1. Temanilainen Elifas alkoi nyt puhua. Hän sanoi:

2. -- Pahastutko, jos rohkenen puhua sinulle? Kuka voisi kauemmin pysyä vaiti!

3. Olet itse opettanut monia, ohjannut oikeaan, olet tarttunut voimatonta kädestä.

4. Sinun sanasi ovat auttaneet kaatuneen pystyyn, sinä olet rohkaissut horjuvaa.

5. Kun vastoinkäyminen tulee omalle kohdallesi, et kestä hetkeäkään. Kun se koskettaa sinua, joudut kauhun valtaan.

6. Sinun luottamuksesi perustana on jumalanpelko, sinun toivosi perustana oman vaelluksesi puhtaus.

7. Mutta sano minulle: milloin on viaton joutunut tuhoon, milloin on oikeamielinen hukkunut?

8. Ne, jotka kyntävät vääryyden peltoa ja kylvävät pahaa, ne myös korjaavat tuhon ja turmion, sen olen nähnyt.

9. Kun Jumala henkäisee, he tuhoutuvat, hänen vihansa tuuli pyyhkäisee heidät pois.

10. Leijona karjuu, nuori leijona ärisee, mutta petojen hampaat murskataan.

11. Saalista vailla jalopeura nääntyy, pennut joutuvat hajalle, kauas toisistaan.

12. Kuin varkain tuli jostakin sana, minun korvani kuulivat kaukaisen huminan.

13. Se tuli niin kuin uninäyt tulevat häilyen yössä keskelle syvintä unta,

14. se kouraisi minua, ja minä vapisin, kaikki jäseneni tärisivät kauhusta,

15. minä tunsin henkäyksen kasvoillani, ihokarvani nousivat pystyyn,

16. kun jokin pysähtyi eteeni, en tiedä mikä, silmieni edessä outo hahmo. Tuli hiljaista, ja minä kuulin äänen:

17. Voiko ihminen olla oikeassa ja Jumala väärässä? Voiko ihminen olla puhdas Luojansa silmissä?

18. Ei Jumala luota edes omiin palvelijoihinsa, enkeleitäänkin hän nuhtelee virheistä.

19. Kuinka hän luottaisi savimajan asukkaisiin? Tomusta heidät on tehty, hän voi musertaa heidät kuin koiperhosen.

20. Aamulla ihminen herää, illalla hän on poissa ja unohdettu, ikuisiksi ajoiksi,

21. hänen telttanuoransa kiskaistaan irti, ja hän kuolee tietämättä, miksi.

1. Huuda sinä vain! Mutta vastaako sinulle kukaan? Kuka on se pyhä, jonka puoleen voisit kääntyä?

2. Tyhmyri tukehtuu omaan raivoonsa, typeryksen surmaa oma vimma.

3. Olen nähnyt, kuinka tyhmyrin käy: vaikka hän juurtuu lujasti maahan, hänet repäistään äkkiä irti.

4. Hänen lapsensa jäävät apua vaille, heidän oikeutensa poljetaan maahan kaupungin portissa, eikä kukaan puolusta heitä.

5. Hänen maansa sadon syövät nälkäänsä toiset, kahmivat sen vaikka okaiden keskeltä ja käyvät ahnaasti kiinni hänen omaisuuteensa.

6. Onnettomuus ei idä mullassa, eivätkä vastoinkäymiset verso maan tomusta.

7. Ihminen on syntynyt vaivaan niin kuin säkenet ovat syntyneet kohoamaan korkealle.

8. Sinun sijassasi minä vetoaisin Jumalaan ja esittäisin asiani hänelle,

9. hänelle, joka tekee suuria tekoja, meille tutkimattomia, tekee lukemattomia ihmetekoja.

10. Hän antaa maalle sateen, hän lähettää pelloille veden,

11. alhaiset hän korottaa, murheiset saavat pelastuksen riemun.

12. Mutta vehkeilijöiden hankkeet hän murskaa, heidän toimensa eivät menesty,

13. viekkaat hän vangitsee heidän omiin juoniinsa, kavalien aikeet raukenevat tyhjiin.

