1. Nyt temanilainen Elifas alkoi jälleen puhua. Hän sanoi:

2. -- Onko tuulenpieksäntä viisaan puhetta? Onko suuntäysi ilmaa viisaan vastaus?

3. Puolustaisiko hän asiaansa turhin sanoin, puheilla, jotka eivät ketään hyödytä?

4. Sinä teet tyhjäksi jumalanpelon, estät hiljentymästä Jumalan edessä.

5. Oma syntisi sanelee sen minkä sanot, sinä otat omaksesi viekkaiden kielen.

6. Oma suusi sinut tuomitsee, en minä, omat huulesi todistavat sinua vastaan.

7. Oletko sinä syntynyt ihmisistä ensimmäisenä? Onko sinut synnytetty ennen kuin vuoret luotiin?

8. Olitko mukana kuulemassa Jumalan neuvonpitoa, sieltäkö olet siepannut viisauden?

9. Mitä sinä muka tiedät, mitä me emme tiedä, ymmärtäisitkö jotakin, mitä me emme ymmärrä?

10. Tässä on viisaita harmaapäitä, vanhempia kuin sinun isäsi.

11. Eikö Jumalan lohdutus sinulle riitä, sana, joka hiljaisena tuli luoksesi?

12. Mikä saa sydämesi noin kiihdyksiin, miksi silmät noin pyörivät päässäsi?

13. Miksi mielesi kääntyy Jumalaa vastaan, miksi annat sanojen ryöpytä suustasi?

14. Kuinka ihminen voisi olla puhdas, naisesta syntynyt nuhteeton?

15. Eihän Jumala luota edes enkeleihinsä, taivaskaan ei ole hänen silmissään puhdas!

16. Kuinka sitten kelvoton ja turmeltunut ihminen, joka juo pahuutta kuin vettä?

17. Minä puhun sinulle, kuuntele nyt! Kerron sinulle, mitä itse olen nähnyt,

18. kerron, mitä olen oppinut viisailta miehiltä. He eivät salanneet isiensä tietoa.

19. Näille yksin oli maa annettu, muukalaista ei heidän keskellään nähty.

20. Jumalaton viettää kaikki päivänsä ahdistuksen alla, sortajan vuodet jäävät vähiin.

21. Hänen korvissaan kaikuvat uhkaavat äänet, keskelle rauhaa iskee tuho.

22. Enää hän ei kuvittele, että voisi paeta pimeyttä, hän tietää, että miekka jo odottaa.

23. Hän harhailee ruokaa etsien mutta ei löydä, hän tietää, että pimeyden päivä saapuu.

24. Hätä ja ahdinko valtaavat hänen mielensä, ne hyökkäävät kuin sotaan valmiit kuninkaat.

25. Hän kohotti kätensä Jumalaa vastaan! Uhmaten hän kävi itseään Kaikkivaltiasta vastaan,

26. hyökkäsi niska köyryssä paksu kilvenkupu suojanaan.

27. Jyhkeät olivat hänen kasvonsa, muhkeat hänen reitensä!

28. Hän asettui autioiksi tuomittuihin kaupunkeihin, taloihin, joissa kukaan ei saa asua, jotka on määrätty pysymään raunioina.

29. Enää hän ei rikastu, hänen mahtinsa ei kestä, hänen menestyksensä ei ole pysyvää.

30. Ei hän vältä pimeyttä. Tuli korventaa hänen versonsa, Jumalan henkäys pyyhkäisee hänet pois.

31. Ei hänen kannata luottaa olemattomiin, hän vain pettyy. Pelkkää tyhjää hän voittaa kaupoissaan.

32. Se mies kuihtuu ennen aikaansa, hänen lehvänsä eivät koskaan puhkea kukoistukseen.

33. Hän on kuin viiniköynnös, joka varistaa raakileina rypäleensä, kuin oliivipuu, joka karistaa äsken auenneet kukkansa.

34. Hedelmätön on jumalattomien joukko, lahjuksilla rakennetut talot syö liekki.

35. Jumalattomat kantavat sisällään pahoja aikeita, he synnyttävät tuhoa, heistä sikiää pelkkää petosta.

1. Nyt Job sanoi:

2. -- Enpä kuule näitä puheita ensimmäistä kertaa! Parhaatkin lohduttajat -- tehän vain lisäätte tuskaa.

