1. Sitten teemanilainen Elifas lausui ja sanoi:

2.

3. Puolustautuuko hän puheella, joka ei auta, ja sanoilla, joista ei ole hyötyä?

4. Itse jumalanpelonkin sinä teet tyhjäksi ja rikot hartauden Jumalaa rukoilevilta.

5. Sillä sinun pahuutesi panee sanat suuhusi, ja sinä valitset viekasten kielen.

6. Oma suusi julistaa sinut syylliseksi, enkä minä; omat huulesi todistavat sinua vastaan.

7. Sinäkö synnyit ihmisistä ensimmäisenä, luotiinko sinut ennenkuin kukkulat?

8. Oletko sinä kuulijana Jumalan neuvottelussa ja anastatko viisauden itsellesi?

9. Mitä sinä tiedät, jota me emme tietäisi? Mitä sinä ymmärrät, jota me emme tuntisi?

10. Onpa meidänkin joukossamme harmaapää ja vanhus, isääsi iällisempi.

11. Vähäksytkö Jumalan lohdutuksia ja sanaa, joka sinua piteli hellävaroin?

12. Miksi sydämesi tempaa sinut mukaansa, miksi pyörivät silmäsi,

13. niin että käännät kiukkusi Jumalaa vastaan ja syydät suustasi sanoja?

14. Kuinka voisi ihminen olla puhdas, kuinka vaimosta syntynyt olla vanhurskas!

15. Katso, pyhiinsäkään hän ei luota, eivät taivaatkaan ole puhtaat hänen silmissänsä,

16. saati sitten ihminen, inhottava ja kelvoton, joka juo vääryyttä niinkuin vettä.

17. Minä julistan sinulle, kuule minua, minä kerron, mitä olen nähnyt,

18. mitä viisaat ilmoittavat, salaamatta, mitä olivat isiltänsä saaneet,

19. niiltä, joille yksin maa oli annettuna ja joiden seassa ei muukalainen liikkunut:

20. 'Jumalattomalla on tuska koko elämänsä ajan, ne vähät vuodet, jotka väkivaltaiselle on määrätty.

21. Kauhun äänet kuuluvat hänen korvissansa, keskellä rauhaakin hänet yllättää hävittäjä.

22. Ei usko hän pääsevänsä pimeydestä, ja hän on miekalle määrätty.

23. Hän harhailee leivän haussa: missä sitä on? Hän tuntee, että hänen vierellään on valmiina pimeyden päivä.

24. Tuska ja ahdistus kauhistuttavat häntä, masentavat hänet niinkuin kuningas valmiina hyökkäykseen.

25. Koska hän ojensi kätensä Jumalaa vastaan ja pöyhkeili Kaikkivaltiasta vastaan,

26. ryntäsi häntä vastaan niska jäykkänä, taajain kilvenkupurainsa suojassa;

27. koska hän kasvatti ihraa kasvoihinsa ja teki lanteensa lihaviksi,

28. asui hävitetyissä kaupungeissa, taloissa, joissa ei ollut lupa asua,

29. jotka olivat määrätyt jäämään raunioiksi, sentähden hän ei rikastu, eikä hänen omaisuutensa ole pysyväistä, eikä hänen viljansa notkistu maata kohden.

30. Ei hän pääse pimeydestä; tulen liekki kuivuttaa hänen vesansa, ja hän hukkuu hänen suunsa henkäyksestä.

31. Älköön hän turvatko turhuuteen-hän pettyy; sillä hänen voittonsa on oleva turhuus.

32. Mitta täyttyy ennen aikojaan, eikä hänen lehvänsä vihannoi.

33. Hän on niinkuin viinipuu, joka pudottaa raakaleensa, niinkuin öljypuu, joka varistaa kukkansa.

34. Sillä jumalattoman joukkio on hedelmätön, ja tuli kuluttaa lahjustenottajan majat.

1. Job vastasi ja sanoi:

2.

3. Eikö tule jo loppu tuulen pieksämisestä, vai mikä yllyttää sinua vastaamaan?

4. Voisinhan minä myös puhua niinkuin tekin, jos te olisitte minun sijassani; voisin sommitella sanoja teitä vastaan ja ilkkuen nyökytellä teille päätäni,

5. rohkaista teitä suullani ja tuottaa huojennusta huulteni lohduttelulla.

6. Jos puhun, ei tuskani helpota, ja jos lakkaan, lähteekö se sillä?

7. Mutta nyt hän on minut uuvuttanut. Sinä olet hävittänyt koko minun joukkoni

8. ja olet minut kukistanut-siitä muka tuli todistaja-ja raihnauteni nousi minua vastaan, syyttäen minua vasten silmiä.