14. Keskellä kirkasta päivää heidät yllättää pimeys, he hapuilevat kuin yöllä, vaikka on keskipäivä.

15. Hän pelastaa köyhän heidän miekaltaan, kurjan hän pelastaa vahvan vallasta.

16. Niin saa toivoton toivon ja pahan täytyy sulkea suunsa.

17. Hyvä on sen osa, jota Jumala ojentaa. Älä väheksy Kaikkivaltiaan kuritusta!

18. Hän haavoittaa, mutta hän myös sitoo, hänen kätensä lyö, mutta se myös parantaa.

19. Kuudesta ahdingosta hän sinut auttaa, seitsemästi pääset pälkähästä,

20. nälänhädässäkin hän pelastaa sinut kuolemalta, sodassa miekan terältä.

21. Parjauksen ruoska ei sinua tavoita, onnettomuuden uhka ei pelota sinua.

22. Sodalle ja nälälle sinä naurat, et pelkää metsän petoja,

23. sinä elät sovussa pellon kivien kanssa ja rauhassa villieläinten kanssa.

24. Sinun asuinsijasi on rauhan paikka. Kun tarkastat talosi ja tiluksesi, näet, että mitään ei puutu.

25. Näet, että siemenestäsi kasvaa runsas sato, sinun jälkeläisesi nousevat kuin ruoho maasta.

26. Ja kun olet elämästä kylläsi saanut, otat paikkasi haudassa, niin kuin lyhde saa paikkansa korjuun aikana.

27. Me olemme tarkoin tutkineet tätä kaikkea, Job, kuuntele siis ja ota opiksi, sillä näin asia on.

1. Job puhui:

2. -- Kunpa joku punnitsisi minun ahdistukseni, panisi kaikki minun vaivani vaakakuppiin!

3. Ne painavat enemmän kuin meren hiekka. Onko siis ihme, jos puheestani puuttuu mieli ja maltti?

4. Kaikkivaltiaan nuolet ovat osuneet minuun, niiden myrkkyä minun sieluni juo, minua uhkaavat Jumalan lähettämät kauhut.

5. Huutaako aasi keskellä tuoretta nurmea, mylviikö härkä, kun sillä on rehua edessään?

6. Kuka huolisi suolatonta ruokaa, kenelle maistuisi limainen malva?

7. Tämä, mitä joudun nielemään, on yhtä iljettävää, voin pahoin, kun vain näenkin sitä.

8. Kunpa pyyntöni kuultaisiin! Kunpa Jumala tekisi, mitä toivon,

9. ja murskaisi minut! Kunpa hän antaisi kädelleen toimeksi leikata poikki minun elämäni langan.

10. En silloin jäisi vaille toivoa ja lohdutusta! Vaikka tuskani ei armoa anna, minä hyppelisin riemusta, sillä sitä, minkä Pyhä on sanonut, en ole koskaan kieltänyt.