3. Joko lopetit, vai vieläkö piekset tuulta? Mikä panee sinut aina sanomaan vastaan?

4. Tokihan minäkin osaisin puhua juuri noin. Jos te olisitte minun asemassani, kuinka taitavasti puhuisinkaan teille! Osaa ottaen nyökyttelisin teidän onnettomuudellenne.

5. Minä rohkaisisin teitä kauniilla sanoilla. Minä lohduttaisin teitä huulteni puheilla.

6. Jos minä puhun, ei tuska hellitä. Jos pysyn vaiti, se ei minua jätä.

7. Jumala, sinä olet ajanut minut uuvuksiin. Olet tuhonnut ihmiset, joiden keskellä elin.

8. Sinä tartuit minuun tiukasti: minun sairauteni nousi syyttämään, se todistaa minua vastaan.

9. Raivoissaan se käy kimppuuni ja raatelee minua, se kiristelee minulle hampaitaan. Viholliseni lävistävät minut katseensa terällä.

10. Suu ammollaan he tuijottavat minua, pilkkaavat, lyövät poskelle, yhtenä joukkona he käyvät minun kimppuuni.

11. Jumala jätti minut raakalaisten armoille, hän työnsi minut roistojen saaliiksi.

12. Kun elin rauhassa, hän tarttui minua niskasta, ravisteli minua, ruhjoi ja rusikoi ja nosti sitten nuoliensa maalitauluksi.

13. Hänen nuolensa osuivat joka puolelle ruumistani, säälimättä hän lävisti munuaiseni ja vuodatti sappeni maahan.

14. Hän löi minuun haavan toisensa jälkeen, hän syöksyi kimppuuni kuin soturi.

15. Karkeasta kankaasta tein suruvaatteen, puin sen paljaalle iholleni. Olen painanut kasvoni maahan.

16. Kyynelet polttavat poskiani, kuoleman varjo pimentää silmäni,

17. vaikka käsiäni ei tahraa väkivalta ja vaikka rukoukseni on vilpitön.

18. Älä peitä minun vertani, maa! Älä tukahduta sen kostonhuutoa.

19. Minulla on taivaassa todistaja, hän on minun puolustajani korkeudessa.

20. Ystäviltäni saan osakseni vain pilkkaa, mutta minun silmieni kyynelet kohoavat Jumalan eteen.

21. Kunpa olisikin joku, joka ratkaisisi ihmisen ja Jumalan välillä! Ratkaisisi, niin kuin asiat ratkaistaan ihmisten kesken.

22. Vähät vuoteni ovat jo kuluneet. Aivan pian minä lähden tielle, jolta ei ole paluuta.

1. Henkeäni ahdistaa, päiväni pimenevät, hauta odottaa.

2. Joka puolelta kuulen pilkkaa, pahat puheet vievät silmistäni unen.

3. Aseta sinä itse pantti, takaa minut! Kuka muuten minut takaisi, kättä päälle lyöden?

4. Sinä olet varjellut pilkkaajiani liialta älyltä - - et anna heille aihetta voitonjuhliin.

5. Ystäville kyllä löytyy kestitystä, omien lasten silmät sumentaa nälkä.

6. Minusta on tullut kaikkien pilkkalaulu, ihmiset sylkevät minua silmille.

7. Minun silmäni ovat surusta hämärtyneet, minun ruumiini on kuihtunut, se on pelkkä varjo.

8.

9. Ja silti, vanhurskas pitää suuntansa vakaana, se, jolla on puhtaat kädet, saa lisää voimaa.

10. Vaikka tulisitte minun luokseni kaikki, teidän joukostanne en löydä yhtäkään viisasta miestä.

11. Päiväni haipuvat pois, tyhjiin valuvat kaikki minun aikeeni, kaikki sydämeni toiveet.

12. Te väitätte yötä päiväksi, sanotte, että valo on lähellä, vaikka on aivan pimeää.

13. Minullako toivoa? Kotini on tuonela, pimeyteen minä sijaan vuoteeni.

14.

