2 Samuel

1. Ja Israelin kaikki sukukunnat tulivat Davidin tykö Hebroniin, ja puhuivat sanoen: katso, sinun luus ja lihas me olemme.

2. Ja aina ennen, kuin Saul oli meidÀn kuninkaamme, johdatit sinÀ Israelin ulos ja sisÀlle, ja Herra on sinulle sanonut: sinun pitÀÀ minun kansaani Israelia kaitseman ja Israelin pÀÀmiehen oleman.

3. Ja kaikki kansan vanhimmat Israelista tulivat kuninkaan tykö Hebroniin, ja kuningas David teki heidÀn kanssansa liiton Herran edessÀ Hebronissa; ja he voitelivat Davidin Israelin kuninkaaksi.

4. Ja David oli kolmenkymmenen ajastaikainen tullessansa kuninkaaksi, ja hÀn hallitsi neljÀkymmentÀ ajastaikaa.

5. Hebronissa hÀn hallitsi Juudaa seitsemÀn vuotta ja kuusi kuukautta; mutta Jerusalemissa hÀn hallitsi kaikkea Israelia ja Juudaa kolmeneljÀttÀkymmentÀ vuotta.

6. Ja kuningas meni ja hÀnen miehensÀ Jerusalemiin Jebusilaisia vastaan, jotka maalla asuivat. Ja he sanoivat Davidille: ei sinun pidÀ tÀnne tuleman, vaan sokiat ja ontuvat pitÀÀ sinun tÀÀltÀ pois ajaman; ja he ajattelivat, ettei Davidin pitÀnyt sinne tuleman.

7. Mutta David voitti Zionin linnan, se on Davidin kaupunki.

8. Ja sinÀ pÀivÀnÀ sanoi David: jos joku lyö Jebusilaiset, ja tarttuu heidÀn rÀstÀÀnsÀ alaisiin ja lyö sokiat ja ontuvat, joita Davidin sielu vihaa (hÀnen pitÀÀ pÀÀn ja ylimmÀisen oleman); josta heillÀ on sananlasku: ei yhtÀÀn sokiaa ja ontuvaa pÀÀstetÀ huoneesen.

9. Ja David asui linnassa ja kutsui sen Davidin kaupungiksi; ja David rakensi sen ympÀri Millosta, niin myös sisÀllisen puolen.

10. Ja David menestyi ja enentyi, ja Herra Jumala Zebaot oli hÀnen kanssansa.

11. Niin Hiram, Tyron kuningas, lÀhetti sanansaattajat Davidin tykö, ja sedripuita, ja puuseppiÀ, ja seinÀkivien hakkaajia, jotka rakensivat Davidin huoneen.

12. Ja David ymmÀrsi Herran vahvistaneeksi hÀnen Israelin kuninkaaksi ja korottaneeksi hÀnen valtakuntansa, kansansa Israelin tÀhden.

13. Niin David otti Jerusalemista vielÀ usiampia jalkavaimoja ja emÀntiÀ, sittekuin hÀn tuli Hebronista. Ja Davidille syntyi vielÀ poikia ja tyttÀriÀ.

14. Ja nÀmÀt ovat heidÀn nimensÀ, jotka hÀnelle Jerusalemissa syntyivÀt: Sammua, Sobab, Natan ja Salomo,

15. Jibhar, Elisua, Nepheg ja Japhia,

16. Elisama, Eliada ja Eliphalet.

17. Ja kuin Philistealaiset kuulivat Davidin voidelluksi Israelin kuninkaaksi, nousivat kaikki Philistealaiset etsimÀÀn Davidia. Ja kuin David sen kuuli, niin hÀn meni linnaan.

18. Mutta Philistealaiset tulivat ja sioittivat itsensÀ Rephaimin laaksoon.

19. Ja David kysyi Herralta, sanoen: menenkö minÀ Philistealaisia vastaan? ja annatkos heitÀ minun kÀteeni? Ja Herra sanoi Davidille: mene, sillÀ minÀ annan tosin Philistealaiset sinun kÀsiis.

20. Ja David tuli BaalPeratsimiin, ja David löi heidÀt siinÀ, ja sanoi: Herra on minun viholliseni eroittanut minun edestÀni, niinkuin vesi erkanee toinen toisestansa; siitÀ kutsutaan se paikka BaalPeratsim.

21. Ja he jÀttivÀt siihen epÀjumalansa; mutta David ja hÀnen vÀkensÀ ottivat ne pois.

22. Ja Philistealaiset vielÀ nousivat ja sioittivat itsensÀ Rephaimin laaksoon.

23. Niin David kysyi Herralta, ja hÀn vastasi: ei sinun pidÀ menemÀn alas, mutta tule takaa heidÀn ympÀrinsÀ, ettÀs tulet heitÀ vastaan fikunapuiden kohdalla.

24. Ja kuin sinÀ kuulet fikunapuun latvat kahisevan, niin kulje; sillÀ Herra on silloin lÀhtenyt ulos sinun etees, lyömÀÀn Phlistealaisten sotajoukkoa.

25. David teki niinkuin Herra oli hÀnelle kÀskenyt, ja löi Philistealaiset hamasta Gebasta siihenasti kuin Gaseriin tullaan,

1. Ja David taas kokosi kaikki valitut miehet Israelista, kolmekymmentÀ tuhatta,

2. Ja David nousi ja meni, ja kaikki kansa kuin hÀnen tykönÀnsÀ oli Juudan asuvaisista, tuomaan sieltÀ Jumalan arkkia, joka kutsutaan Herran Zebaotin nimi, joka asuu Kerubimin pÀÀllÀ.

3. Ja he panivat Jumalan arkin uuden vaunun pÀÀlle ja toivat sen AbiNadabin huoneesta, joka asui Gibeassa. Mutta Ussa ja Ahjo, AbiNadabin pojat ajoivat sitÀ uutta vaunua.

4. Niin he toivat sen AbiNadabin huoneesta, joka oli Gibeassa, Jumalan arkin kanssa; ja Ahjo kÀvi arkin edellÀ.

5. Niin David ja kaikki Israelin huone soittivat Herran edessÀ kaikkinaisilla honkaisilla kanteleilla ja harpuilla, psaltareilla, trumpuilla, kulkuisilla ja simpeleillÀ.

6. Ja kuin he tulivat Nahonin riihen tykö, otti Ussa Jumalan arkin ja piteli sitÀ, sillÀ hÀrjÀt menivÀt sivuin tietÀ.

7. Niin Herran viha julmistui Ussan pÀÀlle, ja Jumala löi hÀnen siinÀ maahan hÀnen tyhmyytensÀ tÀhden, niin ettÀ hÀn kuoli siinÀ Jumalan arkin tykönÀ.

8. Silloin tuli David murheelliseksi, ettÀ Herra niin repÀisi Ussan, ja kutsui sen paikan PeretsUssa, tÀhÀn pÀivÀÀn asti.

9. Ja David pelkÀsi Herraa sinÀ pÀivÀnÀ ja sanoi: kuinka Herran arkki tulisi minun tyköni?

10. Ja ei tahtonut antaa tuoda sitÀ tykönsÀ Davidin kaupunkiin, vaan salli kannettaa ObedEdomin Gatilaisen huoneesen.

11. Ja Herran arkki viipyi kolme kuukautta ObedEdomin Gatilaisen huoneessa, ja Herra siunasi hÀnen ja kaiken hÀnen huoneensa.

12. Ja se oli sanottu kuningas Davidille, ettÀ Herra oli siunannut ObedEdomin huoneen ja kaiken mitÀ hÀnellÀ oli, Jumalan arkin tÀhden. Niin meni David ja toi Jumalan arkin ObedEdomin huoneesta Davidin kaupunkiin ilolla.

13. Ja kuin ne, jotka Herran arkkia kantoivat, olivat kÀyneet kuusi askelta, niin uhrattiin hÀrkÀ ja lihava lammas.

14. Ja David hyppÀsi kaikella voimalla Herran edessÀ ja hÀn oli vaatetettu liinaisella pÀÀllisvaatteella.

15. Ja David ja kaikki Israelin kansa toivat Herran arkin riemulla Ja basunan helinÀllÀ.

16. Ja kuin Herran arkki joutui Davidin kaupunkiin, katsoi Mikal, Saulin tytÀr akkunasta ja nÀki kuningas Davidin hyppÀÀvÀn kaikella voimallansa Herran edessÀ, ja hÀn katsoi hÀnen ylön sydÀmessÀnsÀ.

17. Ja he toivat Herran arkin sisÀlle ja panivat sen siallensa keskelle majaa, jonka David oli sille rakentanut. Ja David uhrasi polttouhria ja kiitosuhria Herran edessÀ.

18. Ja kuin David oli uhrannut polttouhria ja kiitosuhria, siunasi hÀn kansan Herran Zebaotin nimeen,

19. Ja jakoi kaikelle kansalle ja kaikelle Israelin seurakunnalle, miehille ja vaimoille, jokaiselle kyrsÀn leipÀÀ, ja kappaleen lihaa, ja mitan (viinaa); sitte meni kaikki kansa matkaansa, jokainen huoneesensa.

20. Ja kuin David palasi siunaamaan huonettansa, meni Mikal, Saulin tytÀr ulos hÀntÀ vastaan ja sanoi: kuinka jalo on ollut Israelin kuningas tÀnÀpÀnÀ, joka on itsensÀ paljastanut palveliainsa piikain edessÀ, niinkuin irstaat ihmiset paljastavat itsensÀ!

21. Mutta David sanoi Mikalille: Herran edessÀ joka minun valinnut on pikemmin kuin sinun isÀs ja kaiken hÀnen huoneensa, ja on kÀskenyt minun olla Herran kansan Israelin pÀÀmiehenÀ: ja Herran edessÀ minÀ tahdon iloita.

22. Ja minÀ tahdon vielÀ halvempi olla ja nöyrÀ minun silmÀini edessÀ: ja minÀ kunnioitetaan niiden piikain kanssa, joistas puhunut olet.

23. Ja Mikalilla, Saulin tyttÀrellÀ ei ollut yhtÀÀn lasta kuolemapÀivÀÀnsÀ asti.

1. Ja kuin kuningas istui huoneessansa, ja Herra oli hÀnelle antanut levon kaikilta hÀnen vihollisiltansa, ympÀristöllÀ,

2. Sanoi kuningas propheta Natanille: katso, minÀ asun sedripuisessa huoneessa, ja Jumalan arkki asuu vaatetten keskellÀ.

3. Natan sanoi kuninkaalle: mene ja tee kaikki mitÀ sydÀmessÀs on, sillÀ Herra on sinun kanssas.

4. Mutta tapahtui sinÀ yönÀ, ettÀ Herran sana tuli Natan prophetan tykö ja sanoi:

5. Mene ja sano palvelialleni Davidille: NÀin sanoo Herra: sinÀkö minulle huoneen rakennat asuakseni?

6. SillÀ en minÀ ole asunut yhdessÀkÀÀn huoneessa siitÀ pÀivÀstÀ, jona minÀ Israelin lapset johdatin EgyptistÀ, tÀhÀn pÀivÀÀn asti; vaan minÀ olen vaeltanut majoissa ja Tabernaklissa.

7. Kuhunka ikÀnÀ minÀ kaikkein Israelin lasten kanssa vaelsin, olenko minÀ ikÀnÀ puhunut jonkun kanssa Israelin suvusta, jolle minÀ olen kÀskenyt kaita minun kansaani Israelia ja sanonut: miksi ette ole minulle rakentaneet sedripuista huonetta?

8. Sano siis nyt palvelialleni Davidille: NÀin sanoo Herra Zebaot: minÀ olen ottanut sinun lampurista kansani Israelin pÀÀmieheksi.

9. Ja minÀ olen sinun kanssas ollut, kussa ikÀnÀ sinÀ olet kÀynyt, ja olen hÀvittÀnyt kaikki vihollises sinun edestÀs, ja olen sinulle antanut suuren nimen niiden suurten nimien jÀlkeen kuin ovat maan pÀÀllÀ.

10. Ja minÀ asetan Israelille minun kansalleni sian ja istutan hÀnen siinÀ asumaan, ettei hÀn enÀÀ kulkiana olisi; ja jumalattomat ei pidÀ hÀntÀ enÀÀ niinkuin ennen vaivaaman.

11. Ja siitÀ pÀivÀstÀ, jona minÀ asetin tuomarit Israelille minun kansalleni, annoin minÀ sinulle levon kaikilta vihamiehiltÀs; ja Herra ilmoittaa sinulle, ettÀ Herra sinulle huoneen tehdÀ tahtoo.

12. Sittekuin sinun aikas on tÀytetty ja sinÀ lepÀÀt isÀis kanssa, herÀtÀn minÀ sinun siemenes sinun jÀlkees, joka sinun ruumiistas tuleva on: ja minÀ vahvistan hÀnen valtakuntansa.

13. Ja hÀn rakentaa minun nimelleni huoneen, ja minÀ vahvistan hÀnen vaItakuntansa istuimen ijankaikkisesti.

14. MinÀ olen hÀnen isÀnsÀ, ja hÀn on minun poikani: kuin hÀn vÀÀrin tekee, rankaisen minÀ hÀntÀ ihmisen vitsalla ja ihmisten lasten haavoilla.

15. Vaan minun laupiuteni ei pidÀ hÀnestÀ eriÀmÀn, niinkuin minÀ sen Saulista eroitin, jonka minÀ otin sinun edestÀs pois.

16. Mutta sinun huonees ja valtakuntas on pysyvÀ sinun edessÀs ijankaikkisesti, ja sinun istuimes pitÀÀ vahva oleman ijankaikkisesti.

17. Kaikkein nÀiden sanain jÀlkeen ja kaiken tÀmÀn nÀyn jÀlkeen puhui Natan Davidille.

18. Niin tuli kuningas David ja pysÀhtyi Herran eteen, ja sanoi: kuka olen minÀ, Herra, Herra, ja mikÀ on minun huoneeni, ettÀs minun tÀhÀn asti saattanut olet;

19. Ja olet sen vielÀ vÀhÀksi lukenut, Herra, Herra, mutta olet myös puhunut palvelias huoneelle kaukaisista asioista: ja tÀmÀ on sen ihmisen laki, joka on Herra Jumala.

20. Ja mitÀ Davidin pitÀÀ enÀÀ sinun kanssas puhuman? sillÀ sinÀ tunnet palvelias, Herra, Herra.

21. Sinun sanas tÀhden ja sydÀmes jÀlkeen olet sinÀ nÀmÀt suuret asiat tehnyt, ilmoittaakses palvelialles.

22. SentÀhden olet sinÀ suuresti ylistetty, Herra Jumala! sillÀ ei yhtÀÀn ole sinun vertaas, ja ei ole yhtÀÀn Jumalaa paitsi sinua, kaiken sen jÀlkeen, kuin me olemme korvillamme kuulleet.

23. Ja kuka on niinkuin sinun kansas, niinkuin Israel, yksi kansa maan pÀÀllÀ, jota Jumala on mennyt vapahtamaan kansaksensa, ja toimittamaan itsellensÀ nimeÀ ja tekemÀÀn senkaltaisia suuria ja hirmuisia asioita sinun maallas, kansas edessÀ, jonka sinÀ sinulles vapahdit EgyptistÀ, pakanain ja heidÀn jumalainsa seasta.

24. Ja sinÀ olet vahvistanut sinulles Israelin sinun kansakses ijankaikkisesti, ja sinÀ Herra olet heidÀn Jumalaksensa tullut.

25. Niin vahvista siis, Herra Jumala, se sana ijankaikkisesti, jonkas palveliastas ja hÀnen huoneestansa puhunut olet, ja tee niin kuin puhunut olet.

26. Niin sinun nimes tulee suureksi iankaikkisesta, ettÀ sanotaan: Herra Zebaot on Israelin Jumala, ja sinun palvelias Davidin huone on pysyvÀinen sinun edessÀs.

27. SillÀ sinÀ Herra Zebaot Israelin Jumala olet avannut palvelias korvat, ja sanonut: minÀ rakennan sinulle huoneen; sentÀhden löysi palvelias sydÀmessÀnsÀ, ettÀ hÀn tÀmÀn rukouksen sinun tykönÀs rukoilis.

28. SentÀhden nyt Herra, Herra, sinÀ olet Jumala, ja sinun sanas ovat totuus: sinÀ olet tÀmÀn hyvÀn puhunut palvelialles.

29. Niin rupee nyt siunaamaan palvelias huonetta, ettÀ se olis ijankaikkisesti sinun edessÀs; sillÀ sinÀ Herra, Herra, olet sen puhunut, niin siunattakoon sinun siunauksellas palvelias huone ijankaikkisesti.