11. Mistä saan voimaa, että vielä kestän? Mistä päämäärän, että vielä jaksan?

12. Onko minun voimani kuin kiveä, ovatko lihakseni rautaa?

13. Ei. Minä olen lopussa, kaikki on toivotonta.

14. Tosi ystävä ei jätä ystävää ahdinkoon -- joka niin tekee, hylkää myös Kaikkivaltiaan.

15. Minun ystäväni ovat pettäneet minut kuin kevätpuro, joka juoksee tyhjiin.

16. Kun jää sulaa, puro samenee, se on tulvillaan vuorilta sulanutta lunta.

17. Mutta pian vedet ehtyvät, ja kun helteet tulevat, uomat jäävät tyhjilleen.

18. Karavaanit etsivät niistä vettä, muuttavat suuntaansa, eksyvät autiomaahan ja tuhoutuvat.

19. Teman karavaaneissa tähyillään joka taholle, Saban karavaanit uskovat löytävänsä vettä.

20. Kaikki pettyvät: karavaani saapuu purolle, vettä ei ole.

21. Te olette nyt minulle tyhjän veroiset: minun kurjuuteni saa teidät vain kauhistumaan.

22. Olenko pyytänyt teiltä jotakin? Olenko pyytänyt teitä maksamaan puolestani lunnaita?

23. Olenko pyytänyt teitä pelastamaan minut vainoojiltani, ostamaan minut vapaaksi väkivaltaisten käsistä?

24. Opettakaa minua, niin kuuntelen hiljaa. Osoittakaa minulle, missä olen mennyt harhaan.

25. Rehti puhe ei ketään vahingoita. Mutta mitä hyödyttävät teidän nuhdesaarnanne?

26. Te takerrutte sanoihin moittiessanne minua ja annatte tuskanhuutoni haipua tuuleen.

27. Te heitätte orvosta arpaa ja olette valmiit myymään ystävänne.

28. Katsokaa nyt minua silmiin: valehtelisinko minä teille vasten kasvoja?

29. Harkitkaa vielä kerran, ettei vääryys tapahtuisi. Ajatelkaa tarkoin. Minä olen syytön!

30. Onko minun huulilleni noussut valheen sanoja? Eikö minun kieleni erottaisi oikeaa ja väärää?

1. Eikö ihmisen osana maan päällä ole työ ja vaiva? Eikö hän ole kuin palkkalainen, joka tekee raskaita päivätöitä?

2. Hän on kuin orja, joka kaipaa paahteesta varjoon, kuin päivätyöläinen, joka odottaa palkkaansa.

3. Perinnökseni olen saanut pettymysten kuukausia, ahdistuksen yöt ovat olleet minun osani.

4.

5. Ruvet ja madot peittävät ruumiini, minun nahkani halkeilee ja märkii.

6. Kuin kutojan sukkula kiitävät päiväni: ne päättyvät, kun lanka loppuu.

7. Ajattele minun elämääni: se on vain henkäys. Silmäni eivät enää näe onnen päivää.

8. Sinä näet minut nyt, mutta kohta et enää näe. Kun katsahdat minuun, minua ei ole.

9. Pilvi hajoaa, haihtuu tyhjiin. Tuonelaan mennyt ei tule takaisin.

10. Hän ei kotiinsa palaa, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.

11. Nyt en enää pidättele kieltäni. Minun sisintäni ahdistaa, minä puhun. Olen katkera ja huudan tuskani julki.

12. Olenko meren hirviö, olenko minä meri itse, kun panet minulle noin vahvat vartijat?

13.

14. Mutta sinä säikytät minua unikuvilla, panet yön painajaiset minua ahdistamaan.

15. Mieluummin tahdon kuolla, nääntyä hengiltä, kuin kärsiä tätä tuskaa!

16. Olen saanut tarpeekseni! Enhän kuitenkaan elä ikuisesti. Päästä jo irti! Minun elämäni on häipyvä henkäys.

17. Mikä on ihminen, kun pidät häntä noin tärkeänä ja alati valvot häntä?

18. Aamu aamulta sinä vaadit hänet tilille, joka hetki sinä häntä tutkit.

19. Etkö voisi hetkeksi kääntää katsettasi pois? Etkö edes siksi aikaa, että saisin rauhassa nielaista sylkeni?

20. Jos olenkin tehnyt syntiä, en kai minä sinulle ole vahinkoa tehnyt, sinä ihmisen vaanija? Miksi olet ottanut minut maalitauluksesi, miksi noin kovin kannat minusta huolta?

21. Miksi et jo anna anteeksi, mitä olen rikkonut, miksi et ota pois syntiäni? Pian minä muutun maaksi. Kun katsahdat minuun, minua ei enää ole.

1. Suahilainen Bildad alkoi nyt puhua. Hän sanoi:

2. -- Kuinka kauan aiot jatkaa noita puheitasi? Tuulta ne ovat, pelkkää tuulen pauhinaa.