9. Hänen vihansa raateli ja vainosi minua, hän kiristeli minulle hampaitansa. Viholliseni hiovat katseitaan minua vastaan,

10. he avaavat minulle kitansa ja lyövät häväisten minua poskille; kaikki he yhtyvät minua vastaan.

11. Jumala jättää minut poikaheittiöiden valtaan ja syöksee minut jumalattomain käsiin.

12. Minä elin rauhassa, mutta hän peljätti minut, hän tarttui minua niskaan ja murskasi minut. Hän asetti minut maalitaulukseen;

13. hänen nuolensa viuhuvat minun ympärilläni. Hän halkaisee munuaiseni säälimättä, vuodattaa maahan minun sappeni.

14. Hän murtaa minuun aukon toisensa jälkeen ja ryntää kimppuuni kuin soturi.

15. Minä ompelin säkin iholleni ja painoin sarveni tomuun.

16. Minun kasvoni punoittavat itkusta, ja silmäluomillani on pimeys,

17. vaikkei ole vääryyttä minun käsissäni ja vaikka minun rukoukseni on puhdas.

18. Maa, älä peitä minun vertani, ja minun huudollani älköön olko lepopaikkaa!

19. Katso, nytkin on minun todistajani taivaassa ja puolustajani korkeudessa.

20. Ystäväni pitävät minua pilkkanansa-Jumalaan minun silmäni kyynelöiden katsoo,

21. että hän hankkisi miehelle oikeuden Jumalaa vastaan ja ihmislapselle hänen lähimmäistään vastaan.

1.

2. Totisesti, pilkka piirittää minua ja silmäni täytyy yhä katsella heidän ynseilyänsä.

3. Aseta puolestani pantti talteesi; kuka muu rupeaisi kättä lyöden minun takaajakseni?

4. Sillä sinä olet sulkenut ymmärrykseltä heidän sydämensä; sentähden sinä et päästä heitä voitolle.

5. Ystäviä kutsutaan osajaolle, mutta omilta lapsilta raukeavat silmät.

6. Minut on pantu kansoille sananlaskuksi; silmille syljettäväksi minä olen tullut.

7. Minun silmäni on hämärtynyt surusta, ja kaikki minun jäseneni ovat kuin varjo.

8. Tästä oikeamieliset hämmästyvät, ja viatonta kuohuttaa jumalattoman meno.

9. Mutta hurskas pysyy tiellänsä, ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa.

10. Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne; en löydä minä viisasta joukostanne.

11. Päiväni ovat menneet, rauenneet ovat aivoitukseni, mitä sydämeni ikävöitsi.

12. Yön he tekevät päiväksi; valo muka lähenee pimeydestä.

13. Jos kuinka toivon, on tuonela asuntoni; minä levitän vuoteeni pimeyteen,

14. minä sanon haudalle: 'Sinä olet isäni', ja madoille: 'Äitini ja sisareni'.

15. Missä on silloin minun toivoni, ja kuka saa minun toivoani katsella?

1. Sitten suuhilainen Bildad lausui ja sanoi:

2.

3. Miksi meitä pidetään elukkain veroisina, olemmeko teidän silmissänne tylsät?

4. Sinä, joka raivossasi raatelet itseäsi-sinunko tähtesi jätettäisiin maa autioksi ja kallio siirtyisi sijaltansa?

5. Ei, jumalattomain valo sammuu, eikä hänen tulensa liekki loista.

6. Valo pimenee hänen majassansa, ja hänen lamppunsa sammuu hänen päänsä päältä.

7. Hänen väkevät askeleensa supistuvat ahtaalle, ja hänen oma neuvonsa kaataa hänet maahan.

8. Sillä hänen omat jalkansa vievät hänet verkkoon, hän käyskentelee katetun pyyntihaudan päällä.

9. Paula tarttuu hänen kantapäähänsä, ansa käy häneen kiinni;

10. hänelle on maahan kätketty pyydys, polulle häntä varten silmukka.

11. Kauhut peljättävät häntä kaikkialta ja ajavat häntä kintereillä kiitäen.

12. Nälkäiseksi käy hänen vaivansa, ja turmio vartoo hänen kaatumistaan.

13. Hänen ruumiinsa jäseniä kalvaa, hänen jäseniänsä kalvaa kuoleman esikoinen.

14. Hänet temmataan pois majastansa, turvastansa; hänet pannaan astumaan kauhujen kuninkaan tykö.

15. Hänen majassansa asuu outoja, hänen asuinpaikallensa sirotetaan tulikiveä.

16. Alhaalta kuivuvat hänen juurensa, ylhäältä kuihtuvat hänen oksansa.

17. Hänen muistonsa katoaa maasta, eikä hänen nimeänsä kadulla mainita.

18. Hänet sysätään valosta pimeyteen ja karkoitetaan maan piiristä.

19. Ei sukua, ei jälkeläistä ole hänellä kansansa seassa, eikä ketään jää jäljelle hänen asuntoihinsa.

20. Lännen asujat hämmästyvät hänen tuhopäiväänsä, idän asujat valtaa vavistus.

1. Job vastasi ja sanoi:

2.

3. Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet, häpeämättä te minua rääkkäätte.

4. Olenko todella hairahtunut, yöpyykö hairahdukseni minun luonani?

5. Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan ja todistaa minun ansainneen häpeäni?

6. Tietäkää siis, että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä ja on kietonut minut verkkoonsa.

7. Katso, minä huudan: 'Väkivaltaa!' enkä saa vastausta; huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta.

8. Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse, ja on levittänyt pimeyden poluilleni.

9. Hän on riisunut minulta kunniani ja ottanut kruunun minun päästäni.

10. Hän repi minut maahan joka puolelta, niin että olen mennyttä, ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.

11. Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan ja piti minua vihollisenansa.

12. Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä ja tekivät tiensä minua vastaan ja leiriytyivät minun majani ympärille.

13. Veljeni hän on minusta loitontanut; tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet.

14. Läheiseni ovat minusta luopuneet, ja uskottuni ovat unhottaneet minut.

15. Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni pitävät minua muukalaisena, minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.

16. Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa; minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä.

17. Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä.

18. Poikasetkin halveksivat minua; kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.

19. Kaikki seuratoverini inhoavat minua, ja ne, joita minä rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan.

20. Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni, eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.

21. Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni, sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.

22. Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala, ettekä saa kylläänne minun lihastani?

23. Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan,

24. rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!

25. Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.

26. Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.

27. Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.

28. Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!' -minusta muka löydetään asian juuri-

1. Naemalainen Soofar lausui ja sanoi:

2.

3. Häpäisevää nuhdetta täytyy minun kuulla, mutta minun ymmärrykseni henki antaa minulle vastauksen.

4. Tuoko on sinulla tietoa ikiajoista asti, siitä saakka, kun ihminen maan päälle pantiin?

5. Ei, vaan jumalattomain riemu loppuu lyhyeen, ja riettaan ilo on vain silmänräpäys.

6. Vaikka hänen kopeutensa kohoaa taivaaseen ja hänen päänsä ulottuu pilviin asti,

7. katoaa hän kuitenkin ainiaaksi oman likansa lailla; jotka näkivät hänet, kysyivät: Missä hän on?

8. Niinkuin uni hän lentää pois, eikä häntä enää löydetä, ja hän häipyy kuin öinen näky.

9. Silmä, joka häntä katseli, ei katsele häntä enää, eikä hänen paikkansa häntä enää näe.

10. Hänen poikiensa täytyy hyvittää köyhät, hänen kättensä on annettava pois hänen omaisuutensa.

11. Nuoruuden voimaa olivat täynnä hänen luunsa, mutta sen täytyi mennä maata multaan hänen kanssansa.

12. Vaikka paha onkin makeaa hänen suussaan, niin että hän kätkee sen kielensä alle,

13. säästää sitä eikä siitä luovu, vaan pidättää sitä keskellä suulakeansa,

14. niin muuttuu tämä ruoka hänen sisässään, tulee kyykäärmeiden kähyiksi hänen sisälmyksissänsä.

15. Hän nieli rikkautta, ja hänen täytyy se oksentaa pois, Jumala ajaa sen ulos hänen vatsastansa.

16. Kyykäärmeiden myrkkyä hän imi, kyyn kieli hänet tappaa.

17. Ei hän saa ilokseen katsella puroja, ei hunaja-ja kermajokia ja-virtoja.

18. Hänen on annettava pois hankkimansa, eikä hän saa sitä itse niellä; ei ole hänen ilonsa hänen voittamansa rikkauden veroinen.

19. Sillä hän teki vaivaisille väkivaltaa ja heitti heidät siihen, hän ryösti itselleen talon, eikä saa siinä rakennella.

20. Sillä hän ei tuntenut vatsansa ikinä tyytyvän, mutta ei pelastu hän himotulla tavarallaan.

21. Ei mikään säilynyt hänen ahmailultaan, sentähden hänen onnensa ei kestä.

22. Yltäkylläisyytensä runsaudessa on hänellä hätä, häneen iskevät kaikki kurjien kourat.

23. Kun hän on täyttämässä vatsaansa, lähettää Jumala hänen kimppuunsa vihansa hehkun ja antaa sen sataa hänen päällensä hänen syödessään.