15. Miten siis voisin vielä toivoa? Missä minua odottaisi onni?

16. Se vaipuu minun kanssani tuonelaan. Yhdessä katoamme maan tomuun.

1. Nyt suahilainen Bildad alkoi jälleen puhua. Hän sanoi:

2. -- Kuinka kauan aiotte kierrellä asiaa? Miettikää ensin ja puhukaa sitten!

3. Olemmeko me sinun silmissäsi pelkkää karjaa, pelkkiä typeryksiä?

4. Raivon vallassa sinä raatelet itseäsi. Pitäisikö maan autioitua ja kallioiden siirtyä paikoiltaan, jotta sinä saisit olla oikeassa?

5. Sinäkin tiedät, että jumalattoman valo sammuu, hänen liekkinsä ei loista.

6. Hänen majansa valo pimenee, hänen lamppunsa sammuu.

7. Hänen askelensa, ennen lujat, hidastuvat. Hänen omat suunnitelmansa kaatavat hänet,

8. hänen jalkansa jäävät kiinni verkkoon, hän astuu suoraan pyyntihaudan katteelle.

9. Hänen nilkkansa tarttuu paulaan, silmukka kiristyy.

10. Maassa on häntä varten piilossa pyydys, hänen polullaan odottaa ansa.

11. Joka puolelta kauhunäyt ahdistavat häntä, ne seuraavat hänen kintereillään.

12. Ahnas tuho vaanii häntä, turmio on valmiina kaatamaan hänet,

13. tauti syö hänen ihonsa, kalma ahmii hänen jäsenensä.

14. Hänet temmataan pois turvallisesta majastaan ja viedään kauhujen kuninkaan eteen.

15. Hänen majansa jää vieraille, hänen asuinpaikalleen sirotellaan rikkiä.

16. Hänen juurensa kuivuvat, hänen lehvänsä lakastuvat.

17. Maan päällä ei kukaan enää häntä muista, hänen nimeään ei kuulla kaduilla.

18. Hänet syöstään valosta pimeyteen, hänet ajetaan pois maan päältä.

19. Ei jää häneltä kansansa keskelle sukua, ei jälkeläistä, ei ketään sinne, missä hän asui.

20. Lännen asukkaat järkyttyvät hänen kohtalostaan, idän miehet vapisevat kauhusta.

21. Näin käy väärintekijän asuinsijan, näin sen miehen kodin, joka ei tunne Jumalaa.

1. Nyt Job sanoi:

2. -- Kuinka kauan te aiotte ahdistaa minua, ruhjoa minua puheillanne?

3. Kerran toisensa jälkeen olette minua pilkanneet, te ette häpeä piinata minua.

4. Jos olisinkin rikkonut, minuahan se vain koskee.

5. Jos luulette, että voitte asettua yläpuolelleni, osoittakaa, että olen ansainnut tämän häpeän!

6. Ettekö te näe, että Jumala on tehnyt väärin minua kohtaan? Hän viritti minulle verkkonsa.

7.

8. Jumala on pystyttänyt tielleni kivivallin, en pääse siitä yli, kaikki polkuni hän on peittänyt pimeään.

9. Hän on riistänyt minulta kunnian ja arvon, hän on temmannut päästäni seppeleen.

10. Joka puolelta hän minua raastaa, minä olen mennyttä, hän repäisee pois minun toivoni kuin puun maasta.

11. Hänen vihansa on syttynyt, hän pitää minua vihollisenaan.

12. Hänen joukkonsa tulevat yhtenä rintamana, joka puolelle ne rakentavat valleja, ne piirittävät minun majani.

13. Omat veljeni ovat jättäneet minut yksin, ystäväni ovat minusta vieraantuneet.

14. Läheiseni ja tuttavani pysyvät poissa, muukalaiset, jotka otin kattoni alle, ovat unohtaneet minut.

15. Orjattareni vieroksuvat minua, olen heille outo.

16. Kutsun palvelijaani, mutta häntä ei kuulu, ei vaikka minä pyytämällä pyydän.

17.