3. Antaisiko Jumala väärän tuomion, vääristäisikö Kaikkivaltias oikeutta?

4. Ehkä poikasi tekivät syntiä Jumalaa vastaan ja hän antoi heille heidän rikkomustensa mukaan.

5. Jos sinä nyt etsit Jumalaa ja rukoilet Kaikkivaltiasta,

6. niin hän -- jos sinä todella olet puhdas ja suora -- tarttuu sinun asiaasi ja korvaa sinulle kaiken, mitä olet menettänyt, sen mukaan kuin oikein on,

7. ja vähäistä on se, mitä sinulla ennen oli, sen rinnalla, mitä tulet saamaan.

8. Kysy neuvoa niiltä, jotka elivät ennen meitä, pidä kiinni siitä, mitä isämme ovat saaneet selville.

9. Mehän olemme eilisen lapsia, emme me mitään tiedä, meidän päivämme maan päällä ovat kuin varjo.

10. Mutta isät, he opettavat sinua ja puhuvat sinulle, heidän sanansa tulevat sydämen syvyydestä.

11. Kasvaako kaisla siellä missä ei ole vettä? Nostaako papyrus varttaan siellä missä ei ole kosteutta?

12. Ei. Se kuivuu jo kasvunsa alkuun, ennen muita kasveja, ennen leikkuun aikaa.

13. Niin käy kaikkien, jotka unohtavat Jumalan. Turha on jumalattoman toivo.

14. Hän panee turvansa lukinlankaan, etsii tukea hämähäkinverkosta:

15. seittiä on hänen talonsa seinä, se pettää, kun hän siihen nojaa.

16. Jumalaton rehottaa auringon hehkussa kuin puu, jonka versot leviävät kaikkialle puutarhaan,

17. jonka juuret kietoutuvat kivien ympärille ja tunkeutuvat niiden lomiin.

18.

19. Siinä hänen elonsa ja ilonsa. Maasta versoo jo uusi kasvu.

20. Jumala ei hylkää viatonta eikä anna väärintekijälle tukeaan.

21. Vielä hän täyttää sinun suusi naurulla ja avaa sinun huulesi riemun huutoon!

22. Mutta vihollisesi saavat ylleen häpeän viitan, eikä jumalattomien asuinsijaa enää ole.

1. Nyt Job sanoi:

2. -- Totta kai minä tuon tiedän! Ei ihminen voi olla oikeassa Jumalaa vastaan.

3. Se, joka ryhtyisi käymään hänen kanssaan oikeutta, ei pystyisi vastaamaan hänen kysymyksiinsä, ei yhteen tuhannesta.

4. Hänen on viisaus, hänen on voima ja mahti. Kuka voisi uhmata häntä joutumatta tuhoon?

5. Hän siirtää vuoria kuin huomaamatta, hän kääntää ne nurin, kun hän vihastuu.

6. Hän koskettaa maata, ja se järähtää paikoiltaan, sen peruspylväät horjuvat.

7. Hän käskee, ja aurinko pimenee. Hän sulkee sinetillään tähtien valon.

8. Yksin on hän levittänyt yllemme taivaan, hän kulkee meren hyökyjen yli.

9. Leijonan tähdistön hän on tehnyt, Orionin ja Seulaset ja eteläisten tähtien tarhat.

10. Suuria tekoja hän tekee, tutkimattomia, ihmeitä, joilla ei ole määrää, ei rajaa.

11. Hän kulkee läheltä, enkä minä häntä näe, hän kiitää ohitseni, enkä minä häntä huomaa.

12.

13. Mikään voima ei käännä pois Jumalan vihaa, hänen alleen lyyhistyvät Rahabin joukot.

14. Kuinka minä voisin käydä kiistaan Jumalan kanssa, kuinka voisin löytää sanat häntä vastaan?

15. Vaikka olisin kuinka oikeassa, en pystyisi hänelle vastaamaan. Voin vain rukoilla armoa häneltä, joka minut tuomitsee.

16. Vaikka hän ottaisi vastaan minun haasteeni, en usko, että hän suostuisi minua kuulemaan --

17. hän, joka myrskyllään iskee minut maahan ja aina vain lisää minun haavojeni määrää ilman mitään syytä.

18. Edes hengenvedon ajaksi hän ei anna minulle rauhaa, ei, hän lisäämistään lisää kärsimystäni.

19.

