Connect with us

Bíblia PR

Mateus 20.30-34

2 Hän sopi miesten kanssa yhden denaarin päiväpalkasta ja lähetti heidät viinitarhaan.

3 Päivän kolmannella tunnilla hän lähti taas ulos ja näki, että torilla seisoi vielä miehiä jouten.

4 'Menkää tekin viinitarhaan', hän sanoi heille, 'minä maksan teille sen, mitä kuuluu maksaa.'

5 Miehet lähtivät. Kuudennen ja yhdeksännen tunnin aikaan isäntä lähti taas ulos ja teki samoin.

6 Kun hän sitten meni ulos yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: 'Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?'

7 'Kukaan ei ole palkannut meitä', he vastasivat. Hän sanoi miehille: 'Menkää tekin minun viinitarhaani.'

9 Ne, jotka oli palkattu yhdennellätoista tunnilla, tulivat ja saivat kukin denaarinsa.

10 Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain denaarin.

11 Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle:

12 'Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.'

13 Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: 'Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista?

14 Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle,

15 ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?'

16 Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.

17 Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus otti kaksitoista opetuslastaan erilleen ja puhui kulkiessaan heille:

20 Jonkin ajan kuluttua tuli Sebedeuksen poikien äiti yhdessä poikiensa kanssa hänen luokseen ja polvistui anovasti hänen eteensä.

24 Kun muut kymmenen kuulivat tästä, he suuttuivat veljeksille.

26 Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija,

27 ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja.

29 Kun he lähtivät Jerikosta, Jeesusta seurasi suuri väkijoukko.

34 Jeesuksen kävi heitä sääliksi. Hän kosketti heidän silmiään, ja samassa niihin tuli näkö. Niin miehet lähtivät seuraamaan häntä.

Continuar Lendo

You must be logged in to post a comment Login

Leave a Reply