Connect with us

Bíblia PR

Atos 11

1 Apostolit ja eri puolilla Juudeaa olevat veljet saivat kuulla, että muutkin kuin juutalaiset olivat ottaneet vastaan Jumalan sanan.

2 Kun Pietari sitten tuli Jerusalemiin, ympärileikatut veljet syyttelivät häntä

3 siitä, että hän oli vieraillut ympärileikkaamattomien luona ja aterioinut heidän kanssaan.

4 Silloin Pietari kertoi heille alusta alkaen, kuinka kaikki oli tapahtunut:

6 Kun jäin katsomaan sitä, näin siinä kaikenlaisia maan eläimiä, nelijalkaisia, petoja ja matelijoita, sekä taivaan lintuja.

7 Ja minä kuulin äänen, joka sanoi: 'Nouse, Pietari! Teurasta ja syö!'

8 Minä vastasin: 'Ei, ei, Herra! En ole koskaan pannut suuhuni mitään epäpuhdasta tai kiellettyä.'

9 Silloin ääni taas puhui taivaasta: 'Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpuhtaaksi.'

10 Tämä tapahtui kolmesti. Sitten kaikki temmattiin takaisin taivaaseen.

12 Henki sanoi minulle, että minun oli epäröimättä lähdettävä heidän mukaansa. Myös nämä kuusi veljeä lähtivät kanssani, ja niin me menimme sen miehen kotiin.

13 Hän kertoi meille nähneensä talossaan enkelin. Enkeli oli sanonut hänelle: 'Lähetä miehiä Joppeen noutamaan tänne Simon, toiselta nimeltä Pietari.

14 Hän puhuu sinulle, ja niiden sanojen voimasta sinä pelastut, sinä ja koko perhekuntasi.'

15 Ja kun aloin puhua, laskeutui Pyhä Henki heihin niin kuin alussa meihin.

16 Silloin muistin, mitä Herra oli sanonut: 'Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä.'

19 Ne, jotka Stefanoksen surmaamisesta alkaneen vainon tähden olivat hajaantuneet, kulkivat Foinikiaan, Kyprokseen ja Antiokiaan saakka mutta eivät julistaneet sanaa muille kuin juutalaisille.

20 Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia kyproslaisia ja kyreneläisiä, jotka Antiokiaan saavuttuaan saarnasivat myös kreikkalaisille hyvää sanomaa Herrasta Jeesuksesta.

21 Herran käsi oli heidän tukenaan, ja suuri joukko ihmisiä kääntyi ja uskoi Herraan.

22 Tästä kantautui tieto Jerusalemin seurakunnalle, ja seurakunta lähetti Barnabaksen Antiokiaan.

23 Kun hän perille tultuaan näki, mitä Jumalan armo oli saanut aikaan, hän ilahtui ja kehotti kaikkia järkkymättä pysymään uskossa Herraan.

24 Hän oli hyvä mies, täynnä Pyhää Henkeä ja uskoa. Yhä enemmän oli niitä, jotka liittyivät Herran omien joukkoon.

25 Barnabas lähti sitten Tarsokseen etsimään Saulia

26 ja löydettyään toi hänet Antiokiaan. Yhdessä he toimivat seurakunnan keskuudessa kokonaisen vuoden, ja suuri joukko ihmisiä sai heiltä opetusta. Antiokiassa alettiin ensimmäiseksi käyttää opetuslapsista nimitystä kristitty.

27 Tuohon aikaan tuli Jerusalemista profeettoja Antiokiaan.

28 Muuan heistä, nimeltään Agabos, ilmoitti Hengen vaikutuksesta, että koko maailmaan oli tuleva suuri nälänhätä. Näin tapahtuikin Claudiuksen aikana.

29 Opetuslapset päättivät antaa avustusta Juudeassa asuville veljille, kukin varojensa mukaan.

30 Niin he tekivätkin ja lähettivät Barnabaksen ja Saulin viemään rahat seurakunnan vanhimmille.

Continuar Lendo

You must be logged in to post a comment Login

Leave a Reply