18. Pahaiset kakaratkin minua halveksivat. Kun nousen seisomaan, he ovat heti ilkkumassa.

19. Oma ystäväpiirini inhoaa minua, nekin, joita minä rakastin, torjuvat minut.

20. Minä olen pelkkää luuta ja nahkaa, hampaani paljastuvat ikenien alta.

21. Säälikää minua, säälikää, te, jotka olette ystäviäni! Jumalan käsi on koskenut minuun.

22. Miksi tekin vainoatte minua, yhdessä Jumalan kanssa? Ettekö ole jo kylliksi minua kalvaneet?

23. Kunpa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, kunpa ne talletettaisiin kirjaan,

24. uurrettaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi taltalla hakaten, lyijyllä piirtäen!

25. Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.

26. Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan,

27. saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa.

28.

29. Pelätkää toki miekkaa! Tuollainen kovuus on synti, joka ansaitsee kuoleman. Muistakaa: on olemassa tuomari.

1. Nyt naamalainen Sofar alkoi jälleen puhua. Hän sanoi:

2. -- Sinun puheesi ärsyttää minut vastaamaan, se kiihdyttää mieltäni.

3. Se, miten opetat ja ojennat, loukkaa minua, mutta ymmärrykseni löytää kyllä sinulle vastauksen.

4. Niin kuin tiedät, niin kuin on tiedetty muinaisista ajoista asti, siitä asti, kun ihmisiä on ollut maan päällä:

5. jumalattoman ilo kestää vain hetken, rienaajan onni on pian ohi.

6. Vaikka hän ulottuisi taivaaseen saakka, vaikka hänen päänsä koskettaisi pilviä,

7.

8. Kuin uni hän lentää pois, katoaa, kuin öinen näky hän haihtuu tyhjiin.

9. Ne, jotka hänet näkivät, eivät enää häntä näe, hänen asuinsijansa ei enää häntä tunne.

10. Hänen kätensä joutuvat antamaan takaisin kaiken riistämänsä, hänen lapsensa pyytävät armopaloja köyhiltä.

11. Nuoruus ja voima, joka täytti hänen ruumiinsa, vaipuu hänen kanssaan maan tomuun.

12. Paha maistuu niin makealle hänen suussaan, että hän viivytellen tunnustelee sitä kielellään,

13. nautiskelee, ei malta luopua siitä vaan pidättelee sitä kitalakeaan vasten.

14. Mutta herkku muuttuu hänen sisuksissaan, se on hänen vatsassaan kuin sarvikyyn myrkky.

15. Sen hyvän, jonka hän on ahminut, hän oksentaa ulos, Jumala ajaa sen pois hänen vatsastaan.

16. Sarvikyyn myrkkyä hän on itseensä imenyt, käärmeen kieli hänet surmaa.

17. Ei hän enää näe solisevia puroja, ei kerman ja hunajan virtoja.

18. Hän joutuu luopumaan työnsä hedelmistä, ei saa niistä nauttia, omaisuudesta, jonka hän hankki, hän ei saa iloita,

19. koska hän murskasi köyhät, jätti heidät oman onnensa varaan, otti itselleen taloja, joita ei ollut rakentanut.

20. Koskaan hän ei saanut kyllikseen, mutta hänen aarteensa eivät häntä pelasta.

21. Kaikkea hän ahnehti kyltymättä, siksi hänen onnensa ei kestä.

22. Kun hänellä on yllin kyllin kaikkea, juuri silloin ahdinko hänet yllättää ja onnettomuuden painava käsi laskeutuu hänen päälleen.

23. Yllin kyllin hän tulee saamaan: Jumala suuntaa häneen vihansa hehkun ja antaa tuhon sataa hänen päälleen.

24. Jos hän pääsee pakoon rautaisia aseita, pronssinuoli hänet surmaa:

25. se tulee selästä ulos hänen sappinesteestään kiiltävänä, ja kauhu valtaa hänet.

26. Pimeys odottaa, väijyksissä se odottaa. Tuli, joka palaa lietsomatta, syö hänet. Voi sitä, joka on etsinyt suojaa hänen kattonsa alta!