20. Vaikka minä olen oikeassa, oma suuni joutuu tuomitsemaan minut. Vaikka olen syytön, hän tuomitsee minut väärintekijäksi.

21. Syytön olen. Mutta mitäpä minun elämästäni! Minä inhoan sitä.

22.

23. Kun tuhon ruoska iskee ihmisiin, hän ei välitä viattomien kärsimyksistä.

24. Kun maa on annettu kelvottomien käsiin, hän peittää tuomarien silmät. Ellei se ole hän -- kuka sitten?

25. Minun päiväni rientävät nopeammin kuin juoksija, ne häipyvät luotani, onnea ne eivät saaneet nähdä,

26. kuin kaislaveneet ne liukuvat toinen toisensa perään pois, ne kiitävät kuin saaliin kimppuun syöksyvä kotka.

27.

28. niin kohta iskee minuun uusi kauhu, sillä minä tiedän, että sinä et minua syyttömäksi julista.

29. Kun minut joka tapauksessa tuomitaan syylliseksi, miksi harata vastaan?

30. Vaikka minä kylpisin lumessa ja pesisin käteni lipeällä,

31. kuitenkin sinä ryvettäisit minut likakuopassa, niin että minua inhoaisivat omat vaatteenikin.

32. Hän ei ole ihminen, niin kuin minä olen. En minä voi käydä hänen kanssaan oikeutta, en puolustautua häntä vastaan.

33. Ei kukaan voi olla tuomarina meidän välillämme, asettaa kättään meidän molempien päälle.

34. Voi, jospa Jumala kääntäisi ruoskansa minusta pois, ettei minun enää tarvitsisi säikkyä häntä!

35. Silloin voisin puhua hänelle suoraan, pelkäämättä! Nyt en voi. Olen itseni kanssa yksin.

1. Olen väsynyt elämään. Minä päästän valitukseni valloilleen. Olen katkera ja puhun tuskani julki.

2. Jumala, älä tuomitse minua syylliseksi! Kerro minulle, miksi käyt oikeutta minua vastaan.

3. Mitä sinä siitä hyödyt, että sorrat minua, että hyljeksit omien kättesi luomusta ja annat menestyksen valaista jumalattomien tiet?

4. Onko sinulla samanlaiset silmät kuin meillä, näetkö sinä samalla tavoin kuin ihminen näkee?

5. Ovatko sinun päiväsi vähät kuin ihmisen päivät, hupenevatko sinun vuotesi niin kuin ihmisen vuodet?

6. Sinä tutkit tarkoin minun rikkomukseni ja otat selvää, mitä syntejä olen ehkä tehnyt,

7. vaikka hyvin tiedät, että en ole syyllinen, ja tiedät, ettei sinun käsistäsi pelasta mikään.

8. Sinun kätesi ovat punoneet minut kokoon. Oletko nyt muuttanut mielesi, aiotko tuhota minut?

9. Muista, että olet itse minut tehnyt maan savesta! Nytkö teet minut maan tomuksi jälleen?

10. Sinä vuodatit minut kuin maidon astiaan, sinä kiinteytit minut muotooni kuin juuston,

11. olet pukenut minut lihaan ja nahkaan, liittänyt luilla ja jänteillä minut kokoon.

12. Sinä annoit minulle elämän, olit uskollinen, sinun huolenpitosi oli suojanani.

13. Mutta tämä, mikä on minua kohdannut, oli jo valmiina sinun mielessäsi. Nyt minä tiedän, mitä sinä sydämessäsi haudoit.

14. Jos minä tein väärin, aina sinä olit siinä etkä koskaan jättänyt rankaisematta.

15. Ja nyt, jos olen syyllistynyt pahaan, voi minua! Mutta vaikka olisin elänyt kuinka nuhteettomasti, en silti voisi nostaa päätäni, sillä olisin yleinen pilkan kohde ja näkisin vain kurjuuteni.