1. Ja sitte tapahtui, ettÀ David löi Philistealaiset ja alensi heitÀ; ja David otti orjuuden suitset Philistealaisten kÀdestÀ

2. Ja hÀn löi Moabilaiset, pani heidÀt maahan makaamaan ja mittasi heitÀ nuoralla: ja hÀn mittasi kaksi nuoraa tapettavaksi ja yhden nuoran elÀmÀÀn jÀtettÀvÀksi, ja Moabilaiset tulivat Davidin palveliaksi, ja he kantoivat hÀnelle lahjoja.

3. David löi myös HadadEserin, Rehobin pojan Zoban kuninkaan, hÀnen mennessÀ asettamaan kÀttÀnsÀ Euphratin virran tykö.

4. Ja David otti heistÀ tuhannen ja seitsemÀnsataa hevosmiestÀ ja kaksikymmentÀ tuhatta jalkamiestÀ kiinni, ja raiskasi kaikki vaunuhevoset, ja sata vaunua jÀtti heistÀ.

5. Niin tulivat Syrialaiset Damaskusta auttamaan HadadEseriÀ, Zoban kuningasta; ja David löi Syrialaisista kaksikolmattakymmentÀ tuhatta miestÀ.

6. Ja David asetti vartiat Syrian Damaskuun. NÀin tulivat Syrialaiset Davidin palveliaksi ja kantoivat hÀnelle lahjoja; sillÀ Herra autti Davidia, kuhunka ikÀnÀ hÀn meni.

7. Ja David otti HadadEserin palveliain kultaiset kilvet ja vei ne Jerusalemiin.

8. Mutta Betasta ja Berotaista, HadadEserin kaupungeista, otti kuningas David ylen paljon vaskea.

9. Kuin Toi, Hamatin kuningas kuuli Davidin lyöneen kaikki HadadEserin sotavÀen,

10. LÀhetti hÀn poikansa Joramin kuningas Davidin tykö, tervehtimÀÀn hÀntÀ ystÀvÀllisesti ja siunaamaan hÀntÀ, ettÀ hÀn soti HadadEserin kanssa ja löi hÀnen; sillÀ Toi soti HadadEserin kanssa; ja hÀnen kÀdessÀnsÀ olivat hopiaiset, kultaiset ja vaskiset astiat.

11. Ne myös kuningas David pyhitti Herralle, sen hopian ja kullan kanssa, jonka hÀn pyhitti Herralle kaikilta pakanoilta, jotka hÀn vaatinut oli allensa:

12. Syriasta ja Moabista, Ammonin lapsilta, Philistealaisilta, Amalekilaisilta, niin myös HadadEserin, Rehobin pojan, Zoban kuninkaan saaliista.

13. Ja David teki itsensÀ kuuluisaksi, kuin hÀn palasi lyömÀstÀ Syrialaisia Suolalaaksossa, kahdeksantoistakymmentÀ tuhatta.

14. Ja hÀn asetti vartiat koko Edomiin, ja koko Edom oli Davidin alla; sillÀ Herra autti Davidia, kuhunka ikÀnÀ hÀn meni.

15. Niin oli David kaiken Israelin kuningas, ja hÀn toimitti lain ja oikeuden kaikelle kansallensa.

16. Ja Joab, ZeruJan poika oli sotajoukon pÀÀllÀ, mutta Josaphat, Ahiludin poika oli kansleri.

17. Zadok, Ahitobin poika ja Ahimelek, AbJatarin poika olivat papit; Seraja oli kirjoittaja.

18. Benaja, Jojadan poika oli Kretin ja Pletin pÀÀllÀ; ja Davidin pojat olivat papit.

1. Ja David sanoi: olleeko joku vielÀ jÀÀnyt Saulin huoneesta, tehdÀkseni laupiuden Jonatanin tÀhden hÀnelle.

2. Niin oli palvelia Saulin huoneesta Ziba nimeltÀ, sen kutsuivat Davidin tykö. Ja kuningas sanoi hÀnelle: oletkos Ziba? HÀn sanoi: olen, sinun palvelias.

3. Kuningas sanoi: onko vielÀ joku mies Saulin huoneesta, ettÀ minÀ Jumalan laupiuden tekisin hÀnelle? Ziba sanoi kuninkaalle: vielÀ on siellÀ Jonatanin poika, rampa jaloista.

4. Kuningas sanoi hÀnelle: kussa hÀn on? Ziba sanoi kuninkaalle: katso, hÀn on Lodabarissa, Makirin, Ammielin pojan huoneessa.

5. Niin kuningas David lÀhetti ja antoi tuoda hÀnen Lodabarista, Makirin Ammielin pojan huoneesta.

6. Kuin MephiBoset, Saulin pojan Jonatanin poika tuli Davidin tykö, lankesi hÀn kasvoillensa ja kumarsi. Ja David sanoi: MephiBoset! HÀn vastasi: tÀssÀ olen, sinun palvelias.

7. David sanoi hÀnelle: ÀlÀ pelkÀÀ; sillÀ minÀ totisesti teen laupiuden sinun kanssas Jonatanin sinun isÀs tÀhden, ja minÀ annan sinulle kaikki sinun isÀs Saulin pellot jÀlleen, ja sinÀ syöt jokapÀivÀ leipÀÀ minun pöydÀltÀni.

8. HÀn kumarsi ja sanoi: kuka olen minÀ sinun palvelias, ettÀs kÀÀnsit sinus kuolleen koiran puoleen, niinkuin minÀ olen?

9. Niin kutsui kuningas Ziban, Saulin palvelian, ja sanoi hÀnelle: minÀ olen antanut sinun herras pojalle kaiken sen mikÀ Saulin oma on ollut ja koko hÀnen huoneensa oma.

10. Niin pitÀÀ sinun, ja sinun lapses, ja palvelias viljelemÀn hÀnen peltojansa ja korjaaman herras pojalle leivÀksi ja ravinnoksi. Mutta MephiBoset sinun herras poika syö jokapÀivÀ leipÀÀ minun pöydÀltÀni. Ja Ziballa oli viisitoistakymmentÀ poikaa ja kaksikymmentÀ palveliaa.

11. Ja Ziba sanoi kuninkaalle: kaikki mitÀ minun herrani kuningas on palveliallensa kÀskenyt, tekee palvelias; ja MephiBoset syököön minun pöydÀltÀni, niinkuin yksi kuninkaan lapsista.

12. Ja MephiBosetilla oli yksi vÀhÀ poika nimeltÀ Miika; mutta kaikki, jotka Ziban huoneesta olivat, olivat MephiBosetin palveliat.

13. Ja MephiBoset asui Jerusalemissa; sillÀ hÀn söi jokapÀivÀ kuninkaan pöydÀltÀ; ja hÀn ontui molemmista jaloistansa.

1. Sitte tapahtui, ettÀ Ammonin lasten kuningas kuoli, ja hÀnen poikansa Hanun hallitsi hÀnen siassansa.

2. Niin sanoi David: minÀ teen laupiuden Hanunin, Nahaksen pojan kanssa, niinkuin hÀnen isÀnsÀ teki laupiuden minun kanssani; ja lÀhetti palveliansa lohduttamaan hÀntÀ hÀnen isÀnsÀ tÀhden. Kuin Davidin palvelijat tulivat Ammonin lasten maahan,

3. Niin sanoivat Ammonin lasten ylimmÀiset herrallensa Hanunille: luuletkos Davidin kunnioittavan sinun isÀÀs sinun silmÀis edessÀ, ettÀ hÀn on lÀhettÀnyt lohduttajat sinun tykös? Etkös luule hÀnen lÀhettÀneen palvelioitansa kaupunkia tutkistelemaan ja vakoomaan ja hÀvittÀmÀÀn?

4. Silloin otti Hanun Davidin palveliat, ja ajeli puolen heidÀn partaansa, ja leikkasi puolen heidÀn vaatteistansa liki suolivyöhön asti, ja laski heidÀt menemÀÀn.

5. Kuin se Davidille ilmoitettiin, lÀhetti hÀn heitÀ vastaan, sillÀ miehet olivat suuresti pilkatut; ja kuningas antoi heille sanottaa: olkaat Jerihossa siihen asti, kuin teidÀn partanne kasvaa, ja sitte tulkaat jÀlleen.

6. Kuin Ammonin lapset nÀkivÀt itsensÀ haisevan Davidin edessÀ, lÀhettivÀt he ja palkkasivat Syrialaiset Rehobin huoneesta ja Zobasta, kaksikymmentÀ tuhatta jalkmiestÀ, ja kuningas Maakalta tuhannen miestÀ, ja Istobilta kaksitoista kymmentÀ tuhatta miestÀ.

7. Kuin David sen kuuli, lÀhetti hÀn Joabin koko urhoollisen sotajoukon kanssa.

8. Ja Ammonin lapset lÀksivÀt ja sÀÀsivÀt sodan kaupungin portin eteen. Mutta Syrialaiset Zobasta, Rehobista, Istobista ja Maakasta olivat erinÀnsÀ kedolla.

9. Kuin Joab nÀki sodan asetetuksi vastaansa edestÀ ja takaa, valitsi hÀn kaikista Israelin parhaista miehistÀ, ja asetti itsensÀ Syrialaisia vastaan,

10. Ja muun vÀen antoi hÀn veljensÀ Abisain kÀden alle, joka asetti itsensÀ Ammonin lapsia vastaan.

11. Ja hÀn sanoi: jos Syrialaiset tulevat minua voimallisemmaksi, niin tule minun avukseni; jos Ammonin lapset joutuvat sinua voimallisemmaksi, niin minÀ tulen sinun apuus.

12. Ole miehuullinen, ja olkaamme vahvat meidÀn kansamme edestÀ ja meidÀn Jumalamme kaupunkein edestÀ; mutta Herra tehköön niinkuin hÀnelle kelvollinen on.

13. Ja Joab lÀksi matkaan ja se vÀki joka hÀnen kanssansa oli, sotimaan Syrialaisia vastaan; ja he pakenivat hÀnen edestÀnsÀ.

14. Ja kuin Ammonin lapset nÀkivÀt Syrialaiset pakenevan, pakenivat he myös Abisain edestÀ ja menivÀt kaupunkiin. Niin palasi Joab Ammonin lasten tyköÀ ja tuli Jerusalemiin.

15. Ja kuin Syrialaiset nÀkivÀt itsensÀ Israelilta lyödyksi, kokoontuivat he yhteen.

16. Ja HadadEser lÀhetti ja tuotti Syrialaiset toiselle puolelle veden, ja he tulivat Helamiin; ja Sobak, HadadEserin sodanpÀÀmies meni heidÀn edellÀnsÀ.

17. Kuin se Davidille ilmoitettiin, kokosi hÀn kaiken Israelin, ja meni Jordanin ylitse, ja tuli Helamiin; ja Syrialaiset asettivat itsensÀ Davidia vastaan sotimaan hÀnen kanssansa.

18. Mutta Syrialaiset pakenivat Israelin edestÀ, ja David löi heistÀ seitsemÀnsataa vaunua ja neljÀkymmentÀ tuhatta ratsasmiestÀ, löi myös Sobakin sodanpÀÀmiehen, ettÀ hÀn siinÀ kuoli.

19. Kuin kaikki ne kuninkaat, jotka olivat HadadEserin alla, nÀkivÀt itsensÀ lyödyksi Israelilta, tekivÀt he Israelin kanssa rauhan, ja olivat heille alamaiset; ja Syrialaiset ei uskaltaneet Ammonin lapsia enÀÀ auttaa.

1. Ja kuin se aika joutui vuodesta, jolla kuningasten tapa oli sotiin mennÀ, lÀhetti David Joabin ja palveliansa hÀnen kanssansa ja kaiken Israelin, hukuttamaan Ammonin lapsia, ja he piirittivÀt Rabban; mutta David jÀi Jerusalemiin.

2. Ja tapahtui, ettÀ David ehtoopuolella nousi vuoteeltansa, ja kÀyskenteli kuninkaan huoneen katon pÀÀllÀ, ja nÀki katon pÀÀltÀ vaimon pesevÀn itsiÀnsÀ; ja vaimo oli sangen ihana nÀkyÀnsÀ.

3. Ja David lÀhetti ja antoi kysyÀ vaimoa, ja sanoi: eikö tÀmÀ ole BatSeba, Eliamin tytÀr, HetilÀisen Urian emÀntÀ.

4. Ja David lÀhetti sanansaattajat ja antoi tuoda hÀnen. Ja kuin hÀn tuli hÀnen tykönsÀ, makasi hÀn hÀnen kanssansa; mutta hÀn puhdisti itsensÀ saastaisuudestansa, ja palasi huoneesensa.

5. Ja vaimo tuli raskaaksi, ja lÀhetti ja ilmoitti sen Davidille, ja sanoi: minÀ olen raskaaksi tullut.

6. Niin lÀhetti David Joabin tykö, sanoen: lÀhetÀ minun tyköni Uria HetilÀinen. Ja Joab lÀhetti Urian Davidin tykö.

7. Ja kuin Uria tuli hÀnen tykönsÀ, kysyi David: jos Joab ja kansa rauhassa olisivat ja jos sota menestyis?

8. Ja David sanoi UrialIe: mene huoneeses ja pese jalkas. Ja kuin Uria lÀksi kuninkaan huoneesta, seurasi hÀntÀ kohta kuninkaan herkku.

9. Ja Uria pani levÀtÀ kuninkaan huoneen oven eteen, kussa kaikki hÀnen herransa palveliat makasivat, ja ei mennyt huoneesensa.

10. Kuin Davidille sanottiin: ei Uria ole mennyt huoneesensa, sanoi David Urialle: etkös tullut matkasta? miksi et mennyt huoneeses?

11. Mutta Uria sanoi Davidille: arkki, ja Israel ja Juuda makaavat majoissa, herrani Joab ja herrani palveliat makaavat kedolla, ja minÀ menisin huoneesen syömÀÀn, juomaan ja makaamaan emÀntÀni tykönÀ? Niin totta kuin sinÀ elÀt ja sinun sielus elÀÀ, en tee minÀ sitÀ.

12. David sanoi Urialle: niin ole vielÀ tÀmÀ pÀivÀ tÀssÀ, huomenna lasken minÀ sinun menemÀÀn. Niin Uria oli sen pÀivÀn Jerusalemissa ja toisen pÀivÀn.

13. Ja David kutsui hÀnen kanssansa syömÀÀn ja juomaan, ja juovutti hÀnen. Ja ehtoona lÀksi hÀn ulos ja pani vuoteesensa levÀtÀ herransa palveliain kanssa, ja ei mennyt huoneesensa.

14. Huomeneltain kirjoitti David Joabin tykö kirjan, ja lÀhetti sen Urian myötÀ.

15. Ja hÀn kirjoitti kirjaan sanoen: pankaat Uria kovimman sodan eteen, ja kÀÀntykÀÀt hÀnen tyköÀnsÀ takaperin, ettÀ hÀn lyötÀisiin ja kuolis.

16. Kuin Joab oli kaupungin edessÀ, asetti hÀn Urian siihen paikkaan, kussa hÀn vÀkevimmÀt sotamiehet tiesi olevan.

17. Ja kuin miehet lÀksivÀt kaupungista ja sotivat Joabia vastaan, kaatuivat muutamat Davidin palvelioista, ja Uria HetilÀinen myös kuoli.

18. Niin Joab lÀhetti ja antoi sanoa Davidille kaikki sodan menot,

19. Ja kÀski sanansaattajalle sanoen: kuin sinÀ olet puhunut kaikki sodan menot kuninkaalle:

20. Ja jos niin on, ettÀ kuningas vihastuu ja sanoo sinulle: miksi te niin lÀhes kaupunkia astuitte sodalla? Ettekö te tietÀneet, ettÀ muurin pÀÀltÀ paiskataan?

21. Kuka löi Abimelekin Jerubbesetin pojan? Eikö vaimo paiskannut myllynkiven kappaletta muurista hÀnen pÀÀllensÀ, ettÀ hÀn kuoli TebetsessÀ? Miksi te astuitte niin lÀhes muuria? Niin sano: sinun palvelias Uria HetilÀinen on myös kuollut.

22. Sanansaattaja meni ja tuli ja jutteli Davidille kaikki nÀmÀt, joiden tÀhden Joab hÀnen lÀhettÀnyt oli.

23. Ja sanansaattaja sanoi Davidille: ne miehet voittivat meidÀt ja tulivat ulos kedolle meidÀn tykömme; mutta me löimme heidÀt takaperin kaupungin porttiin asti.

24. Ja ampujat ampuivat muurista sinun palvelloitas ja tappoivat muutamia kuninkaan palvelioita, ja sinun palvelias Uria HetilÀinen on myös kuollut.

25. David sanoi sanansaattajalle: sano nÀin Joabille: ÀlÀ sitÀ pahakses pane, sillÀ miekka syö nyt yhden, nyt toisen, vahvista sota kaupunkia vastaan, ettÀs kukistaisit sen: ja vahvista sinÀ hÀntÀ.

