Connect with us

Bíblia PR

1 Samuel 3

1 Nuori Samuel palveli Herraa Eelin luona. Siihen aikaan Herra puhui ihmisille vain harvoin eikä näkyjä usein nähty.

2 Eräänä iltana Eeli oli jo mennyt nukkumaan. Hänen silmänsä olivat hämärtyneet niin että hän tuskin näki.

3 Jumalan lamppu paloi vielä, ja Samuel oli asettunut nukkumaan pyhäkköön, jossa Jumalan liitonarkku oli.

7 Silloin Samuel ei vielä tuntenut Herraa eikä Herra ollut ennen puhunut hänelle.

12 Sinä päivänä toteutan sen, mitä olen puhunut Eelille ja hänen suvulleen, alusta loppuun saakka.

13 Olen sanonut hänelle, että ikuinen tuomioni kohtaa hänen sukuaan, koska hän tiesi poikiensa halventavan Jumalaa eikä pitänyt heitä kurissa.

15 Samuel makasi paikallaan aamuun saakka ja avasi sitten pyhäkön ovet. Hän ei uskaltanut kertoa näkyään Eelille,

19 Kun Samuel varttui, Herra oli hänen kanssaan eikä sallinut yhdenkään hänen sanansa osua harhaan.

20 Näin koko Israel Danista Beersebaan saakka oppi tietämään, että Herra oli uskonut Samuelille profeetan tehtävän.

21 Siitä alkaen Herra ilmestyi jatkuvasti Silossa ja ilmoitti siellä Samuelille tahtonsa. (H4:1)Ja koko Israel alkoi kuunnella Samuelia.

Continuar Lendo