24. Jos hän pakenee rautavaruksia, niin lävistää hänet vaskijousi;

25. kun hän vetää ulos selästään nuolen, käy hänen sappensa lävitse miekan salama. Kauhut valtaavat hänet,

26. kaikki pimeys on varattu hänen aarteilleen. Hänet kuluttaa tuli, joka palaa lietsomatta, se syö, mitä on säilynyt hänen majassansa.

27. Taivas paljastaa hänen pahat tekonsa, maa nousee häntä vastaan.

28. Minkä hänen talonsa tuotti, menee menojaan vihan päivänä niinkuin tulvavedet.

1. Job vastasi ja sanoi:

2.

3. Kärsikää minua, että saan puhua. Kun olen puhunut, pilkatkaa sitten.

4. Ihmisiäkö vastaan minä valitan? Tahi kuinka en kävisi kärsimättömäksi?

5. Kääntykää minuun, niin tyrmistytte ja panette kätenne suullenne.

6. Kun käyn ajattelemaan, niin kauhistun, ja vavistus valtaa ruumiini:

7. Miksi jumalattomat saavat elää, vanheta, jopa voimassa vahvistua?

8. Heidän sukunsa on vankkana heidän edessään, heidän jälkeläisensä heidän silmäinsä alla.

9. Heidän kotinsa ovat rauhassa, kauhuista kaukana; ei satu heihin Jumalan vitsa.

10. Hänen sonninsa polkee eikä turhaan, hänen lehmänsä poikii eikä kesken.

11. Poikansa he laskevat ulos niinkuin lammaslauman, heidän lapsensa hyppelevät leikiten.

12. He virittävät laulujaan vaskirummun ja kanteleen kaikuessa ja iloitsevat huilun soidessa.

13. He viettävät päivänsä onnessa, mutta äkkiä heidät säikähytetään alas tuonelaan.

14. Ja kuitenkin he sanoivat Jumalalle: 'Mene pois meidän luotamme, sinun teistäsi emme tahdo tietää.

15. Mikä on Kaikkivaltias, että häntä palvelisimme? Ja mitä hyötyä meillä on siitä, että häntä rukoilemme?'

16. Katso, heidän onnensa ei ole heidän omassa kädessänsä. Jumalattomain neuvo olkoon minusta kaukana.

17. Kuinkapa usein jumalattomain lamppu sammuu ja heidät yllättää heidän turmionsa? Kuinkapa usein hän jakelee arpaosat vihassansa?

18. Ovatko he niinkuin tuulen vietävät oljet, niinkuin akanat, jotka tuulispää tempaa mukaansa?

19. Jumala muka säästää hänen lapsilleen hänen onnettomuutensa. Kostakoon hän hänelle itselleen, niin että hän sen tuntee.

20. Nähköön hän perikatonsa omin silmin, juokoon itse Kaikkivaltiaan vihan.

21. Sillä mitä hän välittää perheestänsä, jälkeensä jäävistä, kun hänen kuukausiensa luku on täysi!

22. Onko opetettava ymmärrystä Jumalalle, hänelle, joka taivaallisetkin tuomitsee?

23. Toinen kuolee täydessä onnessansa, kaikessa rauhassa ja levossa;

24. hänen astiansa ovat maitoa täynnä, ja hänen luunsa juotetaan ytimellä.

25. Toinen kuolee katkeralla mielellä, saamatta onnea maistaa.

26. Yhdessä he panevat maata multaan, ja madot peittävät heidät.

27. Katso, minä tunnen teidän ajatuksenne ja juonet, joilla mielitte sortaa minut.

28. Kun sanotte: 'Missä on nyt mahtimiehen talo, missä maja, jossa jumalattomat asuivat?'

29. niin ettekö ole kysyneet maita kulkeneilta? Ette voi kieltää, mitä he ovat todeksi nähneet,

30. että paha säästetään onnettomuuden päivältä, vihan päivältä hänet saatetaan suojaan.

31. Kuka puhuu hänelle vasten kasvoja hänen vaelluksestaan, kuka kostaa hänelle, mitä hän on tehnyt?

32. Hänet saatetaan kalmistoon, ja hänen hautakumpuansa vaalitaan.

33. Kepeät ovat hänelle laakson turpeet. Kaikki ihmiset seuraavat hänen jäljessänsä, niinkuin epälukuiset ovat kulkeneet hänen edellänsä.

Você está lendo na edição PR-1938, Pyhä Raamattu, em Finlandês.
Este lívro compôe o Antigo Testamento, tem 42 capítulos, e 1034 versículos.