26. Ja kuin Urian emÀntÀ kuuli miehensÀ Urian kuolleeksi, murehti hÀn miestÀnsÀ.

27. Sittekuin hÀn oli murehtinut, lÀhetti David ja antoi tuoda hÀnen huoneesensa, ja hÀn tuli hÀnen emÀnnÀksensÀ ja synnytti hÀnelle pojan, mutta se työ, jonka David teki, oli paha Herran edessÀ.

1. Ja Herra lÀhetti Natanin Davidin tykö. Kuin hÀn tuli hÀnen tykönsÀ, sanoi hÀn hÀnelle: kaksi miestÀ oli yhdessÀ kaupungissa, toinen rikas ja toinen köyhÀ.

2. Rikkaalla oli aivan paljo lampaita ja karjaa;

3. Mutta köyhÀllÀ ei ollut mitÀÀn muuta kuin yksi vÀhÀ karitsa, jonka hÀn ostanut oli, ja elÀttÀnyt, ja kasvattanut suureksi, ja ravitsi sen tykönÀnsÀ lastensa kanssa; joka myös söi hÀnen leipÀnsÀ palasta, ja joi hÀnen juoma-astiastansa, ja makasi hÀnen sylissÀnsÀ, ja se oli hÀnelle niinkuin tytÀr.

4. Mutta kuin rikkaalle miehelle tuli vieras, ei raskinut hÀn ottaa omista lampaistansa ja karjastansa, valmistaaksensa vieraalle, joka hÀnen tykönsÀ tullut oli; mutta otti köyhÀn miehen lampaan ja valmisti vieraalle, joka hÀnen tykönsÀ tullut oli.

5. Niin Davidin viha julmistui suuresti sitÀ miestÀ vastaan, ja hÀn sanoi Natanille: niin totta kuin Herra elÀÀ, se mies on kuoleman lapsi, joka sen teki,

6. Niin myös pitÀÀ hÀnen maksaman neljÀkertaisesti sen lampaan, ettÀ hÀn sen tehnyt on, ja ei sÀÀstÀnyt sitÀ.

7. Niin sanoi Natan Davidille: sinÀ olet se mies. NÀin sanoo Herra Israelin Jumala: minÀ olen voidellut sinun Israelin kuninkaaksi ja minÀ olen pelastanut sinun Saulin kÀdestÀ,

8. Ja olen antanut sinulle sinun herras huoneen ja hÀnen emÀntÀnsÀ sinun syliis, ja olen antanut sinulle Israelin ja Juudan huoneen; ja jos siinÀ vÀhÀ on, niin minÀ sen lisÀÀn sinulle.

9. Miksis katsoit Herran sanan ylön, tehden pahaa hÀnen silmÀinsÀ edessÀ? Urian HetilÀisen olet sinÀ lyönyt miekalla, ja hÀnen vaimonsa olet sinÀ ottanut sinulles emÀnnÀksi; mutta hÀnen olet sinÀ tappanut Ammonin lasten miekalla.

10. Niin ei pidÀ myös miekan lakkaaman sinun huoneestas ijankaikkisesti; ettÀs olet katsonut minun ylön, ja Urian, HetilÀisen, emÀnnÀn ottanut sinulles emÀnnÀksi.

11. NÀin sanoo Herra: katso, minÀ herÀtÀn pahuuden sinua vastaan omasta huoneestas, ja otan sinun emÀntÀs sinun silmÀis nÀhden, ja annan ne lÀhimmÀiselles, ja hÀn makaa sinun emÀntÀis sivussa valkiana pÀivÀnÀ.

12. SillÀ sinÀ olet sen tehnyt salaisesti; mutta minÀ teen tÀmÀn koko Israelin edessÀ ja auringon edessÀ.

13. Niin sanoi David Natanille: minÀ olen syntiÀ tehnyt Herraa vastaan. Natan sanoi Davidille: niin on myös Herra sinun syntis ottanut pois, ei sinun pidÀ kuoleman.

14. Mutta ettÀs tÀmÀn työn kautta saatit Herran viholliset pilkkaamaan, pitÀÀ sen pojan, joka sinulle syntynyt on, totisesti kuoleman.

15. Sitte meni Natan huoneesensa. Mutta Herra löi lapsen, jonka Urian emÀntÀ Davidille synnyttÀnyt oli, ettÀ se sairasti kuolemallansa.

16. Ja David etsi Jumalaa lapsen tÀhden: ja David paastosi paljo, ja meni ja makasi yön maan pÀÀllÀ.

17. Niin nousivat hÀnen huoneensa vanhimmat nostamaan hÀntÀ maasta; mutta ei hÀn tahtonut, eikÀ syönyt leipÀÀ heidÀn kanssansa.

18. SeitsemÀntenÀ pÀivÀnÀ kuoli lapsi; ja ei Davidin palveliat tohtineet sanoa hÀnelle lasta kuolleeksi, sillÀ he ajattelivat: katso, kuin lapsi vielÀ eli, puhuimme me hÀnen kanssansa, ja ei hÀn kuullut meidÀn ÀÀntÀmme, kuinka paljo enemmin hÀn tulis murheelliseksi,jos me sanoisimme hÀnelle: lapsi on kuollut?

19. Kuin David nÀki palveliainsa hiljaksensa puhuvan, ymmÀrsi hÀn lapsen kuolleeksi, ja sanoi palvelioillensa: kuoliko lapsi? He sanoivat: kuoli.

20. Ja David nousi maasta, pesi itsensÀ ja voiteli, ja muutti toiset vaatteet yllensÀ, ja meni Herran huoneesen ja rukoili, ja tuli kotiansa, ja antoi panna ruokaa eteensÀ ja söi.

21. Niin sanoivat hÀnen palveliansa hÀnelle: mikÀ se on minkÀ sinÀ teet? lapsen elÀissÀ paastosit sinÀ ja itkit, mutta lapsen kuoltua nouset sinÀ ja syöt.

22. HÀn sanoi: lapsen elÀissÀ minÀ paastosin ja itkin; sillÀ minÀ ajattelin: kuka tietÀÀ, jos Herra on minulle armollinen, ettÀ lapsi elÀis.

23. Mutta nyt on se kuollut: mitÀ minun pitÀis vielÀ paastoaman: taidanko minÀ hÀnen enÀÀ jÀllensÀ tuoda? MinÀ menen hÀnen tykönsÀ, mutta ei hÀn palaja minun tyköni.

24. Ja kuin David oli lohduttanut emÀntÀÀnsÀ BatSebaa, meni hÀn hÀnen tykönsÀ ja lepÀsi hÀnen tykönÀnsÀ; ja hÀn synnytti pojan ja hÀn kutsui hÀnen nimensÀ Salomo, ja Herra rakasti hÀntÀ.

25. Ja hÀn lÀhetti hÀnen Natan prophetan kÀden alle, ja kutsui hÀnen Jedidjah, Herran tÀhden.

26. Niin soti Joab Ammonin lasten Rabbaa vastaan ja voitti sen kuninkaallisen kaupungin.

27. Ja Joab lÀhetti sanansaattajat Davidille ja antoi sanoa hÀnelle: minÀ olen sotinut Rabbaa vastaan ja olen voittanut vesikaupungin;

28. Niin kokoa nyt jÀÀnyt kansa, ja piiritÀ kaupunki, ja voita se, etten minÀ sitÀ voittaisi, ja minulle siitÀ nimi olisi.

29. Niin David kokosi kaiken kansan, ja matkusti Rabbaan ja soti sitÀ vastaan, ja voitti sen;

30. Ja otti heidÀn kuninkaansa kruunun hÀnen pÀÀstÀnsÀ, joka painoi leiviskÀn kultaa, ja kalliita kiviÀ, ja se pantiin Davidin pÀÀhÀn; ja hÀn vei paljo saalista kaupungista ulos.

31. Ja kansan, joka siellÀ oli, johdatti hÀn ulos ja pani sahaan, rautahaudoille ja kirvestöihin, ja kÀytti heidÀn tiilihautoja myöten: niin hÀn teki kaikille Ammonin lasten kaupungeille. Ja David ja kaikki kansa palasi Jerusalemiin.

1. Ja tapahtui sitte, ettÀ Absalomilla Davidin pojalla oli kaunis sisar, jonka nimi oli Tamar; ja Amnon Davidin poika rakasti hÀntÀ.

2. Ja Amnon saatti itsensÀ tuskissansa sairaaksi sisarensa Tamarin tÀhden; sillÀ hÀn oli neitsy. Ja nÀkyi työlÀÀksi Amnonin silmÀin edessÀ hÀnelle jotakin tehdÀ.

3. Mutta Amnonilla oli ystÀvÀ,joka kutsuttiin Jonadab, Simean Davidin veljen poika; ja Jonadab oli sangen kavala mies.

4. HÀn sanoi hÀnelle: kuninkaan poika, miksis niin laihaksi tulet pÀivÀ pÀivÀltÀ? Etkös minulle sitÀ sano? Niin sanoi Amnon hÀnelle: minÀ rakastan Tamaria,veljeni Absalomin sisarta.

5. Jonadab sanoi hÀnelle: laske sinus vuoteeses ja teeskele itses sairaaksi: kuin siis sinun isÀs tulee katsomaan sinua, niin sano hÀnelle: tulkaan sisareni Tamar ruokkimaan minua ja valmistamaan ruokaa minun eteeni, ettÀ minÀ nÀkisin ja söisin hÀnen kÀdestÀnsÀ.

6. Niin Amnon pani levÀtÀ ja teeskeli itsensÀ sairaaksi. Kuin kuningas tuli hÀntÀ katsomaan, sanoi Amnon kuninkaalle: tulkaan minun sisareni Tamar valmistamaan minun eteeni kaksikin herkkua, ettÀ minÀ söisin hÀnen kÀdestÀnsÀ.

7. Niin lÀhetti David sanan Tamarille huoneesen ja antoi hÀnelle sanoa: mene veljes Amnonin huoneesen ja valmista hÀnelle ruokaa.

8. Tamar meni veljensÀ Amnonin huoneesen, ja hÀn makasi vuoteessa; ja hÀn otti taikinan, sotkui ja valmisti sen hÀnen silmÀinsÀ edessÀ, ja kypsensi ne herkut.

9. Ja hÀn otti pannun ja kaasi hÀnen eteensÀ, vaan ei hÀn tahtonut syödÀ. Ja Amnon sanoi: antakaat kaikki mennÀ ulos minun tyköÀni; niin menivÀt kaikki ulos hÀnen tyköÀnsÀ.

10. Niin sanoi Amnon Tamarille: kanna ruoka kamariin syödÀkseni kÀdestÀs. Niin Tamar otti herkun, jonka hÀn valmistanut oli, ja kantoi kamariin veljensÀ Amnonin tykö.

11. Ja kuin hÀn taritsi hÀnelle syödÀ, tarttui hÀn hÀneen ja sanoi hÀnelle: tule minun sisareni ja makaa minun kanssani.

12. Mutta hÀn sanoi: ei, minun veljeni, ÀlÀ minua hÀpÀise! sillÀ ei niin pidÀ tehtÀmÀn Israelissa. ÀlÀ tee hulluutta.

13. Kuhunka minun pitÀis hÀpiÀni sÀlyttÀmÀn? Ja sinÀ tulisit niinkuin tyhmÀ Israelissa. Puhu paremmin kuninkaan kanssa, sillÀ ei hÀn minua sinulta kiellÀ.

14. Mutta ei hÀn tahtonut kuulla hÀntÀ, vaan voitti hÀnen, hÀpÀisi ja makasi hÀnen.

15. Sitte vihasi Amnon hÀntÀ sangen suurella vihalla, niin ettÀ viha, jolla hÀn hÀntÀ vihasi oli suurempi, kuin rakkaus ennen oli, jolla hÀn hÀntÀ rakasti. Ja Amnon sanoi hÀnelle: nouse ja mene.

16. Mutta hÀn sanoi: eikö tÀmÀ pahuus ole suurempi kuin se toinen, jonka sinÀ olet tehnyt minun kanssani, ettÀs minun ajat ulos. Mutta ei hÀn tahtonut kuulla hÀntÀ;

17. Vaan kutsui nuorukaisensa, joka hÀntÀ palveli ja sanoi: aja tÀmÀ ulos minun tyköÀni, ja sulje ovi kiinni hÀnen jÀlkeensÀ.

18. Ja hÀnen yllÀnsÀ oli kirjava hame; sillÀ senkaltaisilla hameilla olivat kuninkaan tyttÀret vaatetetut, niinkauvan kuin he olivat neitseet. Ja kuin hÀnen palveliansa oli hÀnen ajanut ulos ja sulkenut oven hÀnen jÀlkeensÀ,

19. Heitti Tamar tuhkaa pÀÀnsÀ pÀÀlle, ja repÀisi sen kirjavan hameen rikki, joka hÀnen yllÀnsÀ oli, ja pani kÀtensÀ pÀÀnsÀ pÀÀlle, ja huusi mennessÀnsÀ.

20. Ja hÀnen veljensÀ Absalom sanoi hÀnelle: onko sinun veljes Amnon ollut sinun kanssas? Ole ÀÀneti sisareni: se on sinun veljes, ÀlÀ sitÀ niin pane sydÀmees. Niin Tamar jÀi yksinÀiseksi veljensÀ Absalomin huoneesen.

21. Ja kuin kuningas David kaikki nÀmÀt kuuli vihastui hÀn sangen suuresti.

22. Mutta Absalom ei puhunut Amnonille pahaa eli hyvÀÀ; vaan Absalom vihasi Amnonia ettÀ hÀn hÀpÀisi hÀnen sisarensa Tamarin.

23. Kahden vuoden perÀstÀ antoi Absalom kerittÀÀ lampaitansa BaalHatsarissa, joka on Ephraimin tykönÀ; ja Absalom kutsui kaikki kuninkaan lapset.

24. Ja Absalom tuli myös kuninkaan tykö ja sanoi: katso, palveliallas ovat nyt lammasten keritsiÀt: minÀ rukoilen, ettÀ kuningas palvelioinensa tulis palveliansa tykö.

25. Mutta kuningas sanoi Absalomille: ei niin, poikani, ÀlkÀÀmme kaikki menkö, ettemme tekisi sinulle vaivaa. Ja vaikka hÀn suuresti rukoili hÀntÀ, ei hÀn kuitenkaan tahtonut mennÀ, vaan siunasi hÀntÀ.

26. Absalom sanoi: jollet sinÀ tule, niin salli veljeni Amnonin kÀydÀ meidÀn kanssamme. Kuningas sanoi hÀnelle: mitÀ hÀn menee sinun kanssas?

27. Niin Absalom vaati hÀntÀ, ettÀ hÀn antoi Amnonin ja kaikki kuninkaan lapset mennÀ heidÀn kanssansa.

28. Ja Absalom kÀski palvelioillensa ja sanoi: ottakaat vaari kuin Amnon tulee iloiseksi viinasta ja minÀ sanon teille: lyökÀÀt Amnon! niin tappakaat hÀntÀ, ÀlkÀÀt peljÀtkö, sillÀ minÀ olen sen teille kÀskenyt, olkaat rohkiat ja miehuulliset siihen.

29. Ja Absalomin palveliat tekivÀt Amnonille niinkuin Absalom kÀskenyt oli. Niin kaikki kuninkaan lapset nousivat, ja jokainen istui muulinsa pÀÀlle ja pakeni.

30. Ja kuin he vielÀ tiellÀ olivat, tuli sanoma Davidille, sanoen: Absalom on lyönyt kaikki kuninkaan lapset, niin ettei yksikÀÀn heistÀ ole jÀÀnyt.

31. Niin nousi kuningas ja repÀisi vaatteensa rikki, ja heitti itsensÀ maahan; ja kaikki palveliat, jotka seisoivat hÀnen ympÀrillÀnsÀ, repÀisivÀt vaatteensa rikki.

32. Niin vastasi Jonadab Simean Davidin veljen poika ja sanoi: Àlköön minun Herrani ajatelko, ettÀ kaikki nuorukaiset kuninkaan lapsista ovat tapetut, vaan ainoastansa Amnon on kuollut; sillÀ se on ollut Absalomin mielessÀ siitÀ pÀivÀstÀ, kuin hÀn hÀpÀisi hÀnen sisarensa Tamarin.

33. Niin Àlköön herrani kuningas panko sydÀmellensÀ, ajatellen, ettÀ kaikki kuninkaan lapset ovat kuolleet; sillÀ Amnon on ainoastansa kuollut.

34. Ja Absalom pakeni; ja palvelia, joka vartiana oli, nosti silmÀnsÀ ja nÀki, ja katso, suuri joukko kansaa tuli tiellÀ toinen toisensa perÀstÀ, vuoren sivulta.

