnaten kasvonsa kohti omaa maataan, sitä, jonka sinä annoit heidän isilleen, kohti kaupunkia, jonka sinä valitsit, ja temppeliä, jonka minä olen sinulle rakentanut,

49 niin kuule asuinsijaasi taivaaseen heidän pyyntönsä ja rukouksensa ja anna heille oikeutta.

50 Anna kansallesi sen synnit anteeksi, millä tavoin se onkin sinua vastaan rikkonut, ja salli sen päästä vangitsijoittensa armoihin, niin että he säälivät sitä.

51 Onhan se sinun oma kansasi, jonka toit pois Egyptin sulatusuunista.

54 Kun Salomo oli päättänyt hartaan rukouksensa, hän nousi Herran alttarin edestä, missä oli ollut polvillaan kädet taivasta kohti.

55 Hän nousi seisomaan ja siunasi voimakkaalla äänellä koko Israelin seurakunnan.

57 Olkoon Herra, meidän Jumalamme, kanssamme niin kuin hän on ollut isiemme kanssa! Älköön hän jättäkö meitä, älköön hylätkö meitä,

58 vaan kääntäköön sydämemme puoleensa, niin että me aina vaellamme hänen teitään ja noudatamme hänen määräyksiään, säädöksiään ja lakejaan, jotka hän on antanut isillemme.

59 Ja pysyköön tämä harras rukoukseni päivin ja öin lähellä Herraa, niin että hän antaa palvelijalleen ja kansalleen Israelille kaiken, mitä he kunakin päivänä tarvitsevat.

60 Silloin kaikki maailman kansat oppivat tietämään, että vain Herra on Jumala, ei kukaan muu.

62 Kuningas ja hänen kanssaan koko Israel uhrasivat sitten teurasuhreja Herran edessä.

63 Salomo uhrasi Herralle yhteysuhrina kaksikymmentäkaksituhatta nautaa ja satakaksikymmentätuhatta lammasta. Näin kuningas ja kaikki israelilaiset vihkivät Herran temppelin.

64 Kuningas pyhitti tuona päivänä Herran temppelin esipihan keskiosan, jossa hän uhrasi polttouhrin ja ruokauhrin sekä yhteysuhrin rasvat, koska Herran edessä oleva pronssialttari oli polttouhria, ruokauhria ja yhteysuhrin rasvoja varten liian pieni.

65 Näin Salomo noina päivinä vietti juhlaa yhdessä koko Israelin kanssa. Herran, meidän Jumalamme, eteen oli tullut hyvin suuri joukko väkeä, pohjoisesta aina Lebo-Hamatista ja etelästä Egyptin rajapurolta saakka. He olivat siellä seitsemän ja vielä seitsemän päivää, neljätoista päivää kaikkiaan.

66 Kahdeksantena päivänä Salomo hyvästeli kansan. Israelilaiset toivottivat kuninkaalle siunausta ja lähtivät kotiinsa tyytyväisinä ja iloisina kaikesta siitä hyvyydestä, jota Herra oli palvelijalleen Daavidille ja kansalleen Israelille osoittanut.

Continuar Lendo

You must be logged in to post a comment Login

Leave a Reply