16. Jos pidän pääni pystyssä, sinä metsästät minua kuin leijona, minä saan jälleen kokea tuon ihmeteltävän voimasi.

17. Yhä uusia todistajia sinä tuot eteeni, sinun vihasi kasvaa kasvamistaan, yhä uusia joukkoja sinä lähetät kimppuuni.

18. Miksi vedit minut ulos äidinkohdusta? Kunpa olisin menehtynyt alkuuni eikä yksikään silmä olisi minua nähnyt!

19. Kunpa minua ei olisi koskaan ollut! Minut olisi viety suoraan kohdusta hautaan.

20. Ovathan päiväni vähät ja ne päättyvät pian. Päästä jo irti! Anna minun iloita hetki,

21. ennen kuin menen pimeyden ja kuoleman varjon maahan, menen, enkä enää palaa,

22. kuoleman varjon ja sekasorron maahan, synkkään maahan, maahan, jossa valokin on pimeyttä.

1. Naamalainen Sofar alkoi nyt puhua. Hän sanoi:

2. -- Eikö kukaan vastaa tuohon vuodatukseen? Onko joku oikeassa vain siksi, että hän puhuu ja puhuu?

3. Luuletko, että sanaryöppysi vaientaa kaikki muut, että herjaavat puheesi jäävät vaille vastausta?

4.

5. Toivoisinpa tosiaan, että Jumala avaisi suunsa ja sanoisi sinulle suorat sanat!

6. Hän ilmoittaisi sinulle viisauden salaisuudet, jotka ovat meidän järjellemme käsittämättömät. Silloin ymmärtäisit, miten paljon syntejä hän antaa sinulle anteeksi.

7. Tavoitatko sinä Jumalan syvyydet? Ymmärrätkö ääriään myöten Kaikkivaltiaan suuruuden?

8. Se on taivasta korkeampi -- miten sen tavoitat? Se on tuonelaa syvempi -- mitä siitä tiedät?

9. Jumalan suuruus on suurempi kuin maa, se on merta avarampi.

10. Kun hän kiitää ohi, tempaa vangikseen ja vaatii tilille -- kuka voisi häntä vastustaa?

11. Hän näkee ne, jotka vääryyttä tekevät, hän panee merkille vilpin, jota muut eivät huomaa.

12. Mutta milloinka tyhjäpää viisastuu? Ei tule villiaasista ihmistä.

13. Käännä nyt mielesi Jumalan puoleen, Job, ojenna kätesi Jumalaa kohti!

14. Jos käsiäsi tahraa synti, heitä se pois, älä anna pahan asua majassasi.

15. Silloin voit puhtain mielin kohottaa katseesi. Olet vaskesta valettu, peloton ja luja.

16. Sinä unohdat nämä kärsimykset, muistat ne vain kuin tulvaveden, joka virtasi pois.

17. Elämäsi valo kohoaa kirkkaampana kuin sydänpäivä, sen pimeyskin on kuin sarastava aamu.

18. Sinä saat olla luottavalla mielellä, sillä toivo elää, olet turvassa. Voit nukkua levollista unta,

19. sinä saat olla rauhassa, mikään ei sinua uhkaa, monet tavoittelevat sinun suosiotasi.

20. Mutta jumalattomilta kaikki pimenee, he eivät enää löydä pakotietä. Heillä on enää vain yksi toive: viimeinen henkäys.

1. Nyt Job sanoi:

2. -- No olivatpa äänessä viisaat miehet! Kun te kuolette, kuolee viisaus maasta!

3. Mutta on minullakin ymmärrystä, en häviä teille yhtään. Kuka hyvänsä voi tuollaista puhua!

4. Minä olen nyt ihmisille naurun aihe, minä, joka käännyin Jumalan puoleen ja aina sain vastauksen! Olen viaton ja nuhteeton, ja silti naurun aihe.

5. Onnen hylkäämä ansaitsee halveksuntaa, sanovat ne, joilla ei ole huolia, ja töytäisevät vielä kerran sitä, joka jo horjuu.

6. Mutta rosvojen teltat, ne saavat olla rauhassa. Jotka Jumalaa uhmaavat, elävät hyvin, he ovat kääntäneet Jumalan puolelleen.