35. Niin Jonadab sanoi kuninkaalle: katso, kuninkaan lapset tulevat; niinkuin palvelias sanonut on, niin on myös tapahtunut.

36. Ja kuin hÀn puhunut oli, katso, kuninkaan lapset tulivat, korottivat ÀÀnensÀ ja itkivÀt. Kuningas ja kaikki hÀnen palveliansa itkivÀt myös suurella itkulla.

37. Mutta Albsalom pakeni ja meni Talmain Gessurin kuninkaan Ammihudin pojan tykö; mutta hÀn murehti poikansa tÀhden ne pÀivÀt.

38. Mutta sittekuin Absalom oli paennut ja matkustanut Gessuriin oli hÀn siellÀ kolme ajastaikaa.

39. Ja sen jÀlkeen lakkasi kuningas David menemÀstÀ Absalomia vastaan; sillÀ hÀn oli jo lohdutettu Amnonin jÀlkeen, joka kuollut oli.

1. Ja kuin Joab ZeruJan poika ymmÀrsi kuninkaan sydÀmen olevan Absalomia vastaan;

2. Niin Joab lÀhetti Tekoaan ja antoi tuoda sieltÀ toimellisen vaimon, ja sanoi hÀnelle: teeskele nyt sinus murheelliseksi, ja pue murhevaatteet pÀÀlles, ja ÀlÀ voitele sinuas öljyllÀ; vaan ole niinkuin joku vaimo, joka jo kauvan aikaa on murehtinut kuollutta;

3. Ja mene kuninkaan tykö ja puhu nÀin ja nÀin hÀnen kanssansa. Ja Joab pani sanat hÀnen suuhunsa.

4. Ja kuin Tekoan vaimo tahtoi puhua kuninkaan kanssa, lankesi hÀn maahan kasvoillensa, kumarsi ja sanoi: auta minua! kuningas.

5. Kuningas sanoi hÀnelle: mikÀ sinun on? HÀn sanoi: minÀ olen tosin leskivaimo, ja minun mieheni on kuollut,

6. Ja sinun piiallas oli kaksi poikaa: ne riitelivÀt keskenÀnsÀ kedolla, ja ettei siellÀ ollut joka heidÀt eroitti, niin löi toinen toisensa ja tappoi hÀnen.

7. Ja katso, nyt nousee koko sukukunta piikaas vastaan ja sanoo: anna tÀnne se, joka veljensÀ tappoi, tapettavaksi hÀnen veljensÀ sielun edestÀ, jonka hÀn tappanut on, ja tehtÀvÀksi perinnöttömÀksi. Ja he tahtovat sammuttaa minun kipinÀni, joka vielÀ jÀljellÀ on, ettei minun miehellÀni ensinkÀÀn nimeÀ pitÀisi hÀnen jÀlkeensÀ oleman maan pÀÀllÀ.

8. Kuningas sanoi vaimolle: mene kotias, ja minÀ kÀsken sinun puolestas.

9. Ja Tekoan vaimo sanoi kuninkaalle: minun herrani kuningas, se pahateko olkoon minun pÀÀllÀni ja minun isÀni huoneen pÀÀllÀ; mutta kuningas ja hÀnen istuimensa olkoon viatoin.

10. Kuningas sanoi: joka sinua vastaan puhuu, tuo hÀntÀ minun tyköni: ei hÀnen pidÀ enÀÀ rupeeman sinuun.

11. HÀn sanoi: ajatelkaan nyt kuningas Herransa Jumalansa pÀÀlle, ettei verenkostajia ylen monta olisi kadottamaan, ja ettei minun poikani surmattaisi. HÀn sanoi: niin totta kuin Herra elÀÀ, ei pidÀ hiuskarvakaan lankeeman pojastas maan pÀÀlle.

12. Ja vaimo sanoi: anna nyt sinun piikas sanoa jotakin herralleni kuninkaalle! HĂ€n sanoi: sano.

13. Vaimo sanoi: miksi sinulla on senkaltainen ajatus Jumalan kansaa vastaan? ettÀ kuningas senkaltaisia sanoja puhunut on, niinkuin hÀn tekis itsensÀ vialliseksi, ettei kuningas anna tuoda kulkiaansa jÀlleen:

14. SillÀ me tosin kuolemme ja juoksemme niinkuin vesi maahan, jota ei pidÀtetÀ: Ja ei Jumalakaan henkeÀ ota pois, vaan ajattelee kaiketi, ettei kulkia hÀneltÀ syöstÀisi ulos.

15. Niin olen minÀ nyt tullut puhumaan senkaltaisia herralleni kuninkaalle; sillÀ kansa on peljÀttÀnyt minua, ja piikas ajatteli: minÀ puhun kuninkaan kanssa, kuka tietÀÀ, ettÀ hÀn tekee piikansa sanan jÀlkeen.

16. SillÀ kuningas kuulee piikaansa ja auttaa niiden kÀdestÀ, jotka minua ja minun poikaani yhtÀ haavaa Jumalan perimisestÀ eroittaa tahtovat.

17. Ja piikas ajatteli: herrani kuninkaan sanat ovat minulle lohdutukseksi; sillÀ herrani kuninkaani on niinkuin Jumalan enkeli, ja kuultelee hyvÀn ja pahan; sentÀhden myös Herra sinun Jumalas on sinun kanssas.

18. Kuningas vastasi ja sanoi vaimolle: ÀlÀ siis salaa minulta sitÀ, mitÀ minÀ kysyn sinulta. Vaimo sanoi: herrani kuningas puhukaan.

19. Kuningas sanoi: eikö Joabin kÀsi ole sinun kanssas kaikissa pÀissÀ? Vaimo vastasi ja sanoi: niin totta kuin sinun sielus elÀÀ, minun herrani kuningas, ei ole yhtÀkÀÀn oikialla eli vasemmalla kÀdellÀ, paitsi sitÀ kuin minun herrani kuningas sanonut on; sillÀ sinun palvelias Joab on minun kÀskenyt ja on kaikki nÀmÀt sanat piikas suuhun pannut.

20. EttÀ minÀ niin kÀÀntÀisin tÀmÀn asian, sen on sinun palvelias Joab tehnyt: mutta minun herrani on toimellinen niinkuin Jumalan enkeli, ja ymmÀrtÀÀ kaikki kappaleet maan pÀÀllÀ.

21. Silloin sanoi kuningas Joabille: katso, minÀ olen sen tehnyt: mene ja tuo nuorukainen Absalom jÀlleen.

22. Silloin lankesi Joab kasvoillensa maahan, kumarsi ja kiitti kuningasta, ja sanoi: tÀnÀpÀnÀ ymmÀrtÀÀ palvelias minun löytÀneeksi armon sinun edessÀs, minun herrani kuningas; sillÀ kuningas tekee, mitÀ hÀnen palveliansa sanoo.

23. Niin nousi Joab ja meni Gessuriin, ja toi Absalomin Jerusalemiin.

24. Mutta kuningas sanoi: anna hÀnen poiketa huoneesensa ja ei nÀhdÀ minun kasvojani. Niin Absalom poikkesi huoneesensa ja ei nÀhnyt kuninkaan kasvoja.

25. Ja koko Israelissa ei ollut yksikÀÀn mies niin kaunis kuin Absalom, ja niin suuresti ylistettÀvÀ; hamasta hÀnen kantapÀÀstÀnsÀ niin pÀÀnlakeen asti ei ollut yhtÀkÀÀn virhettÀ hÀnessÀ.

26. Ja kuin hÀnen pÀÀnsÀ kerittiin (se tapahtui vihdoin joka vuosi, sillÀ se oli hÀnelle ylen raskas, niin ettÀ hÀnen piti sen keritsemÀn), niin painoivat hÀnen hiuksensa kaksisataa sikliÀ kuninkaan painon jÀlkeen.

27. Ja Absalomille syntyi kolme poikaa ja yksi tytÀr, se kutsuttiin Tamar; ja hÀn oli kaunis vaimo nÀöstÀ.

28. Ja niin oli Absalom kaksi ajastaikaa Jerusalemissa, ettei hÀn kuninkaan kasvoja nÀhnyt.

29. Ja Absalom lÀhetti Joabin perÀÀn, lÀhettÀÀksensÀ hÀntÀ kuninkaan tykö: ja ei hÀn tahtonut tulla hÀnen tykönsÀ. HÀn lÀhetti toisen kerran, vaan ei hÀn tahtonut tulla.

30. Silloin sanoi hÀn palvelioillensa: katsokaat sitÀ Joabin pellon kappaletta minun sarkani vieressÀ, ja hÀnellÀ on siinÀ ohraa: menkÀÀt ja pistÀkÀÀt tuli siihen; niin pistivÀt Absalomin palveliat tulen siihen.

31. Silloin nousi Joab ja tuli Absalomin huoneesen, ja sanoi hÀnelle: miksi palvelias ovat pistÀneet tulen minun sarkaani?

32. Absalom sanoi Joabille: katso, minÀ lÀhetin sinun perÀÀs ja annoin sanoa sinulle: tule minun tyköni, lÀhettÀÀkseni sinua kuninkaan tykö, ja antaakseni sanoa: miksi minÀ tulin Gessurista? Se olis minulle parempi, ettÀ minÀ vielÀ siellÀ olisin. Niin anna minun nÀhdÀ kuninkaan kasvot: jos myös joku pahateko on minussa, niin tappakoon minun.

33. Ja Joab meni kuninkaan tykö ja sanoi sen hÀnelle, ja hÀn kutsui Absalomin kuninkaan tykö. Ja hÀn kumarsi kuninkaan eteen maahan kasvoillensa, ja kuningas antoi suuta Absalomille.

1. Ja tapahtui sitte, ettÀ Absalom antoi valmistaa itsellensÀ vaunut ja hevoset, ja viisikymmentÀ miestÀ, jotka olivat hÀnen edellÀjuoksiansa.

2. Ja Absalom nousi varhain huomeneltain ja seisoi porttitien vieressÀ, ja kuin jollakin oli asiaa tulla kuninkaan tykö oikeuden eteen, kutsui Absalom sen tykönsÀ ja sanoi: sinun palvelias on yhdestÀ Israelin sukukunnista,

3. Niin Absalom sanoi hÀnelle: katso, sinun asias on oikia ja selkiÀ; mutta ei ole yksikÀÀn siellÀ kuninkaalta asetettu, joka sinua kuulis.

4. Ja Absalom sanoi: kuka minun asettais tuomariksi maalla, ettÀ jokainen tulis minun tyköni jolla jotain asiaa ja kaipaamista on, auttaakseni hÀntÀ oikeuteen?

5. Ja kuin joku tuli hÀnen tykönsÀ kumartamaan hÀntÀ, ojensi hÀn kÀtensÀ ja tarttui hÀneen, ja antoi hÀnen suuta.

6. Niin teki Absalom kaikelle Israelille, kuin he tulivat oikeuden eteen kuninkaan tykö; ja niin varasti Absalom Israelin miesten sydÀmet.

7. Ja tapahtui neljÀnkymmenen ajastajan perÀstÀ, ettÀ Absalom sanoi kuninkaalle: minÀ menisin ja tÀyttÀisin lupaukseni, jonka minÀ lupasin Herralle Hebronissa.

8. SillÀ silloin kuin minÀ asuin Gessurissa Syriassa, lupasi sinun palvelias lupauksen ja sanoi: kuin Herra tuo minun kerran Jerusalemiin jÀlleen, palvelen minÀ Herraa.

9. Kuningas sanoi hÀnelle: mene rauhassa! Ja hÀn nousi ja meni Hebroniin.

10. Mutta Absalom oli lÀhettÀnyt vakoojat kaikkiin Israelin sukukuntiin, ja kÀski sanoa: kuin saatte kuulla torven ÀÀnen, niin sanokaat: Absalom on kuningas Hebronissa.

11. Mutta Absalomin kanssa meni kaksisataa miestÀ Jerusalemista, jotka olivat kutsutut; mutta ne menivÀt yksinkertaisuudessansa, eikÀ mitÀÀn asiasta tietÀneet.

12. Ja Absalom lÀhetti myös Ahitophelin Gilonilaisen, Davidin neuvonantajan, perÀÀn hÀnen kaupungistansa Gilosta, kuin hÀn uhria uhrasi; niin tehtiin juuri vahva liitto, ja paljo kansaa lisÀÀntyi ja eneni Absalomin tykö.

13. Ja yksi tuli ja ilmoitti sen Davidille, ja sanoi: Israelin miesten sydÀn on kÀÀntynyt Absalomin jÀlkeen.

14. Ja David sanoi kaikille palvelioillensa, jotka hÀnen kanssansa Jerusalemissa olivat: nouskaamme ja paetkaamme, sillÀ muutoin ei pÀÀse yksikÀÀn meistÀ Absalomin edestÀ! rientÀkÀÀt menemÀÀn, ettei hÀn Àkisti karkaisi meidÀn pÀÀllemme, ja ottaisi meitÀ kiinni, ja vahingoitsisi meitÀ ja löisi kaupunkia miekalla.

15. Kuninkaan palveliat sanoivat kuninkaalle: mitÀ meidÀn herramme kuningas valitsee, katso tÀssÀ me palvelias olemme.

16. Ja kuningas kÀvi jalkaisin ulos kaiken huoneensa kanssa; mutta hÀn jÀtti kymmenen jalkavaimoa huoneita vartioitsemaan.

17. Ja kuin kuningas ja kaikki kansa olivat jalkaisin kÀyneet ulos, seisoivat he kaukana huoneista.

18. Ja kaikki hÀnen palveliansa kÀvivÀt hÀnen tykönÀnsÀ, sitÀlikin myös kaikki Kretit ja Pletit; ja kaikki Gatilaiset kuusisataa miestÀ, jotka jalkaisin olivat tulleet Gatista, kÀvivÀt kuninkaan edellÀ.

19. Ja kuningas sanoi Ittaille Gatilaiselle: miksi sinÀ myös tulet meidÀn kanssamme? Palaja ja ole kuninkaan tykönÀ; sillÀ sinÀ olet muukalainen, ja olet tÀnne tullut sinun sialtas.

20. SillÀ eilen sinÀ tulit, ja minun pitÀis tÀnÀpÀnÀ antaman sinun kÀydÀ meidÀn kanssamme; mutta minÀ menen, kuhunka minÀ menen: palaja sinÀ ja vie sinun veljes myötÀs. Sinun kanssas tapahtukoon armo ja vakuus!

21. Ittai vastasi kuningasta ja sanoi: niin totta kuin Herra elÀÀ, ja niin totta kuin minun herrani kuningas elÀÀ, kussa ikÀnÀ herrani kuningas on, olisi se kuolemassa eli elÀmÀssÀ, siellÀ pitÀÀ myös sinun palvelias oleman.

22. David sanoi Ittaille: tule ja kÀy meidÀn kanssamme. Ja niin kÀvi Ittai Gatilainen, ja kaikki hÀnen miehensÀ, ja kaikki lapset jotka hÀnen kanssansa olivat.

23. Ja kaikki maakunta itki suurella ÀÀnellÀ, ja kaikki vÀki meni kanssa. Ja kuningas kÀvi Kidronin ojan ylitse, ja kaikki kansa kÀvi edellÀ korven tietÀ.

24. Ja katso, Zadok myös oli siellÀ ja kaikki LevilÀiset, jotka hÀnen kanssansa olivat, ja he kantoivat Jumalan liitonarkin, ja panivat ylös Jumalan arkin. Ja Abjatar meni ylös, siihenasti kuin kaikki vÀki tuli kaupungista.

25. Niin sanoi kuningas Zadokille: kanna Jumalan arkki kaupunkiin jÀlleen: jos minÀ löydÀn armon Herran edessÀ, niin hÀn tuo minun jÀlleen ja antaa minun nÀhdÀ hÀnen ja hÀnen majansa.

26. Mutta jos hÀn niin sanoo: et sinÀ ole minulle otollinen! katso, tÀssÀ minÀ olen: hÀn tehköön minulle, mitÀ hÀn tahtoo!

27. Ja kuningas sanoi papille Zadokille: sinÀ nÀkiÀ, palaja rauhassa kaupunkiin, ja molemmat teidÀn poikanne teidÀnkanssanne, Ahimaats sinun poikas ja Jonatan AbJatarin poika.

28. Katso, minÀ odotan tasaisella kedolla korvessa siihenasti kuin teiltÀ sana tulee, tekemÀÀn minulle tiettÀvÀksi.

29. Niin Zadok ja AbJatar kantoivat Jumalan arkin Jerusalemiin, ja olivat siellÀ.

30. Mutta David meni ylös öljymÀen paltaa myöten ja itki kÀydessÀnsÀ, ja hÀnen pÀÀnsÀ oli peitetty, ja kÀvi kengittÀ; niin myös kaikki kansa, jotka hÀnen kanssansa olivat, peittivÀt pÀÀnsÀ, ja kÀyden astuivat ylös ja itkivÀt.

