Connect with us

Bíblia PR

2 Reis 21

1 Manasse oli kuninkaaksi tullessaan kaksitoistavuotias, ja hän hallitsi Jerusalemissa viisikymmentäviisi vuotta. Hänen äitinsä oli nimeltään Hefsibah.

2 Manasse teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä. Hän harjoitti samoja iljettävyyksiä kuin ne kansat, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä.

3 Hän rakensi jälleen kukkuloille uhripaikat, jotka hänen isänsä Hiskia oli hävittänyt, hän pystytti alttareita Baalille ja teki Israelin kuninkaan Ahabin tavoin myös asera-tarhan. Hän kumarsi ja palveli taivaan tähtiä

5 Herran temppelin molempiin esipihoihinkin hän rakensi alttareita taivaan tähdille.

6 Manasse pani poikansa kulkemaan tulen läpi, hän harjoitti noituutta ja ennustamista ja otti palvelukseensa henkienmanaajia ja enteidenselittäjiä. Hän teki paljon sellaista, mikä on väärää Herran silmissä, ja herätti näin hänen vihansa.

9 Tätä israelilaiset eivät pitäneet mielessään. Manasse eksytti heidät tekemään enemmän pahaa kuin ne kansat olivat tehneet, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä.

10 Silloin Herra puhui palvelijoittensa, profeettojen, suulla näin:

12 Sen tähden Herra, Israelin Jumala, sanoo näin: 'Minä saatan Jerusalemin ja Juudan sellaiseen onnettomuuteen, että joka siitä kuulee, sen molemmat korvat soivat.

13 Minä mittaan Jerusalemin samalla mittanuoralla kuin Samarian ja punnitsen sen samalla vaa'alla kuin Ahabin suvun. Niin kuin ruokakuppi pyyhkäistään puhtaaksi ja käännetään kumoon, niin minä pyyhkäisen tyhjäksi Jerusalemin.

14 Oman kansani rippeetkin minä jätän heitteille. Minä annan heidän jäädä vihollistensa käsiin, kaikki heidän vihollisensa saavat ryöstää ja rosvota heitä,

16 Sen lisäksi, että Manasse johdatti Juudan synnintekoon, tekemään sitä, mikä on väärää Herran silmissä, hän syyllistyi myös niin moneen verityöhön, että Jerusalem oli hänen aikanaan ääriään myöten täynnä viatonta verta.

17 Kaikki muu, mitä on kerrottavaa Manassesta, hänen teoistaan ja synneistä, joihin hän syyllistyi, on kerrottu Juudan kuninkaiden historiassa.

18 Manasse meni lepoon isiensä luo, ja hänet haudattiin kuninkaanpalatsin viereen Ussan puutarhaan. Hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Amon.

19 Amon oli kuninkaaksi tullessaan kaksikymmentäkaksivuotias, ja hän hallitsi Jerusalemissa kaksi vuotta. Hänen äitinsä oli jotbalainen Mesullemet, Harusin tytär.

20 Amon teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä, niin kuin hänen isänsä Manasse oli tehnyt.

21 Hän kulki kaikessa samaa tietä, jota hänen isänsä oli kulkenut, ja palveli samoja epäjumalia kuin isänsä ja kumarsi niitä.

22 Hän hylkäsi Herran, isiensä Jumalan, eikä kulkenut Herran tietä.

23 Amonin omat miehet tekivät salaliiton häntä vastaan ja surmasivat hänet kuninkaanpalatsissa.

24 Mutta Juudan kansa löi kuoliaaksi kaikki ne, jotka olivat olleet salaliitossa kuningas Amonia vastaan, ja asetti Amonin jälkeen kuninkaaksi hänen poikansa Josian.

25 Kaikki muu, mitä Amonista on kerrottavaa, on kirjoitettu Juudan kuninkaiden historiaan.

26 Hänet haudattiin omaan hautaansa Ussan puutarhaan, ja hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Josia.

Continuar Lendo

You must be logged in to post a comment Login

Leave a Reply