7. Kysy sinä eläimiltä, ne kertovat sen sinulle, kysy taivaan linnuilta, ne sen sinulle ilmoittavat.

8. Katso maata, se on valmis opettamaan, meren kalatkin sen sinulle kertovat.

9. Kaikki ne tietävät tämän: Herra itse on kaiken tehnyt,

10. hän, jonka kädessä on kaikki mikä elää, jokaisen ihmisen henki.

11. Eikö korva tunnustele sanoja niin kuin suu maistelee ruokaa?

12. Vanhuksillako vain on viisaus, pitkä ikäkö yksin antaa ymmärryksen?

13. Jumalan on viisaus, hänen on voima, hän tietää ja päättää.

14. Minkä Jumala tuhoaa, sitä ei rakenneta uudestaan. Kenet hän vangitsee, sille eivät portit aukene.

15. Kun hän pidättää vedet taivaassa, tulee kuivuus, kun hän päästää ne irti, ne myllertävät maan.

16. Hänen on voima ja taito -- eksy tai eksytä, hänen tekoaan olet.

17. Hän ajaa neuvonantajat alastomina pois ja riistää tuomareilta järjen.

18. Hän katkoo kuninkaiden sitomat köydet, kuninkaiden vyötäisille hän sitoo lannevaatteen.

19. Papit hän ajaa alastomina pois, hän kukistaa vanhat valtasuvut.

20. Parhaankin puhujan huulilta hän vie sanat, kansan vanhimmilta hän vie ymmärryksen.

21. Hän kaataa ylenkatseen jalosukuisten ylle, hän irrottaa sankareilta vyön.

22. Hän paljastaa synkimmät kuilut, mustimman pimeyden hän valaisee.

23. Hän antaa kansojen kasvaa ja kukistaa ne jälleen, hän antaa kansoille tilaa ja pyyhkäisee sitten ne pois.

24. Hän vie kansojen johtajilta järjen ja jättää heidät harhailemaan tiettömässä autiomaassa --

25. pimeässä he hapuilevat, valoa vailla, hoipertelevat sinne tänne kuin juopuneet.