31. Ja kuin Davidille ilmoitettiin Ahitophelin olevan liitossa Absalomin kanssa, sanoi hÀn: Herra, tee Ahitophelin neuvo tyhmyydeksi!

32. Ja kuin David tuli kukkulalle, kussa Jumalaa rukoiltiin, katso, Husai Arkilainen kohtasi hÀntÀ revÀistyllÀ hameella, ja multaa hÀnen pÀÀnsÀ pÀÀllÀ.

33. Ja David sanoi: jos seuraat minua, niin sinÀ olet minulle kuormaksi.

34. Mutta jos palajat kaupunkiin ja sanot AbsalomilIe: minÀ olen sinun palvelias, kuningas, joka ennen isÀÀs olen kauvan palvellut, ja tahdon olla nyt sinun palvelias: ja nÀin sinÀ minulle teet Ahitophelin neuvon tyhjÀksi.

35. Eikö Zadok ja AbJatar papit ole sinun kanssas? Ja kaikki, mitÀs kuulet kuninkaan huoneessa, ilmoita papeille Zadokille ja AbJatarille.

36. Katso, heidÀn kaksi poikaansa ovat siellÀ heidÀn kanssansa, Ahimaats Zadokin poika ja Jonatan AbJatarin poika: niiden kanssa te saatte lÀhettÀÀ minulle, mitÀ te kuulette.

37. Niin Husai Davidin ystÀvÀ meni kaupunkiin ja Absalom tuli Jerusalemiin.

1. Ja kuin David oli vÀhÀ kÀynyt alas vuoren kukkulalta, katso, kohtasi hÀnen Ziba MephiBosetin palvelia kahdella satuloidulla aasilla, joiden pÀÀllÀ oli kaksisataa leipÀÀ, ja sata rypÀlettÀ rusinoita, ja sata rypÀlettÀ fikunia ja leili viinaa.

2. Niin sanoi kuningas Ziballe: mitÀs nÀillÀ tahdot tehdÀ? Ziba sanoi: aasit pitÀÀ oleman kuninkaan perheelle, joilla he ajaisivat, leivÀt ja fikunat palvelioille, joista he söisivÀt, ja viina heidÀn juodaksensa, kuin he vÀsyvÀt korvessa.

3. Kuningas sanoi: kussa on herras poika? Ziba sanoi kuninkaalle: katso, hÀn jÀi Jerusalemiin, sillÀ hÀn sanoi: tÀnÀpÀnÀ pitÀÀ Israelin huoneen antaman minulle minun isÀni valtakunnan.

4. Kuningas sanoi Ziballe: katso, kaikki mitÀ MephiBosetilla on, pitÀÀ sinun oleman. Ziba sanoi: minÀ rukoilen nöyrÀsti, anna minun löytÀÀ armo sinun edessÀs, herrani kuningas.

5. Kuin kuningas David tuli Bahurimiin, katso, sieltÀ tuli yksi mies Saulin huoneen suvusta, Simei nimeltÀ, Geran poika, se lÀksi ulos ja kiroili kÀydessÀnsÀ,

6. Ja paiskeli kiviÀ Davidin puoleen, ja kaikkia kuningas Davidin palvelioita vastaan; sillÀ kaikki kansa ja kaikki vÀkevÀt olivat hÀnen oikialla ja vasemmalla puolellansa.

7. Ja Simei sanoi nÀin kiroillessansa hÀntÀ: ulos, ulos tÀnne, sinÀ verikoira, sinÀ Belialin mies!

8. Herra on maksanut sinulle kaiken Saulin huoneen veren, ettÀs olet tullut hÀnen siaansa kuninkaaksi. Ja Herra on antanut valtakunnan pojalles Absalomille; ja katso, nyt sinÀ olet sinun pahuudessas, sillÀ sinÀ olet verikoira.

9. Silloin Abisai ZeruJan poika sanoi kuninkaalle: pitÀÀkö tÀmÀn kuolleen koiran kiroileman herraani kuningasta? MinÀ menen ja lyön hÀneltÀ pÀÀn pois.

10. Kuningas sanoi: te ZeruJan pojat, mitÀ minun on teidÀn kanssanne? Anna hÀnen kirota; sillÀ Herra on hÀnelle sanonut: kiroile David. Kuka taitaa nyt sanoa: miksis niin teet?

11. Ja David sanoi Abisaille ja kaikille palvelioillensa: katso, minun poikani, joka minun kupeistani tullut on, seisoo minun henkeni perÀÀn: miksi ei siis pidÀ myös Jeminin pojan? Antakaat hÀnen kiroilla, sillÀ Herra on hÀnelle sanonut.

12. Mahtaa tapahtua: Herra katsoo minun viheliÀisyyttÀni, ja Herra maksaa minulle hyvÀllÀ, sen kun hÀn minua tÀnÀpÀnÀ kiroilee.

13. Ja David meni vÀkinensÀ tietÀ myöten; mutta Simei kÀvi hÀnen kohdallansa mÀen viertÀ myöten, ja kÀyden kiroili, lasketti kiviÀ hÀnen puoleensa ja viskeli multaa.

14. Ja kuningas vaelsi, ja kaikki kansa joka oli hÀnen kanssansa oli vÀsyksissÀ; ja hÀn lepÀsi siinÀ.

15. Mutta Absalom ja kaikki kansa, Israelin miehet, tulivat Jerusalemiin; ja Ahitophel hÀnen kanssansa.

16. Kuin Husai Arkilainen Davidin ystÀvÀ tuli Absalomin tykö, sanoi hÀn Absalomille: kuningas elÀköön, kuningas elÀköön!

17. Absalom sanoi Husaille: onko tÀmÀ sinun laupiutes ystÀvÀÀs kohtaan? Miksi et mennyt ystÀvÀs kanssa?

18. Husai sanoi Absalomille: ei niin; mutta jonka Herra valitsee,ja tÀmÀ kansa, ja kaikki Israelin miehet, hÀnen minÀ olen ja hÀnen kanssanssa minÀ pysyn.

19. SitÀlikin, ketÀstÀ minun pitÀis palveleman? eikö hÀnen poikansa edessÀ? Niinkuin minÀ olen palvellut isÀis edessÀ, niin minÀ myös tahdon olla sinun edessÀs.

20. Ja Absalom sanoi Ahitophelille: pitÀkÀÀt neuvoa, mitÀ meidÀn pitÀÀ tekemÀn?

21. Ahitophel sanoi Absalomille: makaa isÀs jalkavaimoin kanssa, jotka hÀn on jÀttÀnyt huonetta vartioitsemaan; niin koko Israel saa kuulla sinun tehneeksi isÀs haisemaan, ja kaikkein kÀdet vahvistetaan siitÀ, jotka sinun tykönÀs ovat.

22. Niin tekivÀt he Absalomille majan katon pÀÀlle; ja Absalom makasi kaikkein isÀnsÀ jalkavaimoin kanssa, kaiken Israelin nÀhden.

23. Kuin Ahitophel neuvoa antoi sillÀ ajalla, oli se niinkuin joku olis kysynyt Jumalalta jostakin asiasta: kaikki niin olivat Ahitophelin neuvot niin Davidin kuin Absalominkin tykönÀ.

1. Ja Ahitophel sanoi Absalomille: minÀ valitsen nyt kaksitoistakymmentÀ tuhatta miestÀ ja nousen tÀnÀ yönÀ ajamaan Davidia takaa.

2. Ja minÀ karkaan hÀnen pÀÀllensÀ, niinkauvan kuin hÀn on vÀsynyt ja heikko kÀsistÀ. Kuin minÀ hÀnen peljÀtÀn, ettÀ kaikki kansa pakenee, joka hÀnen tykönÀnsÀ on, niin lyön minÀ kuninkaan yksinÀnsÀ,

3. Ja palautan kaiken kansan sinun tykös. Kuin jokainen on sinun tykös palautettu, niinkuin sinÀ anonut olet, niin kaikki kansa on rauhassa.

4. Se nÀkyi oikia olevan Absalomille ja kaikille vanhimmille Israelissa.

5. Mutta Absalom sanoi: kutsuttakoon myös Husai Arkilainen, ja kuulkaamme, mitÀ hÀn tÀstÀ asiasta sanoo.

6. Ja kuin Husai tuli Absalomin tykö, puhui Absalom hÀnelle, sanoen: nÀitÀ Ahitophel on puhunut, sano sinÀ, pitÀÀkö meidÀn niin tekemÀn, taikka ei?

7. Niin Husai sanoi Absalomille: ei ole se hyvÀ neuvo, kuin Ahitophel tÀllÀ haavalla antanut on.

8. Ja Husai sanoi vielÀ: sinÀ tunnet hyvin isÀs ja hÀnen miehensÀ, ettÀ ne ovat vÀkevÀt ja vihaiset sydÀmestÀ niinkuin karhu, jolta pojat ovat otetut kedolla pois: on myös isÀs sotamies, ja ei hÀn yöttele vÀkensÀ kanssa.

9. Katso: nyt hÀn on lymyttÀnyt itsensÀ johonkuhun luolaan eli johonkuhun muuhun paikkaan: jos se nyt tapahtuis, ettÀ he nyt alussa kaatuisivat, ja se kuin sen kohta kuulis, niin hÀn sanois: siellÀ on tapahtunut suuri tappo sen kansan seassa, jotka Absalomia seurasivat.

10. Niin rupeais todella jokainen pelkÀÀmÀÀn, joka muutoin on vÀkevÀ sotamies, jonka sydÀn on kuin jalopeuran sydÀn; sillÀ kaikki Israel tietÀÀ, ettÀ isÀs on vÀkevÀ, ja ne ovat jalot sotamiehet, jotka hÀnen kanssansa ovat.

11. Mutta sitÀ neuvoa minÀ annan, ettÀ sinÀ kokoat tykös kaiken Israelin, hamasta Danista BerSebaan asti, niin monta kuin santaa meren rannalla: ja sinÀ itse menet heidÀn kanssansa heidÀn seassansa.

12. Niin me karkaamme hÀnen pÀÀllensÀ, kussa paikassa me hÀnen ikÀnÀ löydÀmme, ja karkaamme hÀnen pÀÀllensÀ, niinkuin kaste lankee maan pÀÀlle, ettemme yhtÀkÀÀn jÀtÀ jÀljelle kaikista hÀnen miehistÀnsÀ, jotka hÀnen kanssansa ovat.

13. Mutta jos hÀn kokoo itsensÀ johonkuhun kaupunkiin, niin pitÀÀ koko Israelin siihen kaupunkiin heittÀmÀn köysiÀ; ja me vedÀmme sen virtaan siihenasti, ettei siitÀ löydetÀ yhtÀkÀÀn kiveÀ.

14. Niin sanoi Absalom ja jokainen mies Israelista: Husain Arkilaisen neuvo on parempi kuin Ahitophelin. Mutta Herra asetti sen niin, ettÀ Ahitophelin hyvÀ neuvo estettiin, ettÀ Herra saattais Absalomille onnettomuuden.

15. Ja Husai sanoi papille Zadokille ja AbJatarille: niin ja niin on Ahitophel Absalomia ja Israelin vanhempia neuvonut, mutta minÀ olen niin ja niin neuvonut.

16. Niin lÀhettÀkÀÀt nyt kiiruusti matkaan, ja ilmoittakaat Davidille ja sanokaat: ÀlÀ ole yötÀ kedolla korvessa, mutta riennÀ pois, ettei kuningas nieltÀis ja kaikki vÀki joka hÀnen kanssansa on.

17. Ja Jonatan ja Ahimaats seisoivat Rogelin lÀhteen tykönÀ, ja yksi piika meni ja sanoi sen heille, ja he menivÀt ja sanoivat sen kuningas Davidille; sillÀ ei he uskaltaneet nÀyttÀÀ itsiÀnsÀ, ettÀ olivat tulleet kaupunkiin.

18. Mutta yksi palvelia sai heidÀt nÀhdÀ ja ilmoitti Absalomille. Ja he menivÀt nopiasti molemmin matkaansa ja tulivat Bahurimissa yhden miehen huoneesen, hÀnellÀ oli kaivo kartanossansa; ja he astuivat siihen sisÀlle.

19. Ja vaimo otti peitteen ja levitti kaivon pÀÀlle, ja hajoitti survotuita herneitÀ sen pÀÀlle; niin ettei sitÀ tuntunut.

20. Kuin Absalomin palveliat tulivat vaimon tykö huoneeseen, sanoivat he: kussa on Ahimaats ja Jonatan? Vaimo sanoi heille: he menivÀt tuon vÀhÀn ojan ylitse. Ja kuin he olivat etsineet ja ei mitÀÀn löytÀneet, menivÀt he Jerusalemiin jÀllensÀ.

21. Ja kuin he olivat menneet pois, nousivat he kaivosta ylös, ja menivÀt matkaansa, ja ilmoittivat kuningas Davidille, ja sanoivat Davidille: nouskaat ja menkÀÀt kiiruusti veden ylitse; sillÀ niin ja niin on Ahitophel pitÀnyt neuvoa teitÀ vastaan.

22. Silloin nousi David ja kaikki vÀki, joka hÀnen kanssansa oli, ja meni ennen pÀivÀn koittamaa Jordanin ylitse, ja ei yksikÀÀn puuttunut heistÀ, joka ei tullut Jordanin ylitse.

23. Kuin Abitophel nÀki, ettei hÀnen neuvonsa jÀlkeen tehty, satuloitsi hÀn aasinsa, nousi ja meni huoneesensa ja kaupunkiinsa, ja toimitti huoneensa menot, ja hirtti itsensÀ; ja niin hÀn kuoli ja haudattiin isÀnsÀ hautaan.

24. Ja David tuli Mahanaimiin; ja Absalom meni Jordanin ylitse, hÀn ja kaikki Israelin miehet hÀnen kanssansa.

25. Ja Absalom asetti Amasan Joabin siaan sodanpÀÀmieheksi. Ja Amasa oli Jetran sen JisreelilÀisen poika, joka makasi Abigailin Nahaksen tyttÀren ZeruJan sisaren, Joabin Àidin.

26. Mutta Israel ja Absalom sioittivat itsensÀ Gileadin maalle.

27. Kuin David oli tullut Mahanaimiin, toi Sobi Nahaksen poika, Ammonin lasten Rabbatista, ja Makir Amnielin poika Lodebarista ja Barsillai Gileadilainen Rogelimista

28. Makausvaatteita, maljoja, saviastioita, nisuja, ohria, jauhoja, kuivatuita tÀhkÀpÀitÀ, papuja, herneitÀ ja tuletettuja herneitÀ,

29. Hunajaa, voita, lampaita ja lehmÀn juustoja, ne kantoivat he Davidille ja vÀelle, joka hÀnen kanssansa oli, ravinnoksi; sillÀ he ajattelivat: kansa rupee isoomaan, vÀsymÀÀn ja janoomaan korvessa.

1. Ja David silmÀili kansan, joka hÀnen tykönÀnsÀ oli, ja pani pÀÀmiehiÀ tuhanten ja satain pÀÀlle,

2. Ja lÀhetti kansasta kolmannen osan Joabin kanssa ja kolmannen osan Abisain ZeruJan pojan Joabin veljen kanssa, ja kolmannen osan Ittain sen Gatilaisen kanssa. Ja kuningas sanoi kansalle: minÀ menen kohta myös teidÀn kanssanne.

3. Mutta kansa sanoi: ÀlÀ mene; sillÀ jos me joudumme pakenemaan, ei he meistÀ tottele: jos puoli kuolee meistÀ, ei he siitÀ pidÀ lukua; sillÀ sinÀ olet niinkuin kymmenentuhatta meistÀ. Se on parempi, ettÀs tulet meille avuksi kaupungista.

4. Kuningas sanoi heille: mitÀ te luulette teillenne olevan hyvÀksi, sen minÀ teen. Ja kuningas seisoi portilla, ja kansa kÀvi sadoin ja tuhansin ulos.

5. Ja kuningas kÀski Joabia, Abisaita ja Ittaita, sanoen: menkÀÀt siviÀsti nuorukaisen Absalomin kanssa; ja kaikki kansa kuuli kuninkaan varoittavan jokaista pÀÀmiestÀ Absalomista.

6. Ja kuin kansa tuli vÀljÀlle Israelia vastaan, niin oli sota Ephraimin metsÀssÀ.

7. Ja Israelin kansa lyötiin sielIÀ Davidin palvelioilta, ettÀ sinÀ pÀivÀnÀ tapahtui sangen suuri tappo: (ja kaatui) kaksikymmentÀ tuhatta miestÀ.