27. Taivas paljastaa hänen syntinsä, maa nousee häntä vastaan.

28. Hänen talonsa vauraus häipyy tyhjiin, kun vesi syöksyy kaiken yli vihan päivänä.

29. Tämä on kohtalo, jonka Jumala antaa pahalle, tällaisen perintöosan Jumala on hänelle varannut.

1. Nyt Job sanoi:

2. -- Kuunnelkaa minua, kuulkaa mitä sanon, sillä tavoin te minua parhaiten lohdutatte.

3. Olkaa kärsivällisiä, antakaa minun puhua. Kun olen sanonut sanottavani, sitten voitte pilkata minua.

4. En kai minä ihmisille valitustani osoita? Miksi minun pitäisi malttaa mieleni?

5. Katsokaa nyt minua, katsokaa ja kauhistukaa! Käsi suun eteen, pysykää hiljaa!

6. Kun ajattelen tätä kaikkea, minä järkytyn, vavistus kulkee jäsenteni lävitse.

7. Miksi jumalattomat saavat elää? Miksi he elävät korkeaan ikään? Miksi heidän on valta ja voima?

8. He näkevät lastensa varttuvan aikuisiksi, heidän silmiensä ilona ovat lastenlapset.

9. Jumalattoman talo menestyy, mikään ei sitä uhkaa, Jumalan vitsa ei siihen koske.

10. Kun hänen sonninsa astuu, aina se siittää vasikan, hänen lehmänsä poikivat aina ajallaan.

11. Hänen lapsensa juoksevat vapaina kuin karitsat, nuoret hyppivät ja tanssivat riemuissaan,

12. he virittävät laulun, lyövät rumpua, soittavat lyyraa, he karkeloivat huilun tahdissa.

13. Heidänkin päivänsä ovat onnen päiviä, rauhassa he saavat laskeutua tuonelaan.

14.

15.

16. He uskovat, että menestys on heidän omissa käsissään. Heidän ajatuksensa ovat kaukana Jumalasta.

17. Milloin jumalattoman lamppu sammuisi? Milloin onnettomuus hänet tavoittaisi, milloin Jumala niin häneen vihastuisi, että tuhoaisi hänet?

18. Milloin hän kieppuisi kuin olkisilppu tuulessa, kuin ruumenet, jotka pyörre tempaa mukaansa?

19. Te väitätte, että Jumala säästää rangaistuksensa hänen lapsilleen. Ei! Rangaistus kuuluu sille, joka on rikkonut. Saakoon hän itse kärsiä!

20. Nähköön hän omin silmin tuhon tulevan, juokoon hän Jumalan vihan maljan!

21. Mitä hän lapsistaan sitten enää tietää, kun hänen kuukausiensa määrä on kulunut loppuun?

22. Pitäisikö nyt meidän opettaa tätä viisautta Jumalalle hänelle, joka taivaan enkelitkin tuomitsee?

23. Joku kuolee keskellä elämän täyteyttä, keskellä rauhaa ja vaurautta,

24. lanteet vahvoina ja ravittuina, luut ydintä myöten voimaa täynnä.

25. Toinen taas kuolee mieli katkerana, saamatta osakseen pisaraakaan onnea.

26. Rinta rinnan he lepäävät maassa, ja heidän ruumiinsa kihisevät matoja.

27. Kyllä minä tiedän, mitä te nyt ajattelette ja mitä juonia punotte minua vastaan!

28.

29. Ettekö tosiaan ole koskaan kyselleet asioita niiltä, jotka ovat maailmaa nähneet? Ettekö ole ottaneet oppia siitä mitä he ovat kokeneet?

30. Pahat säästyvät tuhon päivänä, jumalaton viedään turvaan, kun vihan päivä tulee.

31. Kuka tuomitsee hänen tekonsa vasten kasvoja, kuka rankaisee häntä hänen synneistään?

32. Kun hänet viedään hautaan, hänen hautakumpunsa ääressä valvotaan.

33. Lempeä on hänen päällään laakson multa. Hänen jäljessään kulkee saattojoukko, ja monet ovat tulleet jo edeltä haudan luo.

34. Miten tyhjää on lohtu, jota te tarjoatte! Valhe piilee teidän jokaisessa sanassanne.

Você está lendo na edição PR, Pyhä Raamattu, em Finlandês.
Este lívro compôe o Antigo Testamento, tem 42 capítulos, e 1069 versículos.