1. Kaiken tämän olen nähnyt omin silmin, omin korvin kuullut ja ymmärtänyt.

2. Minä tiedän sen minkä tekin, en häviä teille yhtään.

3. Kaikkivaltiaalle minä tahdon puhua, tahdon selvittää asiat Jumalan kanssa.

4. Te, te kaunistelette kaiken valheillanne, pelkkiä puoskareita olette kaikki tyynni!

5. Kunpa jo lopulta vaikenisitte! Silloin voisitte hyvinkin käydä viisaasta.

6. Kuunnelkaa nyt, mitä minulla on sanottavana, kuulkaa vastaväitteet, jotka nousevat huulilleni.

7. Yritättekö te valheella puolustaa Jumalaa, ajaa vilpillä hänen asiaansa?

8. Yritättekö te kaunistella hänen tekojaan, toimia hänen asianajajinaan?

9. Miten sitten käy, kun hän alkaa tutkia teitä? Voitteko pettää häntä niin kuin ihmistä petetään?

10. Kovalla kädellä hän teitä ojentaa, jos te olette vääristelleet totuutta.

11. Ettekö pelkää, kun hän nousee tuomitsemaan, eikö kauhu silloin täytä mielenne?

12. Teidän kehotuksenne ovat pelkkää tuhkaa, murenevaa savea teidän vastauksenne.

13. Olkaa te vihdoin hiljaa, nyt minä puhun, käyköön minulle sitten miten käyneekin.

14. Minä panen alttiiksi oman ruumiini, puhun, vaikka henki menisi.

15. Olen valmis, vaikka hän surmaisi minut, mutta ensin tahdon näyttää hänelle, millainen minun vaellukseni on ollut.

16. Jo se merkitsisi minulle voittoa, että saisin astua hänen eteensä. Teeskentelijät eivät hänen eteensä pääse.

17. Kuulkaa, kuulkaa minun sanani, tarkatkaa, mitä minä puhun!

18. Minä vien asiani oikeuden eteen, minä tiedän, että olen syytön.

19. Kuka voi syyttää minua? Jos joku voi, minä vaikenen ja kuolen.

20. Vain kahta asiaa sinulta pyydän -- jos ne täytät, en enää pakene sinun katsettasi.

21. Ota kätesi pois minun päältäni, ota pois tämä kauhu, jonka ylleni laskit.

22. Kutsu sitten minua, niin minä vastaan, ja anna sinä minulle vastaus, kun puhun sinulle.

23. Kuinka paljon tililläni on rikkomuksia ja syntejä? Sano minulle, mitkä ne ovat!

24. Miksi peität minulta kasvosi, miksi kohtelet minua kuin vihollista?

25. Pelotteletko vielä tuulen ajelemaa lehteäkin, vainoatko kuivaa oljenkortta?

26. Sinä määräsit minulle nämä katkerat päivät, panit taakakseni nuoruuteni synnit.

27. Sinä kiinnität minun jalkoihini kahleet, tarkkailet minne menen, mistä tulen ja merkitset muistiin jokaisen askeleni,

28. vaikka ihminen on vain laho leili, vain koinsyömä vaate.

1. Ihminen, naisesta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta.

2. Kuin kukka hän avautuu ja kuihtuu, on kohta poissa, kuin varjo.

3. Ja tällaista olentoa sinun silmäsi vartioi, hänet sinä vaadit eteesi tuomiolle!

4. Voiko saastaisesta tulla puhdas? Ei koskaan!

5. Ihmisen elämä on laskettu tarkoin, lasketut ovat sen kuukaudet ja päivät. Sinä olet pannut hänelle rajan, jota hän ei voi ylittää.

6. Käännä siis katseesi hänestä pois, jätä hänet rauhaan, että hän saisi iloita kuin palkkalainen työpäivän päätyttyä.

7. Vaikka puu kaadetaan, sillä on yhä toivoa: sen kanto työntää versoja, niiden kasvu ei lopu.

8. Vaikka sen juuri vanhenee maassa, vaikka sen tyvi kuolee,

9. jo kostea henkäys saa sen taas työntämään vesaa ja versomaan kuin nuori taimi.

10. Toisin ihminen: hän riutuu ja kuolee. Kun hän on mennyt pois, missä hän on?

11. Meren vesi haihtuu, virta kuivuu, sen vedet häviävät.

12. Kun ihminen vaipuu lepoon, hän ei enää nouse, ei vaikka taivaat revähtäisivät auki. Ihminen ei herää unestaan.

13. Kunpa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit sinne, kunnes vihasi on asettunut, panisit määräajan ja muistaisit sitten minut!

14. Mutta voiko ihminen herätä eloon, kun hän on kuollut? Niin kauan kuin työvuoroni jatkuu, minä kuitenkin odotan, että raadanta päättyy.

15. Silloin sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin, sinä kaipaisit jälleen sitä, minkä oma kätesi on luonut.

16. Sinä tarkkaisit kyllä askeleitani mutta et pitäisi kirjaa synneistäni.

17. Pahat tekoni olisivat kukkarossasi sinetillä suljettuina, sinä peittäisit ne näkymättömiin.

18. Mutta niin kuin vuori vyöryy laaksoon kallioiden murtuessa,

19. niin kuin vesi jauhaa ja kuluttaa kivet ja rankkasade huuhtoo mukaansa maan, niin sinä murrat ihmisen toivon.

20. Sinä lannistat hänet ikiajoiksi. Hän lähtee täältä, hänen kasvonsa vääristyvät, kun sinä ajat hänet pois.

21. Ehkä hänen lapsensa saavat osakseen kunniaa -- hän ei siitä tiedä, ehkä he epäonnistuvat ja heidän käy huonosti -- hän ei siitäkään mitään tiedä.

22. Hänen ruumiinsa tuntee vain oman tuskansa. Hän tajuaa vain oman murheensa.

Você está lendo na edição PR, Pyhä Raamattu, em Finlandês.
Este lívro compôe o Antigo Testamento, tem 42 capítulos, e 1069 versículos.