8. Ja sota hajoitettiin siellÀ kaikkeen maahan; ja metsÀ surmasi usiamman sinÀ pÀivÀnÀ kansasta, kuin miekka.

9. Ja Absalom kohtasi Davidin palvelioita ja ajoi muulilla. Ja kun muuli tuli oksaisen paksun tammen alle, tarttui hÀnen pÀÀnsÀ tammeen, ja hÀn jÀi riippumaan taivaan ja maan vÀlille, mutta muuli juoksi matkaansa hÀnen altansa.

10. Kuin yksi mies sen nÀki, ilmoitti hÀn Joabille, ja sanoi: katso, minÀ nÀin Absalomin riippuvan tammessa.

11. Ja Joab sanoi miehelle, joka sen hÀnelle ilmoitti: katso, nÀitkös sen? Miksi et lyönyt hÀntÀ siitÀ maahan? Niin minÀ olisin minun puolestani antanut sinulle kymmenen hopiapenninkiÀ ja yhden vyön.

12. Mies sanoi Joabille: jos olisin saanut punnittuna tuhannen hopiapenninkiÀ minun kÀteeni, en minÀ vielÀ sittenkÀÀn olisi kÀttÀni satuttanut kuninkaan poikaan; sillÀ kuningas kÀski meidÀn kuullemme sinua ja Abisaita ja Ittaita, sanoen: pitÀkÀÀt vaari nuorukaisesta Absalomista.

13. Eli jos minÀ vielÀ jotakin vÀÀryyttÀ tehnyt olisin sieluni vahingoksi (sillÀ ei kuninkaan edessÀ mitÀÀn salattu ole), niin sinÀ olisit ollut minua vastaan.

14. Joab sanoi: en minÀ enÀÀ sinun tykönÀs viivy; ja otti kolme keihÀstÀ kÀteensÀ ja pisti ne Absalomin sydÀmeen, kuin hÀn vielÀ tammessa eli;

15. Ja kymmenen nuorukaista Joabin asetten kantajista piirittivÀt hÀnen; he löivÀt ja tappoivat Absalomin.

16. Niin puhalsi Joab basunaan, ja kansa palasi ajamasta Israelia takaa; sillÀ Joab tahtoi armahtaa kansaa.

17. Ja he ottivat Absalomin, ja heittivÀt metsÀssÀ suureen kuoppaan, ja panivat suuren kiviroukkion hÀnen pÀÀllensÀ. Ja koko Israel pakeni kukin majallensa.

18. Vaan Absalom oli elÀissÀnsÀ pystyttÀnyt itsellensÀ patsaan, se seisoo Kuninkaanlaaksossa; sillÀ hÀn sanoi: ei minulla ole yhtÀÀn poikaa , olkoon tÀmÀ sentÀhden minun nimeni muistoksi. Ja kutsui sen patsaan nimellÀnsÀ, joka vielÀ tÀnÀpÀnÀ kutsutaan Absalomin paikaksi.

19. Ahimaats Zadokin poika sanoi: minÀ juoksen nyt ja ilmoitan kuninkaalle, Herran saattaneeksi hÀnelle oikeuden hÀnen vihollistensa kÀsistÀ.

20. Joab sanoi hÀnelle: et sinÀ yhtÀÀn hyvÀÀ sanomaa vie tÀnÀpÀnÀ, vie toisena pÀivÀnÀ sanomia, vaan ei sinun pidÀ tÀnÀpÀnÀ sanomaa saattaman; sillÀ kuninkaan poika on kuollut.

21. Mutta Joab sanoi Kuusille: mene ja ilmoita kuninkaalle mitÀs nÀhnyt olet. Ja Kuusi kumarsi Joabia ja juoksi.

22. Mutta Ahimaats Zadokin poika sanoi vielÀ kerran Joabille: vaikka mitÀ olis, minÀ juoksen myös Kuusin perÀssÀ. Joab sanoi: miksi sinÀ juokset, poikani? Et sinÀ vie yhtÀÀn hyvÀÀ sanomaa.

23. HÀn vastasi: vaikka mitÀ olis, minÀ juoksen. HÀn sanoi hÀnelle: juokse. Niin Ahimaats juoksi kohdastansa ja ennÀtti Kuusin.

24. Mutta David istui kahden portin vaiheella, ja vartia meni portin kohdalle, muurin katon pÀÀlle, nosti silmÀnsÀ ja nÀki miehen juoksevan yksinÀnsÀ,

25. Ja vartia huusi ja sanoi sen kuninkaalle. Kuningas sanoi: jos hÀn on yksin, niin hÀn on hyvÀ sanantuoja; Ja hÀn aina juoksi ja tuli lÀhemmÀ.

26. Niin vartia nÀki toisen miehen juoksevan, ja huusi ovenvartialle ja sanoi: katso, yksi mies juoksee yksinÀnsÀ. Kuningas sanoi: se on myös hyvÀ sanantuoja.

27. Vartia sanoi: minulle nÀkyy ensimÀisen juoksu, niinkuin se olis Ahimaatsin Zadokin pojan juoksu. Ja kuningas sanoi: se on hyvÀ mies ja tuo hyvÀÀ sanomaa.

28. Ahimaats huusi ja sanoi kuninkaalle: Rauha! ja kumarsi kuninkaan edessÀ maahan kasvoillensa ja sanoi: kiitetty olkoon Herra sinun Jumalas, joka ne miehet on antanut sinun kÀtees, jotka nostivat kÀtensÀ herraani kuningasta vastaan!

29. Kuningas sanoi: onko nuorukainen Absalom rauhassa? Ahimaats sanoi: minÀ nÀin suuren metelin, kuin Joab kuninkaan palvelia lÀhetti minun sinun palvelias tÀnne, ja en minÀ tiedÀ, mikÀ se oli.

30. Kuningas sanoi: mene erinÀs ja seiso siellÀ. Ja hÀn meni erinÀnsÀ ja seisoi siellÀ.

31. Ja katso, Kuusi tuli ja sanoi: tÀÀllÀ ovat hyvÀt sanomat, herrani kuningas: Herra on saattanut tÀnÀpÀnÀ sinulle oikeuden kaikkein kÀdestÀ, jotka nousivat sinua vastaan.

32. Kuningas sanoi Kuusille: onko nuorukainen Absalom rauhassa? Kuusi sanoi: tapahtukoon niin herrani kuninkaan vihollisille, kuin nuorukaiselle on tapahtunut, ja kaikille niille, jotka heitÀnsÀ asettavat sinua vastaan sinulle vahingoksi!

33. Niin tuli kuningas murheelliseksi, ja meni portin ylistupaan ja itki, ja sanoi mennessÀnsÀ nÀin: poikani Absalom! poikani, poikani Absalom! 0, jospa minÀ olisin kuollut sinun siassas, oi, Absalom poikani, minun poikani!

1. Ja Joabille ilmoitettiin: katso, kuningas itkee ja suree Absalomia.

2. Ja sinÀ pÀivÀnÀ oli voitosta itku kaiken kansan seassa; sillÀ kansa oli kuullut sinÀ pÀivÀnÀ sanottavan kuninkaan olevan murheellisen poikansa tÀhden.

3. Ja kansa lymytti sinÀ pÀivÀnÀ itsensÀ ja ei tullut kaupunkiin; niinkuin joku kansa varastaa itsensÀ, joka hÀpee paetessansa sodassa.

4. Mutta kuningas peitti kasvonsa ja huusi suurella ÀÀnellÀ: voi minun poikani Absalom! Absalom, minun poikani, minun poikani!

5. Niin Joab tuli kuninkaan tykö huoneeseen ja sanoi: sinÀ olet hÀvÀissyt tÀnÀpÀnÀ kaikki sinun palvelias, jotka ovat sinun, ja sinun poikais ja tytÀrtes, emÀntÀis ja jalkavaimois hengen hÀdÀstÀ pelastaneet tÀnÀpÀnÀ;

6. EttÀs rakastat niitÀ, jotka sinua vihaavat, ja vihaat niitÀ, jotka sinua rakastavat; sillÀ tÀnÀpÀnÀ sinÀ ilmoitit sinus ei lukua pitÀvÀn sodanpÀÀmiehistÀ eli palvelioistas, ja siitÀ minÀ tÀnÀpÀnÀ ymmÀrrÀn, ettÀ jos Absalom ainoastansa elÀis ja me kaikki olisimme tÀnÀpÀnÀ kuolleet, se sinulle kelpais.

7. Nouse siis nyt ja kÀy ulos, ja puhu suloisesti palvelioilles; sillÀ minÀ vannon sinulle Herran kautta, ettÀ jolles sinÀ kÀy ulos, niin ei ole yksikÀÀn mies sinun tykönÀs tÀtÀ yötÀ; se on sinulle pahempi, kuin kaikki se vastoinkÀyminen, joka sinulle hamasta nuoruudestas tÀhÀn asti on tapahtunut.

8. Niin nousi kuningas, ja istui portilla. Ja se ilmoitettiin kaikelle kansalle, sanoen: katso, kuningas istuu portilla. Niin kaikki kansa tuli kuninkaan eteen; vaan Israel oli paennut itsekukin majoillensa.

9. Ja kaikki kansa Israelin sukukunnista riiteli keskenÀnsÀ, sanoen: kuningas on meitÀ auttanut meidÀn vihamiestemme kÀsistÀ, Ja hÀn on meitÀ pelastanut Philistealaisilta: ja nyt tÀytyy hÀnen maakunnasta paeta Absalomin tÀhden.

10. Mutta Absalom, jonka me voitelimme meillemme, on kuollut sodassa, miksi te nyt olette niin hiljaiset noutamaan kuningasta?

11. Mutta kuningas David lÀhetti pappein Zadokin ja AbJatarin tykö, ja kÀski heille sanoa: puhukaat vanhimmille Juudassa, sanoen: miksi te olette viimeiset kuningasta kotiansa noutamaan? SillÀ kaiken Israelin puhe oli ilmoitettu kuninkaan huoneessa.

12. Te olette minun veljeni, minun luuni ja minun lihani: miksi te olette viimeiset noutamaan jÀlleen kuningasta?

13. Ja sanokaat Amasalle: etkös ole minun luuni ja lihani? Jumala tehköön minulle niin ja niin, jollei sinun pidÀ tuleman sotaherraksi minun edessÀni Joabin siaan sinun elinaikanas.

14. Ja hÀn kÀÀnsi kaikkein Juudan miesten sydÀmet niinkuin yhden miehen. Ja he lÀhettivÀt kuninkaalle sanan: palaja sinÀ ja kaikki palvelias.

15. Niin kuningas tuli jÀlleen. Ja kuin hÀn lÀhestyi Jordania, olivat kaikki Juudan miehet tulleet Gilgaliin menemÀÀn kuningasta vastaan ja saattamaan kuningasta Jordanin ylitse.

16. Ja Simei Geran poika, Jeminin pojan Bahurimista, kiiruhti itsensÀ ja meni alas Juudan miesten kanssa kuningas Davidia vastaan.

17. Ja hÀnen kanssansa oli tuhannen miestÀ BenJaminista, oli myös Ziba Saulin huoneen palvelia viidentoistakymmenen poikansa kanssa ja kahdenkymmenen palvellansa kanssa; ja he kiiruhtivat heitÀnsÀ Jordanin ylitse kuninkaan eteen.

18. He valmistivat alukset kuningasta ja hÀnen palvelioitansa ylitse vietÀÀ, tehdÀksensÀ sitÀ kuninkaalle mielen nouteeksi. Mutta Simei Geran poika lankesi polvillensa kuninkaan eteen hÀnen mennessÀ Jordanin ylitse,

19. Ja sanoi kuninkaalle: minun herrani, ÀlÀ lue minulle sitÀ pahaa tekoa, ÀlÀ myös muistele sinun palvelias rikosta, jolla hÀn sinun vihoitti, herra kuningas, lÀhteissÀs Jerusalemista: Àlköön kuningas sitÀ sydÀmeensÀ panko.

20. SillÀ sinun palvelias tuntee syntiÀ tehneensÀ, ja katso, minÀ olen tÀnÀpÀnÀ lÀhtenyt ensimÀisenÀ koko Josephin huoneesta herraani kuningasta vastaan.

21. Mutta Abisai ZeruJan poika vastasi ja sanoi: eikö Simein sen edessÀ pitÀisi kuoleman, ettÀ hÀn kirosi Herran voideltua?

22. Ja David vastasi: mitÀ minun on teidÀn kanssanne, te ZeruJan pojat, ettÀ tahdotte tÀnÀpÀnÀ minulle tulla saatanaksi? PitÀiskö jonkun tÀnÀpÀnÀ kuoleman Israelista? Luuletteko, etten minÀ tiedÀ tÀnÀpÀnÀ itseni tulleeksi kuininkaaksi Israelissa?

23. Sanoi siis kuningas Simeille: ei sinun pidÀ kuoleman; ja kuningas vannoi hÀnelle.

24. Tuli myös MephiBoset Saulin poika kuningasta vastaan, pesemÀttömillÀ jaloilla ja ajelemattomalla parralla; ei hÀn ollut myös pessyt vaatteitansa siitÀ pÀivÀstÀ, kuin kuningas lÀksi ja rauhassa jÀlleen palasi.

25. Kuin hÀn tuli Jerusalemissa kuningasta vastaan, sanoi kuningas hÀnelle: miksi et minun kanssani tullut, MephiBoset?

26. Ja hÀn sanoi: herra kuningas, minun palveliani on pettÀnyt minun; sillÀ palvelias ajatteli: minÀ satuloitsen aasin, ajan ja vaellan sillÀ kuninkaan tykö; sillÀ palvelias on ontuva.

27. Ja vielÀ pÀÀlliseksi on hÀn kantanut minun herrani kuninkaan edessÀ palvelias pÀÀlle; vaan herrani kuningas on kuin Jumalan enkeli, tee siis mitÀ sinulle on kelvollinen.

28. SillÀ koko minun isÀni huone ei ole muu ollut kuin kuoleman kansa herrani kuninkaan edessÀ, ja sinÀ olet palvelias istuttanut niiden sekaan, jotka sinun pöydÀltÀs syövÀt; mikÀ oikeus on minulla enÀÀ huutaa kuninkaan tykö?

29. Kuningas sanoi hÀnelle: mitÀs tahdot enÀÀ puhua asiastas? MinÀ olen sanonut: sinun ja Ziban pitÀÀ keskenÀnsÀ jakaman pellon.

30. Niin MephiBoset sanoi kuninkaalle: ottakaan hÀn sen kokonansa, ettÀ herrani kuningas on rauhassa kotiansa palannut.

31. Ja Barsillai Gileadilainen tuli Rogelimista ja meni kuninkaan kanssa Jordanin ylitse, saattamaan hÀntÀ Jordanin ylitse.

32. Ja Barsillai oli sangen ijÀllinen, jo kahdeksankymmenen vuotinen; hÀn oli ravinnut kuningasta, kuin hÀn Mahanaimissa oli; sillÀ hÀn oli sangen jalo mies.

33. Ja kuningas sanoi Barsillaille: seuraa minua, minÀ ravitsen sinun minun kanssani Jerusalemissa.

34. Mutta Barsillai sanoi kuninkaalle: kuinka monta vuotta minulla enÀÀ on elÀÀ, ettÀ minÀ menisin kuninkaan kanssa Jerusalemiin?

35. MinÀ olen jo tÀnÀpÀnÀ kahdaksankymmenen ajastaikainen, tietÀisinkö minÀ, mikÀ hyvÀ eli paha olis? eli maistaisko palvelias, mitÀ hÀn syö ja juo? taikka kuulisinko minÀ silleen veisaajain ja laulajain ÀÀntÀ? Miksi palvelias pitÀis vaivaaman herraani kuningasta?

36. Sinun palvelias menee vÀhÀ Jordanin ylitse kuninkaan kanssa: minkÀtÀhden kuningas tahtoo minulle nÀin kostaa?

37. Salli siis nyt palvelias palata jÀllensÀ, ettÀ minÀ kuolisin minun kaupungissani ja haudattaisiin isÀni ja Àitini hautaan: ja katso, tÀssÀ on sinun palvelias Kimeham, hÀn menköön herrani kuninkaan kanssa: ja tee hÀnelle, mitÀ sinulle on kelvollinen.

38. Kuningas vastasi: Kimehamin pitÀÀ seuraaman minua ylitse, ja minÀ teen hÀnelle, mikÀ sinulle on otollinen, ja kaikki mitÀs minulta anot, teen minÀ sinulle.

39. Kuin kaikki kansa ja kuningas olivat menneet Jordinin ylitse, antoi kuningas Barsillain suuta ja siunasi hÀntÀ, ja hÀn palasi kotiansa.

40. Niin kuningas meni Gilgaliin ja Kimeham seurasi hÀntÀ; ja kaikki Juudan vÀki oli saattanut kuningasta ylitse, niin myös puoli Israelin kansasta.

41. Ja katso, silloin tulivat kaikki Israelin miehet kuninkaan tykö ja sanoivat hÀnelle: miksi meidÀn veljemme Juudan miehet ovat varastaneet sinun ja vieneet kuninkaan perheinensÀ Jordanin ylitse, kaikki myös Davidin miehet hÀnen kanssansa.

42. Niin vastasivat kaikki Juudan miehet Israelin miehille: sillÀ kuningas on meitÀ lÀheisempi, miksi te sentÀhden niin nÀrkÀstytte? Vai luuletteko te, ettÀ me jollakulla olemme kuninkaalta ravitut, taikka joitakin lahjoja saaneet?

43. Niin Israelin miehet vastasivat Juudan miehiÀ, sanoen: meillÀ on kymmenen osaa kuninkaassa, enemmin myös David meille tulee kuin teille: kuinka siis sinÀ olet minua niin halvaksi lukenut, ettei minun olisi sopinut ensimÀisenÀ olla kuningastani noutamassa? Mutta Juudan miehet puhuivat tuimemmin kuin Israelin miehet.

1. Mutta siihen tuli yksi kuuluisa Belialin mies, jonka nimi oli Seba Bikrin poika JeministÀ; se soitti basunalla ja sanoi: ei meillÀ ole yhtÀkÀÀn osaa Davidissa eikÀ yhtÀkÀÀn perimistÀ Isain pojassa, itsekukin palatkaan majaansa, o Israel!

2. Silloin jokainen Israelissa luopui Davidista, ja seurasivat Sebaa Bikrin poikaa. Mutta Juudan miehet riippuivat kuninkaassansa Jordanista Jerusalemiin asti.

3. Ja David tuli kotiansa Jerusalemiin, ja kuningas otti ne kymmenen jalkavaimoa, jotka hÀn oli jÀttÀnyt huonetta vartioitsemaan, ja antoi heidÀn kÀtkettÀÀ,ja elÀtti heitÀ ja ei mennyt heidÀn tykönsÀ; ja he olivat salvatut kuolemaansa asti leskeydessÀnsÀ.

4. Ja kuningas sanoi Amasalle: kokoa minun tyköni Juudan miehet kolmena pÀivÀnÀ, ja sinun pitÀÀ myös itse lÀsnÀ oleman.

5. Niin Amasa meni kokoomaan Juudan miehiÀ, ja hÀn viipyi mÀÀrÀtyn ajan ylitse.

6. Niin David sanoi Abisaille: nyt Seba Bikrin poika enempi meitÀ vahingoitsee kuin Absalom: ota siis herras palveliat ja aja hÀntÀ takaa, ettei hÀn löytÀisi vahvoja kaupungeita ja pÀÀsisi meidÀn silmÀimme edestÀ.

7. Silloin lÀksivÀt hÀnen kanssansa Joabin miehet, ja Kretit ja Pletit, ja kaikki vÀkevÀt. Ja he lÀksivÀt Jerusalemista ajamaan Sebaa Bikrin poikaa takaa.

8. Kuin he joutuivat suuren vahan tykö Gibeoniin, tuli Amasa heidÀn eteensÀ. Mutta Joab oli vyötetty pÀÀllisvaatteissansa, ja sen pÀÀllÀ miekan vyö, joka riippui hÀnen kupeissansa tupessa, ja koska hÀn kÀvi, taisi se pudota.

9. Ja Joab sanoi Amasalle: oletkos rauhassa, minun veljeni? Ja Joab tarttui oikialla kÀdellÀnsÀ Amasan partaan, suuta antaaksensa hÀnen.

10. Mutta ei Amasa ottanut vaaria miekasta joka oli Joabin kÀdessÀ: ja hÀn pisti sillÀ hÀntÀ vatsaan ja vuodatti hÀnen sisÀllyksensÀ maalle, eikÀ hÀntÀ enÀÀ pistÀnyt, ja hÀn kuoli. Mutta Joab ja hÀnen vejensÀ Abisai ajoivat Sebaa Bikrin poikaa takaa.

11. Mutta yksi Joabin palvelioista seisoi hÀnen tykönÀnsÀ ja sanoi: kuka tahtoo pitÀÀ Joabin ja Davidin kanssa, hÀn seuratkaan Joabia!

12. Mutta Amasa makasi tahrattuna veressÀ keskellÀ tietÀ. Kuin yksi nÀki sen, ettÀ kaikki kansa seisahti, siirsi hÀn Amasan tieltÀ kedolle ja heitti vaatteen hÀnen pÀÀllensÀ; sillÀ hÀn nÀki, ettÀ jokainen joka hÀnen tykönsÀ tuli, seisahti siihen.

13. Kuin hÀn oli tieltÀ siirretty, meni jokainen Joabin jÀlkeen, ajamaan Sebaa Bikrin poikaa takaa.

14. Ja hÀn vaelsi kaikki Israelin sukukunnat lÀvitse Abelaan ja BetMaakaan ja koko Berimiin, ja ne kokoontuivat ja seurasivat myös hÀntÀ.

15. Mutta kuin he tulivat, niin he piirittivÀt hÀnen Abelassa BetMaakan tykönÀ, ja rakensivat vallin kaupungin ympÀrille, joka seisoi muurin tasalla. Mutta kaikki kansa, joka Joabin myötÀ oli, karkasi muuria kukistamaan.

16. Niin toimellinen vaimo huusi kaupungista: kuulkaat, kuulkaat! sanokaat Joabille, ettÀ hÀn tulee tÀnne lÀhes, minÀ puhuttelen hÀntÀ.

17. Kuin hÀn tuli hÀnen tykönsÀ, sanoi vaimo: oletkos Joab? HÀn vastasi: olen. Vaimo sanoi hÀnelle: kuule piikas sanat! HÀn vastasi: minÀ kuulen.

18. Ja hÀn puhui, sanoen: muinoin sanottiin: joka kysellÀ tahtoo,hÀn kysykÀÀn Abelassa, ja niin se menestyi.

19. MinÀ olen rauhallinen ja uskollinen (kaupunki) Israelissa, ja sinÀ tahdot tappaa sen kaupungin ja Àidin Israelissa: miksis tahdot niellÀ Herran perimisen?

20. Silloin vastasi Joab ja sanoi: pois se, pois se minusta, ettÀ minÀ nielisin ja hÀvittÀisin.

21. Ei asia niin ole; vaan yksi mies Ephraimin vuorelta nimeltÀ Seba Bikrin poika on nostanut kapinan David kuningasta vastaan: antakaat hÀn ainoastansa, ja minÀ erkanen kaupungista. Ja vaimo sanoi Joabille: katso, hÀnen pÀÀnsÀ pitÀÀ sinulle heitettÀmÀn muurin ylitse.

22. Ja vaimo tuli kaiken kansan tykö toimellansa. Ja he hakkasivat Seban Bikrin pojan pÀÀn pois ja heittivÀt Joabille. Ja hÀn soitti basunalla, ja he hajosivat kaikki kaupungin tyköÀ itsekukin majoihinsa; mutta Joab palasi Jerusalemiin kuninkaan tykö.

23. Ja Joab oli koko Israelin sotajoukon ylitse; vaan BenaJa Jojadan poika oli Kretin ja Pletin ylitse;

24. Adoram oli verorahan haltia; Josaphat Ahiludin poika oli kansleri;

25. Ja Seja oli kirjoittaja; ja Zadok ja Abjatar olivat papit;

26. Niin myös Ira Jairilainen oli Davidin ylimmÀinen.

1. Ja Davidin aikana oli kallis aika kolme vuotta jÀrjestÀnsÀ: ja David etsi Herran kasvoja. Ja Herra sanoi, Saulin tÀhden ja sen verihuoneen tÀhden, ettÀ hÀn tappoi Gibeonilaiset.

2. Niin kuningas antoi kutsua Gibeonilaiset ja sanoi heille. Mutta Gibeonilaiset ei olleet Israelin lapsista, vaan jÀÀneistÀ Amorilaisista: ja Israelin lapset olivat vannoneet heille, ja Saul etsi heitÀ lyödÀksensÀ vihansa kiivaudessa Israelin ja Juudan lasten edessÀ.

3. Niin sanoi David Gibeonilaisille, mitÀ minun pitÀÀ teille tekemÀn? ja millÀ minun pitÀÀ sen sovittaman, ettÀ te siunaisitte Herran perikuntaa?

4. Niin vastasivat hÀntÀ Gibeonilaiset, ei ole meillÀ tekemistÀ hopiasta eli kullasta Saulin ja hÀnen huoneensa kanssa, eikÀ myös ettÀ joku surmattaisiin Israelista. HÀn sanoi, mitÀ te tahdotte, ettÀ minÀ teille tekisin?

5. He sanoivat kuninkaalle, sen miehen, joka meitÀ hukutti ja aikoi semmoista meitÀ vastaan, ettÀ meidÀn piti tuleman niin hÀvitetyksi, ettei meidÀn pitÀnyt seisovaiset oleman kaikissa Israelin maan rajoissa.

6. HÀnen huoneestansa annettakaan meille seitsemÀn miestÀ hirttÀÀksemme heitÀ Herran edessÀ Saulin Gibeassa, Herran valitun. Kuningas sanoi, minÀ annan heidÀt teille.

7. Mutta kuningas armahti MephiBosetia, Jonatanin Saulin pojan poikaa, sen Herran valan tÀhden, joka oli heidÀn vÀlillÀnsÀ, Davidin ja Jonatanin Saulin pojan vÀlillÀ.

8. Mutta kuningas otti ne kaksi Ritspan Aijan tyttÀren poikaa, jotka hÀn Saulille synnyttÀnyt oli, Armonin ja MephiBosetin, ja viisi Mikalin Saulin tyttÀren poikaa, jotka hÀn Hadrielille Barsillain pojalle synnyttÀnyt oli, joka oli Meholatilainen.

9. Ja hÀn antoi ne Gibeonilaisten kÀsiin, ja he hirttivÀt ne vuorella Herran eteen. Ja ne seitsemÀn lankesivat yhdellÀ haavalla: ja niin he surmattiin ensimÀisinÀ pÀivinÀ elonajasta, ohran leikkaamisen alussa.

10. Niin Ritspa Aijan tytÀr otti sÀkin ja levitti sen kalliolle elon alusta, siihenasti ettÀ vesi olis pisaroinnut taivaasta heidÀn pÀÀllensÀ, eikÀ sallinut taivaan lintuja tulla heidÀn pÀÀllensÀ pÀivÀllÀ, eikÀ metsÀn petoja yöllÀ.

11. Ja ilmoitettiin Davidille, mitÀ Ritspa, Aijan tytÀr, Saulin jalkavaimo, tehnyt oli.

12. Ja David lÀksi matkaan ja otti Saulin ja hÀnen poikansa Jonatanin luut Jabeksen asuvilta Gileadissa, jotka he Betsanin kadulta varastaneet olivat, jossa Philistealaiset heitÀ ripustaneet olivat siihen aikaan, kuin he surmasivat Saulin Gilboassa;

13. Ja otti sieltÀ Saulin luut ja hÀnen poikansa Jonatanin luut; ja he kokosivat myös niiden luut, jotka ripustetut olivat;

14. Ja he hautasivat Saulin ja hÀnen poikansa Jonatanin luut BenJaminin maahan Zelaan, hÀnen isÀnsÀ Kisin hautaan, ja he tekivÀt kaikki niinkuin kuningas heille kÀskenyt oli: ja niin Jumala sovitettiin sitte maakunnalle.

15. Niin taas nousi Philistealaisten sota Israelia vastaan. Ja David meni sotimaan palvelioinensa Philistealaisia vastaan; ja David vÀsyi.

16. Niin Jesbibenob, joka oli Raphan lapsia, jonka keihÀÀn ota painoi kolmesataa sikliÀ vaskea, ja jolla oli uudet sota-aseet, alkoi surmata Davidin.

17. Mutta Abisai ZeruJan poika autti hÀntÀ, ja löi Philistealaisen, ja tappoi hÀnen. Niin Davidin palveliat vannoivat hÀnelle ja sanoivat: ei sinun pidÀ enÀÀ menemÀn meidÀn kanssamme sotaan, ettet valkeutta Israelissa sammuttaisi.

18. Ja sen jÀlkeen tapahtui, ettÀ sota taas nousi Gobissa Philistealaista vastaan; ja Sibekai Husathilainen löi Saphan, joka myös oli Raphan lapsia.

19. Niin sota vielÀ nousi Gobissa Philistealaisia vastaan; ja Elhanan Jaere Oregiminin poika BetlehemilÀinen löi Gatilaisen Goljatin, jonka keihÀÀn varsi oli niinkuin joku kangasorsi.

20. SitÀlÀhin nousi vielÀ sota Gatissa; ja siellÀ oli pitkÀ mies, jolla oli kuusi sormea kÀsissÀ ja kuusi varvasta jaloissa, se on yhteen lukien neljÀkolmattakymmentÀ; hÀn oli myös syntynyt Raphalle.

21. Ja kuin hÀn pilkkasi Israelia, löi hÀnen Jonatan Davidin veljen Simean poika.

22. NÀmÀt neljÀ olivat syntyneet Raphalle Gatissa; ja he lankesivat Davidin ja hÀnen palveliainsa kÀtten kautta.

1. Ja David puhui Herralle nÀmÀt veisun sanat sinÀ pÀivÀnÀ, jona Herra oli hÀnen vapahtanut kaikkein vihollistensa kÀsistÀ ja Saulin kÀsistÀ,

2. Ja sanoi: Herra on minun kallioni, ja minun linnani, ja minun vapahtajani;

3. Jumala on minun vahani,johon minÀ turvaan; minun kilpeni, ja minun autuuteni sarvi, ja minun varjelukseni, ja minun turvani; minun vapahtajani, joka minun pelastaa vÀÀryydestÀ.

4. YlistettÀvÀÀ Herraa minÀ avukseni huudan; ja minÀ vapahdetaan vihollisistani.

5. SillÀ kuoleman aallot ovat minun piirittÀneet, ja Belialin ojat peljÀttivÀt minun.

6. Helvetin siteet kietoivat minun, ja kuoleman paulat ennÀttivÀt minun.

7. Ahdistuksessani minÀ avukseni huudan Herraa, ja minun Jumalani tykö minÀ huudan; niin hÀn kuulee minun ÀÀneni templissÀnsÀ, ja minun parkuni tulee hÀnen korviinsa.

8. Maa jÀrisi ja vapisi, ja taivaan perustukset liikkuivat; he vÀrisivÀt, kuin hÀn vihastui.

9. Savu suitsi hÀnen sieramistansa ja kuluttavainen tuli hÀnen suustansa, niin ettÀ hiilet siitÀ syttyivÀt.

10. HÀn notkisti taivaat ja astui alas; ja synkiÀ pimeys oli hÀnen jalkainsa alla.

11. Ja hÀn astui Kerubimin pÀÀlle ja lensi, ja nÀkyi tuulen sulkain pÀÀllÀ.

12. HÀn pani pimeyden majaksi ympÀrillensÀ, ja paksut ja vedestÀ mustat pilvet.

13. SiitÀ kirkkaudesta hÀnen edessÀnsÀ paloivat tuliset hiilet.

14. Herra jylisti taivaassa, YlimmÀinen antoi pauhinansa.

15. HÀn ampui nuolia ja hajoitti heitÀ, hÀn iski leimaukset ja peljÀtti heitÀ.

16. Ja niin ilmestyivÀt meren kuljut, ja maan perustukset ilmaantuivat Herran kovasta nuhtelemisesta ja hÀnen sieramiensa hengen puhalluksesta.

17. HÀn lÀhetti korkeudesta ja otti minun ja veti minun ulos suurista vesistÀ.

18. HÀn vapahti minun vÀkevistÀ vihollisistani, vainollisiltani, jotka olivat minua vÀkevÀmmÀt.

19. Ne ennÀttivÀt minun tuskapÀivÀnÀni; mutta Herra tuli minun turvakseni.

20. HÀn vei minun ulos lakialle, ja pelasti minun; sillÀ hÀn mielistyi minuun.

21. Herra maksoi minulle vanhurskauteni jÀlkeen, hÀn antoi minulle kÀtteni puhtauden jÀlkeen.

22. SillÀ minÀ pidÀn Herran tiet ja en ole jumalatoin minun Jumalaani vastaan.

23. SillÀ kaikki hÀnen oikeutensa ovat silmÀni edessÀ, ja hÀnen kÀskyjÀnsÀ en minÀ tyköÀni hylkÀÀ,

24. Vaan olen vakaa hÀnen edessÀnsÀ, ja vÀltÀn vÀÀryyttÀ:

25. SentÀhden kostaa Herra minulle vanhurskauteni perÀstÀ, puhtauteni jÀlkeen hÀnen silmÀinsÀ edessÀ.

26. PyhÀin kanssa sinÀ olet pyhÀ, ja toimellisten kanssa toimellinen.

27. Puhdasten kanssa sinÀ olet puhdas, ja nurjain kanssa sinÀ olet nurja.

28. SinÀ vapahdat ahdistetun kansan ja sinun silmÀs ovat korkeita vastaan, ja sinÀ nöyryytÀt ne.

29. SillÀ sinÀ Herra olet valkeuteni: Herra valaisee pimeyteni.

30. SillÀ sinun kauttas minÀ sotavÀen lÀvitse juoksen, ja Jumalassani karkaan muurin ylitse.

31. Jumalan tie on tÀydellinen, Herran puhe tulella koeteltu: hÀn on kaikkein kilpi, jotka hÀnen pÀÀllensÀ uskaltavat.

32. SillÀ kuka on Jumala, paitsi Herraa? ja kuka on kallio paitsi meidÀn Jumalaamme?

33. Jumala on vÀkevyyteni ja voimani: hÀn avaa minun tieni tÀydellisesti.

34. HÀn tekee jalkani peurain kaltaiseksi, ja asettaa minun korkeuteni pÀÀlle.

35. HÀn opettaa kÀteni sotimaan ja kÀsivarteni vaskijoutsea jÀnnittÀmÀÀn.

36. Ja sinÀ annoit minulle sinun autuutes kilven: Ja kuin sinÀ nöyryytÀt minun, teet sinÀ minun suureksi.

37. SinÀ levitit minun askeleeni minun allani, ja ei minun kantapÀÀni livistyneet.

38. MinÀ ajan vihollisiani takaa ja hÀvitÀn heitÀ, Ja en palaja ennenkuin minÀ heidÀt hukutan.

39. MinÀ hukutan heidÀt ja runtelen, ettei heidÀn pidÀ nouseman; heidÀn tÀytyy kaatua jalkaini alle.

40. SinÀ valmistat minun voimalla sotaan, sinÀ taivutat minun alleni ne, jotka nousevat minua vastaan.

41. Ja sinÀ annat minulle viholliseni kaulan; ja minÀ kadotan vainoojani.

42. He huutavat, vaan ei ole auttajaa: Herran tykö, mutta ei hÀn vastaa heitÀ.

43. MinÀ survon heitÀ niinkuin maan tomun, ja muserran heidÀn rikki ja hajoitan heidÀt niinkuin loan kaduilta.

44. SinÀ pelastat minua riitaisesta kansasta, ja asetat minun pakanain pÀÀksi: se kansa, jota en minÀ tuntenut, palvelee minua.

45. Muukalaiset lapset viekastelevat minua, korvan kuuloon he kuulevat minua.

46. Muukalaiset lapset vaipuvat ja vapisevat siteistÀnsÀ.

47. Herra elÀÀ, ja kiitetty olkoon minun kallioni, ja ylistetty olkoon Jumala, minun autuuteni kallio!

48. Jumala, joka minulle koston antaa ja vaatii kansat minun alleni,

49. Joka minua johdatat ulos vihollisistani ja korotat minun niistÀ, jotka karkaavat minua vastaan, sinÀ pelastat minua vÀkivaltaisesta miehestÀ.

50. SentÀhden minÀ kiitÀn sinua Herra pakanain seassa, ja sinun nimelles kiitoksen veisaan.

51. Joka kuninkaallensa suuren autuuden osoittaa ja tekee laupiuden voidellullensa, Davidille ja hÀnen siemenehensÀ ijankaikkisesti.

1. Ja nÀmÀt ovat Davidin viimeiset sanat . David, Isain poika, sanoi, se mies sanoi, joka korotettu on, Jakobin Jumalan voideltu, ja suloinen Israelin psalmein veisaaja:

2. Herran Henki on puhunut minun kauttani, ja hÀnen sanansa on tapahtunut minun kieleni kautta.

3. Israelin Jumala on sanonut minulle, Israelin turva on minulle puhunut, ihmisten hallitsiasta, vanhurskaasta, joka hallitsee Jumalan pelvossa.

4. Niinkuin valkeus on aamulla, kuin aurinko koittaa, varhain ilman pilvetÀ, ja paisteesta sateen jÀlkeen ruoho kasvaa maasta.

5. Eikö minun huoneeni ole niin Jumalan tykönÀ? SillÀ hÀn on tehnyt ijainkaikkisen liiton minun kanssani, kaikella muodolla lujan ja vahvan; sillÀ se on kaikki minun autuuteni ja haluni; eikö se ole kasvava?

6. Mutta ilkiÀt ihmiset kaikki hÀvitetÀÀn niinkuin orjantappurat, joihin ei taideta kÀsin ruveta.

7. Mutta jos joku tahtoo tarttua niihin, hÀnellÀ pitÀÀ tÀydellisesti oleman rauta ja keihÀÀn varsi; ja ne pitÀÀ kokonansa poltettaman tulella heidÀn sioissansa.

8. NÀmÀt ovat Davidin sankarien nimet: Josebbaselet Tahkemonilainen, ylimmÀinen pÀÀmiehistÀ: hÀn oli se AdoniEtsnilÀinen, joka nousi kahdeksaasataa vastaan, jotka tapettiin yhdellÀ erÀllÀ.

9. SitÀlÀhin oli Eleatsar Dodon poika Ahohin pojan, niiden kolmen sankarien keskellÀ Davidin kanssa, kuin he pilkkasivat Philistealaisia, jotka olivat sinne kokoontuneet sotaan, ja Israelin miehet menivÀt ylös.

10. Se nousi ja löi Philistealaiset, siihenasti ettÀ hÀnen kÀtensÀ vÀsyi ja puuntui miekasta. Ja Herra antoi suuren autuuden siihen aikaan, niin ettÀ kansa palasi hÀnen jÀlkeensÀ ainoasti ryöstÀmÀÀn.

11. HÀnen jÀlkeensÀ oli Samma Agen Hararilaisen poika: koska Philistealaiset kokosivat itsensÀ yhteen kylÀÀn ja siellÀ oli yksi peltosarka tÀynnÀ herneitÀ, ja kansa pakeni Philistealaisia;

12. Silloin seisoi hÀn keskellÀ sarkaa ja varjeli sen, löi Philistealaiset, ja Herra antoi suuren autuuden.

13. Ja nÀmÀt kolme ylimmÀistÀ kolmenkymmenen keskellÀ tulivat alas elonaikana Davidin tykö Adullamin luolaan; ja Philistealaisten leiri oli Rephaimin laaksossa.

14. Mutta David oli siihen aikaan linnassa, ja Philistealaisten kansa oli BetlehemissÀ.

15. Ja David himoitsi ja sanoi: kuka tuo minulle juoda vettÀ Betlehemin kaivosta portin tyköÀ.

16. Niin ne kolme sankaria menivÀt Philistealaisten leiriin ja ammensivat vettÀ Betlehemin kaivosta, joka on portin tykönÀ, kantoivat ja toivat Davidille; mutta ei hÀn tahtonut sitÀ juoda, vaan kaasi Herran eteen,

17. Ja sanoi: Herra, olkoon se minusta kaukana, ettÀ minÀ se tekisin: eikö tÀmÀ ole niiden miesten veri, jotka itsensÀ antoivat hengenvaaraan ja sinne mienivÀt? Ja ei tahtonut sitÀ juoda. TÀmÀn tekivÀt ne kolme sankaria.

18. Abisai Joabin veli ZeruJan poika oli myös ylimmÀinen kolmen keskellÀ, hÀn nosti keihÀÀnsÀ ja löi kolmesataa, ja oli myös ylistetty kolmen keskellÀ,

19. Ja kaikkein jaloin kolmen keskellÀ ja oli heidÀn pÀÀmiehensÀ, mutta ei hÀn tullut niiden kolmen tykö.

20. Ja Benaja Jojadan poika, kuuluisan miehen poika suurista töistÀnsÀ Kabselista löi kaksi Moabin vÀkevÀÀ niinkuin jalopeuraa, ja hÀn meni alas ja löi yhden jalopeuran kaivon tykönÀ lumen aikana. 1 Aika K. 11: 22.

21. Ja hÀn löi hirmuisen Egyptin miehen, jolla oli keihÀs kÀdessÀ, mutta hÀn meni hÀnen tykönsÀ seipÀÀllÀ, ja tempasi Egyptin miehen kÀdestÀ keihÀÀn, ja löi hÀnen kuoliaaksi omalla keihÀÀllÀnsÀ.

22. NÀmÀt teki Benaja Jojadan poika, ja oli ylistetty kolmen sankarin keskellÀ,

23. Ja oli jalompi kuin ne kolmekymmentÀ mutta ei hÀn tullut niiden kolmen tykö; ja David asetti hÀnen salaiseksi neuvonantajaksensa.

24. Asahel, Joabin veli, kolmenkymmenen keskellÀ, Elhanan Dodonin poika BetlehemistÀ;

25. Samma Harodilainen, Elika Harodilainen;

26. Helets Paltilainen, Ira Ikeksen Tekoalaisen poika;

27. Abieser Anatotilainen, Mebunai Husatilainen;

28. Salmon Ahohilainen, Maharai Netophatilainen;

29. Heleb Baenan poika Netophatilainen, Ittai Ribain poika BenJaminin lasten Gibeasta;

30. Benaja Pirtagonilainen, Hiddai Gasin ojista;

31. Abialbon Arbatilainen, Asmavet Barhumilainen;

32. Eliaheba Saalbonilainen Jasennin Jonathanin pojan;

33. Samma Hararilainen, Ahiam Sararin poika Ararilainen;

34. Eliphelet Maakatin pojan Ahasbain poika, Eliam Ahitophelin Gilonilaisen poika;

35. Hesrai Karmelilainen, Paerai Arbilainen;

36. Jigal Natanin poika Zobasta, Bani Gadilainen;

37. Zelek Ammonilainen; Naharai Beerotilainen, Joabin ZeruJan pojan sota-asetten kantaja,

38. Ira JitrilÀinen, Gareb JitrilÀinen;

39. Uria HetilÀinen. Kaikki yhteen seitsemÀnneljÀttÀkymmentÀ.

1. Ja Herran viha taas julmistui Israelia vastaan ja hÀn kehoitti Davidin heidÀn keskellensÀ, sanoen: mene ja lue Israel ja Juuda.

2. Ja kuningas sanoi Joabille sodanpÀÀmiehellensÀ: mene nyt kaikkein Israelin sukukuntain ympÀri, ruveten Danista BerSebaan asti, ja lue kansa, ettÀ minÀ tietÀisin kansan paljouden.

3. Joab sanoi kuninkaalle: Herra sinun Jumalas enetköön siihen kansaan sata kertaa sen verran kuin siinÀ nyt on, ettÀ herrani kuninkaan silmÀt sen nÀkisivÀt; mutta mitÀ iloa on herrallani kuninkaalla siitÀ asiasta?

4. Mutta kuninkaan sana vahvistui Joabia ja sodanpÀÀmiehiÀ vastaan. Niin Joab ja sotajoukon pÀÀmiehet menivÀt kuninkaan tyköÀ lukemaan Israelin kansaa.

5. Ja he menivÀt Jordanin ylitse ja sioittivat itsensÀ Aroeriin, oikialle puolelle sitÀ paikkaa, joka on keskellÀ Gadin ojaa, Jaeserin tykönÀ;

6. Ja tulivat Gileadiin ja alhaiseen maahan Hadsiin, sitte tulivat he DanJaniin ja Zidonia ympÀrinsÀ;

7. Ja tulivat vahvaan kaupunkiin Tyroon ja kaikkiin HevilÀisten ja Kanaanealaisten kaupunkeihin. Sitte he lÀksivÀt sieltÀ etelÀn puolelle Juudaa BerSebaan asti;

8. Ja kÀvivÀt kaiken maan ympÀri, ja tulivat yhdeksÀn kuukauden ja kahdenkymmenen pÀivÀn perÀstÀ Jerusalemiin jÀllensÀ.

9. Ja Joab antoi kuninkaalle kansan luvun, ja Israelissa oli kahdeksansataa tuhatta vahvaa miekan ulosvetÀvÀÀ sotamiestÀ; mutta Juudassa oli viisisataa tuhatta miestÀ.

10. Ja Davidin sydÀn tykytti sitte kuin kansa luettu oli, ja David sanoi Herralle: minÀ olen sangen suuresti syntiÀ tehnyt, ettÀ minÀ sen tein. Herra, kÀÀnnÀ nyt palvelias pahateko pois; sillÀ minÀ olen tehnyt sangen tyhmÀsti.

11. Ja kuin David huomeneltain nousi, tuli Herran sana prophetan Gadin Davidin nÀkiÀn tykö, sanoen:

12. Mene ja puhu Davidille: nÀin sanoo Herra: kolme minÀ panen sinun etees; valitse itselles niistÀ yksi, jonka minÀ sinulle teen.

13. Gad tuli Davidin tykö, ilmoitti ja sanoi hÀnelle: tahdotkos ettÀ nÀlkÀ tulee seitsemÀksi ajastajaksi maakunnalles, taikka ettÀs kolme kuukautta pakenet vihamiestes edellÀ ja he ajavat sinua takaa, eli ettÀ rutto on kolme pÀivÀÀ sinun maallas? Niin ota nyt vaari, ja katso, mitÀ minÀ hÀnelle vastaan, joka minun lÀhetti.

14. David sanoi Gadille: minulla on sangen suuri ahdistus; mutta salli meidÀn langeta Herran kÀsiin, sillÀ Herran armo on suuri. En minÀ tahdo langeta ihmisten kÀsiin.

15. Ja Herra antoi ruttotaudin tulla Israeliin, ruveten aamulla niin mÀÀrÀttyyn aikaan asti; ja kansaa kuoli Danista niin BerSebaan asti, seitsemÀnkymmentÀ tuhatta miestÀ.

16. Ja kuin enkeli ojensi kÀtensÀ Jerusalemin ylitse, kadottaaksensa hÀntÀ, niin Herra katui sitÀ pahaa ja sanoi enkelille, joka kansaa hÀvitti: kyllÀ jo on; pidÀ nyt kÀtes alallansa. Ja Herran enkeli oli Araunan Jebusilaisen riihen tykönÀ.

17. Kuin David nÀki enkelin, joka kansaa löi, sanoi hÀn Herralle: katso, minÀ olen syntiÀ tehnyt ja minÀ olen sen pahan tehnyt: mitÀ nÀmÀt lampaat ovat tehneet? Anna siis kÀtes olla minua vastaan ja minun isÀni huonetta vastaan.

18. Ja sinÀ pÀivÀnÀ tuli Gad Davidin tykö ja sanoi hÀnelle: mene ja rakenna Herralle alttari Jebusilaisen Araunan riiheen.

19. Ja David meni kohta niinkuin Gad sanoi ja Herra oli kÀskenyt.

20. Mutta kuin Arauna kÀÀnsi itsensÀ, nÀki hÀn kuninkaan palvelioinensa tulevan tykönsÀ; niin Arauna lÀksi ulos ja lankesi kasvoillensa maahan kuninkaan eteen,

21. Ja sanoi: miksi herrani kuningas tulee palveliansa tykö? David sanoi: riihtÀ ostamaan sinulta, rakentaakseni Herralle alttaria, ettÀ vitsaus lakkais kansasta.

22. Arauna sanoi Davidille: herrani kuningas ottakaan ja uhratkaan niinkuin hÀnelle kelpaa. Katso, tÀssÀ on hÀrkÀ polttouhriksi, reet ja kaikki hÀrkÀin kalut haloiksi.

23. NÀmÀt kaikki, kuningas, antaa Arauna kuninkaalle. Ja Arauna sanoi kuninkaalle: Herra sinun Jumalas leppyköön sinulle.

24. Mutta kuningas sanoi Araunalle: ei suinkaan, vaan minÀ ostan sen tÀydellisesti sinulta hinnalla; sillÀ en minÀ tee Herralle polttouhria siitÀ, joka minulle lahjaksi on annettu. Niin osti David riihen ja hÀrjÀn viidellÀkymmenellÀ hopiasiklillÀ,

25. Ja rakensi Herralle siinÀ alttarin ja uhrasi polttouhreja ja kiitosuhreja; ja Herra leppyi maakunnalle, ja vitsaus lakkasi Israelissa.

Significados: Saul, Israel, Edom, Tamar, Abisai, Amasa, Eli, Ira, Bani.

VocĂȘ estĂĄ lendo 2 Samuel na edição FINNISH, Finnish Bible, em FinlandĂȘs.
Este lĂ­vro compĂŽe o Antigo Testamento, tem 24 capĂ­tulos, e 695 versĂ­culos.